Kuulumisia, KeräilyvimmaJuly 4, 2009 9:24 am

Up, Up, and Away, tuttavallisemmin UUA (kuka hitto sitä pitkää rimpsua muka aina jaksaa kirjoittaa), näyttää nyt tuolta. Ponin oikea omistaja tuli puunauksesta hyvin iloiseksi ja lahjoitti minulle vaivanpalkaksi suklaata. Minäkin tulin siis hyvin iloiseksi. Paha juttu vaan että vatsani ei just nyt kestä maitosuklaata, mutta nou hätä, kyllä se ainakin puoli vuotta kaapissa säilyy (siis suklaa, ei vatsa) emoticon

Maha on tosiaan temppuillut taas viime aikoina. Tänään pitäisi lähteä tuttavien kanssa pitsalle, mutta pelottaa vähän, etten kykene syömään yhtään minkäänlaista pitsaa. Rasvaiset ruuat kuvottavat ja vähänkin vääränlainen ruoka (karkit, mikä tahansa muu leipä kuin täysjyväleipä, valmisruuat, peruna) saa vatsan kipeäksi. Muitakin lystejä oireita esiintyy, mutta lienee parempi, etten rupea erittelemään niitä tässä kaiken kansan kuullen. Tosin nämä muut lystit oireet voivat ihan hyvin olla aina iltaisin nautitun magnesiumin syytä. Magnesiumannos olisi ehkä fiksumpaa jakaa pitkin päivää.

Kävin eilen VK:n kanssa askartelukaupassa. Siellä oli telineellinen Schleichin elukoita, ja minä en tietysti voinut vastustaa kiusausta, vaan ostin yhden hevosista. Kyseessä on andalusialainen ori, joka oli ylivoimaisesti kaunein tarjolla olevista hepoista:

Näitä tulee sitten jatkossa lisää. Tästä alkaa taas uusi keräilyvimma! Ai miten niin hurahtanut hevosiin? Ehkäpä. Pyynnöstäni VK lupasi jopa viedä minut tallille. emoticon Olen aina ihaillut hevosia, mutta koska ne ovat niin isoja eläimiä, olen myös arastellut niitä. Katsotaan miten hienossa kaaressa lennän satulasta seuraavan kuukauden sisällä…

Kuulumisia, KeräilyvimmaJuly 1, 2009 10:25 pm

Kuinkas kävikään? Juuri, kun pääsin kirjoittamasta, että olo on kaamea, niin eikö se alkanutkin sitten parantua. En tiedä onko se juomani teen ansiota vai johtuuko se kenties siitä, että söin tänään lihaa (kanaa) ekaa kertaa moneen päivään. Nyt iltaa kohti olen ollut aika virkeä ja ajatuskin juoksee ihan kivasti. Olen jopa saanut vähän kirjoitettua.

Käytiin tuossa miehen veljen luona ja vietettiin siellä ilta. Mukavaa oli. Lankomiehen vaimo antoi minulle mukaan vanhan rakkaan poninsa, jolle piti tehdä muodonmuutos: kyseessä on jokseenkin kauheaan kuntoon päätynyt Up, Up, And Away.


Poniraukalla on kehossa maalia, pinttynyttä likaa ja multaa, silmässä kulumaa ja ruostetta hännäntyvessä. Ruostetta pursuu kaulasaumasta ja karvat ovat semmoisessa takkusessa etten ole vastaavaa aiemmin nähnyt. Näyttää lähinnä siltä kuin joku olisi letittänyt hännän puoliväliin ja sitten kiskonut letin eri puolista niin kovaa kuin jaksaa. Pesun ja karvojen siistimisen jälkeen tästä tuli oikein kaunis poni. Pitää vielä viimeistellä maalien poisto asetonilla, kihartaa häntä ja korjata silmämaalit. Ponin omistajalta tippuu vielä silmät päästä :D

Sain tänään myös valmiiksi uuden horoskooppiponin. Tällä kertaa vuorossa oli Rapu. Tekeillä on vielä Jousimies ja Kauris, molemmat maalia ja karvoja vailla.

Kuulumisia, Kilpirauhanen 10:14 am

He. Kerkesinkö jopa päivän olla kunnossa? Nyt taas olen ihan rätti, päätä särkee ja vituttaa ja kaiken kukkuraksi ahdistuskin alkaa taas hiipiä kehoon. Päänsärky on ollut riesana jo ainakin viikon. Pärjäsin eilisen ilman särkylääkkeitä, mutta nyt alkaa vähän taas toivo mennä. Pakko sitä ketorinia on varmaan taas kohta tunkea naamaan. En kuitenkaan tahtoisi taas odottaa niin kauan, että särky puhkeaa kunnon migreeniksi ja joudun lähtemään ensiapuun kipupiikille niin kuin viime kesänä. Kun nyt vaan tietäisi että mistä tämä tällä kertaa johtuu!

Tänä aamuna en meinannut päästä sängystä ylös. Väsymys on valtaisa. emoticon

Kuulumisia, UniaJune 29, 2009 12:51 pm

Blogini oli muutaman päivän kaaduksissa. Syy oli Blogsomen, tai tarkemmin sanottuna sen Blogsomen serverin, joka sai päähänsä hajottaa kovalevyn, jolla minunkin blogini sijaitsi. Olin tainnut postata vielä yhden kirjoituksen Nostalgiaa-jutun jälkeen, mutta en ole varma. Joka tapauksessa se on hävinnyt, mikäli sitä oli koskaan olemassakaan.

Täällä on ollut hirveä helle viimeiset pari päivää. Lämpötila on ollut ulkona noin kolmekymmentä ja sisällä tietyissä huoneissa (kuten nyt minun huoneessani) lähemmäs 40. Ulkona en ole viitsinyt käydä ennen neljää iltapäivällä, kun kova helle ja auringonpaiste tekevät minulle nykyään aina migreenin. Muuten on kyllä tullut ulkoiltua paljonkin. Pyörän kanssa tai ilman.

Eilen sitten alkoivat sateet täälläkin päin, ja taas yksi hellekausi päättyi luojan kiitos siihen. Täällä ukkosti illan mittaan rajustikin. Harmi vaan, että missattiin salamat ja kaatosade, koska oltiin juuri siihen aikaan anoppilassa 40 kilometrin päässä - ja siellä ainoa ukkosen merkki oli jostakin kaukaa kuuluva jyrinä. Rakastan ukkosta. Olen aina rakastanut.

Ostin muuten muratin tuossa viikko sitten. Arvelin pystyväni pitämään sen tällä kertaa hengissä kauemmin kuin viikon, mutta erehdyin. Se on kuolemassa jo nyt. En tajua miksi kaikki muratit kuolevat aina minun käsissäni. Rönsylilja on ainoa huonekasvi, jonka saan pidettyä hengissä, mutta sitä on varmaan mahdoton tappaa. Minun yksilöni ei kuollut edes Pedon hortonomikokeiluista joskus viisi vuotta sitten, vaikka kasvista jäi jäljelle vain kaksi ehjää lehteä. Nykyään se kukoistaa ja tekee jopa poikasia. Vai versojako ne ovat?

Sitten unikuulumisiin. Viime yön uneni oli sekä huvittava että vähän karmiva. Oli talvi-ilta, olin kävelemässä kotiin päin, ja minulla oli pitkä musta talvitakkini ja korkeakorkoiset saappaat. Tulin sisälle (unessani kotini oli jossakin autotallia muistuttavassa kellarissa) ja yritin riisua kenkiäni. Sain ne pois, mutta sitten, kun lähdin kävelemään, huomasin, että minulla olikin vielä kenkä oikeassa jalassa. Pysähdyin ja otin sen pois. Lähdin uudelleen kävelemään, ja nyt minulle olikin jäänyt kenkä vasempaan jalkaan. Toistin operaation monta kertaa: otin kengän pois ja yritin kävellä eteenpäin, mutta aina toiseen jalkaan jäi kenkä. Lopulta hermostuin ja puin toisenkin kengän jalkaan. Sitten ei ollut mitään ongelmaa, paitsi että jalkani olivat väsyneet korkeakorkoisilla kengillä kävelystä. Olisin halunnut riisua kengät pois, mutten voinut kävellä kenkä vain toisessa jalassa, enkä saanut molempia kenkiä pois. Mitähän tuosta voisi päätellä? Jonkinlainen valheellinen ego käymässä raskaaksi, mutta sitä ei voi riisuakaan, kun sitten on niin hankalaa? emoticon

Muisteloita, TietsikkaJune 24, 2009 9:23 pm

Saisipa jostakin Amiga 500:sen! Tädilläni oli moinen masiina, kun olin lapsi (alle 10 v.), ja sillä tuli pelattua. Emme kai muuta tehneetkään kun pelasimme ollessamme siellä kylässä. Olisi kiva löytää nyt toimiva Amiga ja pelata samoja pelejä kuin pentuna.


New Zealand Story
Meidän kielellä "Tipupeli". Tuo tipu, jolla on lenkkarit jalassa, on söötti ja hauska. En muista tämän pelin tarkkaa ideaa, mutta joka tapauksessa se oli seikkailu- ja tasohyppelypeli. Joissakin kentissä oli myös uimaosuuksia, joissa piti käydä välillä hengittämässä, tai muuten tipulle kävi köpelösti.


Emerald Mine
Me sanoimme tätä peliä Poikapeliksi. Sen takia, kun siinä liikuttiin tuolla pojalla, jolla on haalarit. Tämä Rockford-tyylinen peli oli ylivoimainen suosikkimme. Vaikka siitä on yli 15 vuotta, kun viimeksi olen tätä pelannut, muistan vieläkin pelin äänet (ainakin ne suhisevat kookospähkinät ja pälpättävät appelsiinit, sekä tietysti äänen, joka syntyi, kun timantteja kerättiin)! Ps. Se kiertävä muuri, joka muutti kivet timanteiksi ja päinvastoin, oli jostain syystä meidän mielestämme "vessalaari". emoticon


Great Giana Sisters
Tämä oli sitten vastaavasti Tyttöpeli. Super Mario -kopsu Amigalle! Ihan ykkönen. Hirveästi en tästäkään pelistä muista, mutta kuvat palauttavat mieleen yllättävän paljon…


Rainbow Islands
Tämä oli ihana peli. Muistaakseni vaan enomme hukkasi sen jossain vaiheessa, emmekä enää päässeet pelaamaan sitä. Aika vähän on muistikuvia tämänkin pelin tarkoituksesta…

***

Seuraavaksi liuta PC-pelejä… niitä jotka toimivat 0.286:ella tai 0.386:ella. Minulla on nykyäänkin toimiva kolmekasikutonen, jolla iso osa näistä toimii. Ja ne, jotka eivät toimi, toimivat sitten parisatasella Pentium I:llä. (Kyllä, kämppämme on täynnä tietokoneroinaa.)


Bubble Bobble
Suursuosikkini vieläkin! Nuo lohikäärmevauvat vaan ovat aina yhtä symppiksiä. Pelin ideana on pyydystää vihollisia kuplilla, joita loharit puhaltavat. Kun kuplan poksauttaa (hyppäämällä siihen), vihollinen kuolee; jos kupla poksahtaa itsekseen, vihollinen pääsee vapaaksi ja on jumalattoman äkäinen (ts. juoksee kuin tuli perseessä). Matkan varrella kerätään herkkuja, joita ilmestyy kenttiin. Peliä voi pelata yksin- tai kaksinpelinä ja ohjaavia näppäimiä voi muokata miten haluaa. Itse olen joskus pelannut molemmilla lohareilla yhtä aikaa, se on vaikeaa :)


CD-Man
Ihana Pacman-klooni. Tässä pelissä on järjettömän hyvälaatuiset grafiikat aikalaisekseen. Maksimiteho tietokoneelle tätä pelattaessa on 0.486 mHz, koska sen tehokkaammilla kentät sujahtavat ohi niin nopsaan ettei siihen kerkiä edes mukaan ennen kuin ukko on kuollut. Pelissä on kolme tasoa, joista jokainen mennään läpi kolme kertaa. Tavoitteena on kerätä kaikki pisteet reitin varrelta ja väistellä vihollisia. Kun pisteet on kerätty, siirrytään seuraavaan kenttään.


Commander Keen 1-6 (kuvassa Keen 4)
Pelasin Keeniä ekan kerran parhaan kaverini luona. Heillä oli silloin tietokone, meillä ei. Keen on seikkailupeli, jossa kuusivuotias Billy leikkii olevansa Commander Keen, ulkoavaruuden valloittaja. Kaikki Keenit ovat vähän eri näköisiä; 1-3 noudattavat keskenään samaa grafiikkakaavaa, 4-6 ovat uudempia ja parempilaatuisia.


Supaplex
Nämä Boulder Dash -kloonit ovat hauskoja :) Supaplex on ihan omaa luokkaansa, ja sille on nykyään olemassa nettisivustokin. Supaplexissä seikkaillaan tietokoneen maailmassa. Siellä on portteja, emolevyä, virtapiirejä ja muistia. Hahmon - Murphyn - pitää kerätä Infotron-nimisiä palikoita, noita kuvassa näkyviä kolmiosaisia, monivärisiä härveleitä. Kun kaikki Infotronit on kerätty, pääsee maaliin ja sitä kautta seuraavaan kenttään. Tämä peli kysyy aivoja!


Jazz Jackrabbit
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Jazz Jackrabbit. Jazzin, vihreän rambojäniksen ulkoavaruudesta Carrotuz-planeetalta, tehtävänä on pelastaa suloinen Eva-jänisneito pahan kilpikonnaroiston kynsistä. Suorittaessaan tätä tehtävää Jazz joutuu seikkailemaan eriskummallisilta planeetoilta vielä eriskummallisemmille ja taistelemaan vaikka sun minkälaisia ötököitä (enimmäkseen kilpikonnia) vastaan. Tämä peli on niin nopeatempoinen, että kestää hetki, ennen kuin pelaaja saa tahdista kiinni. Jazz Jackrabbitista on myös olemassa kakkosversio sekä Xmas Chronicles.

Nyt ei jaksa enää :)

Minä vs maailma, Kuulumisia, MuisteloitaJune 22, 2009 6:09 pm

 

 

Olen tänään ja eilen tehnyt matkan lähimenneisyyteen ja lueskellut vanhoja blogikirjoituksiani. Olen käynyt läpi jo kolme blogipalvelua tämän lisäksi: Vuodatuksen, Blogspotin ja LiveJournalin. Kaikki nuo entiset blogit on nykyään suljettu. En viitsi pitää niitä auki kaikelle maailmalle, koska olen typeränä kirjoitellut niihin kaikenlaista enemmän tai vähemmän epämiellyttävää. Eniten niistä kuitenkin jää mieleen hirveä viha. Helkkari soikoon, että olenkin ollut vihainen: kuin takalistoon ammuttu karhu. Ei ihme, ettei minun ollut silloin hyvä olla.

Nyt, kun katson aikaa taaksepäin, en kadu, että kävin vihavaiheen läpi. Sen käsitteleminen jäi kesken teini-iässä - vihan tunteminen kiellettiin, katkaistiin minusta kuin kirveellä leikaten. On sanottu, että trauman läpi käymiseen tarvitaan neljä vaihetta: sokki, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Suunnattoman henkisen stressin alaisena ihminen voi elää sokkivaiheessa jopa vuosikausia. Hän aina vain kieltää tapahtuneen tai selittää sen, silottaa sen mieltymystensä ja näkökantojensa mukaiseksi. Minä elin 4-5 vuotta sokkivaihetta. Luulin selvinneeni, luulin, ettei minuun jäänyt arven arpea. Mutta jäipä kuitenkin.

Kun elämäntilanne alkoi olla niin turvallinen, että saatoin alkaa käsitellä menneitä, muistot hyökkäsivät kaikki päälle yhtä aikaa. Samaan syssyyn sattuivat myös ensimmäiset kilpirauhasperäiset psyykkiset oireet sekä e-pillereistä johtuvat mielialanmuutokset. Soppa oli valmis. Nyt oikein ihmettelen, miten mieheni kesti minua. Minun on täytynyt olla ihan hirveä akka.

Reaktiovaiheeni kesti vuosia sekin. Olin raivoissani, loukattu, murheellinen, masentunut, vihasin itseäni ja vanhempiani. Aina välillä palasin vihasta ja surusta takaisin kieltovaiheeseen: eihän oikeastaan mitään edes tapahtunut. Sitten tunteet heilahtivat toiseen ääripäähän, ja taas mentiin. Vähitellen aloin käsitellä asioita hiljaa mielessäni. Seilasin pari vuotta eestaas reaktio- ja käsittelyvaiheen välillä, välillä ymmärtäen ja hyväksyen asian, sitten taas vajoten valtaisaan loukatun teinitytön raivoon (mikä oli ymmärrettävää, sillä vaikka olin päälle parikymmentä, ne tunteet nousivat niiltä ajoilta kun olin 14-16-vuotias).

Nyt tuntuu, että viha alkaa pikkuhiljaa olla poltettu loppuun. Välillä tulee vieläkin kausia, jolloin kiroan sekä äitini että isäni, jopa itseni että sallin kaiken tapahtua (mikä on typerää, koska miten ihmeessä olisin voinut estää vanhempieni tappelut ja lopulta eron?), mutta tunteet eivät enää samalla tavalla tunnu maailmaa kaatavilta kuin ennen. Silloin meri myrskysi; nyt se vain aaltoilee. Alan päästä tasapainoon menneisyyden kanssa.

Ikävä on yhä kova. Minuun sattuu ajatella, että voin palata rauhan aikoihin enää vain unissani. Ja jossakin vaiheessa teini-ikää minuun tuli särö, joka pirstoi maailmani kappaleiksi ja erotti minusta kaksi puoliskoa, onnellisen ja huolettoman sekä katkeran ja vihamielisen. Toivon mukaan saan vielä joskus sulautettua ne yhteen.

Ps. Kävin siellä päivystyksessä tänään. Ei löytynyt mitään vikaa. Käyn huomenna verikokeissa, sitten tiedän enempi…

Kuulumisia 6:12 am

Nyt on semmoinen olo taas että tästä on lähdettävä päivystykseen. Selkä kipeänä kolmatta päivää, vapisuttaa ja välillä iskee pahoinvointi. Voi perse, olisi se tulehdus saanut kyllä jäädä yhteen kertaan.

Kuulumisia, KilpirauhanenJune 19, 2009 7:36 pm
 
Tylsä ja yksinäinen juhannus: nyhjään kotona likan kanssa. Mies on töissä koko viikonlopun.
 
On ilta, ja menen kohtapuoliin nukkkumaan. Halusin kuitenkin kirjustaa muutaman rivin ilmoittaakseni, että magnesium tuntuu tepsivän: viime päivinä on ollut huomattavasti tasapainoisempi olo ja pahoinvointikin on tiessään. Ikävää on kuitenkin, että tyroksiiniannos tuntuu taas liian pieneltä. Väsyttää koko ajan ja aivot eivät toimi. No, mieluummin pikkuisen vajaalla kuin vähän liikatoiminnalla.
 
Poistetun hampaan kohtaa ei särje. Se ei ole ollut ollenkaan kipeä. Pystyn jo syömäänkin aika hyvin. Luulen, että selvisin aika vähällä, mutta se ei yhtään lievennä pelkoa tulevista hampaanpoistoista (joita on väistämättä edessä ainakin kolme).
 
Nyt unten maille.
Keräilyvimma 11:27 am

Muistatteko onnettoman Tricklesin, jonka ostin hoidettavakseni tuossa puoli vuotta sitten? Olen ihan unohtanut kertoilla sen kuulumiset. Totuushan on, että sain sen kuntoon jo varmaan kuukausi takaperin, mutten ole vaan muistanut mainita asiasta täällä. No, tässäpä koko juttu kuvin.

Tästä lähdettiin:

Välivaiheet - tukanleikkuu, pesu, aknevoidehoito:

Kalju ja puhdas:

Ja valmis:

Siinä meni viikkoja, puoli putkiloa Brevoxyliä ja melkein hermotkin. Mutta olen ylpeä lopputuloksesta!

Jos joku tahtoo tietää tarinan tarkat yksityiskohdat, ne löytyvät täältä.

Minä vs maailma, Kuulumisia, KilpirauhanenJune 18, 2009 5:59 am

Heräsin tänä aamuna seitsemän ja kahdeksan välillä ihanaan tunteeseen: ei minkäänlaista paniikkia. Olin ihan rauhallinen ja tuntui tosi mukavalta vaan lojua peiton alla. Olisin jatkanut unia vielä pari tuntia, jos ei olisi pitänyt nousta vessaan. Yksi toimivan kilpirauhaslääkityksen merkkejä sekin, ettei kykene enää nukkumaan puolillepäivin, kun ei vaan nukuta. Jouduin tosiaan pudottamaan Thyroxinit takaisin sinne 1 1/4 tablettiin, kun se 1,5 tabua oli liikaa. Tämä on ihan naurettavaa. emoticon

Näin aamutuimaan mieleeni nousi ajatus: miksi ihmiset tutustuvat minuun mielellään, mutta alkavat sitten vältellä minua? Asia on jostain syystä aina ollut niin. Ja sain siihen vastauksenkin. Ehkä olen liian avoin. En vaan osaa harrastaa semmoista turhanpäiväistä small talkia, vaan koen sen aika turhaksi. Haluan keskustella syvällisistä ja mieluusti heti. No, ehkä kaikki eivät arvosta semmoista ihmistä, joka käy suoraan asiaan. Paitsi oinaan merkissä syntyneet. Ja en ole ikinä tullut toimeen oinaiden kanssa. Mutta vesimiehet tietysti kolahtavat heti, koska kukaan ei voi ymmärtää vesimiestä paitsi toinen vesimies. En ole vielä törmännyt vesimieheen jonka kanssa ei olisi synkannut. emoticon

Mutta ehkä siinä olisi kuitenkin hyvä oppitunti: ei kannata olla liian sinisilmäinen. Kaikki eivät arvosta asioita, joita minä arvostan. Joka tapauksessa aion jatkaa ihmisten säikyttelemistä. Toisin sanoen sitä, että istahdan tuntemattoman henkilön viereen bussipysäkillä tai baarissa tai koulunpenkillä ja rupean juttusille. Vihaan tätä suomalaista tuppisuukulttuuria. Ihmisten pitäisi tutustua toisiinsa enemmän.

Kuulumisia, KeräilyvimmaJune 17, 2009 2:45 pm

Menihän tuo loppujen lopuksi kuitenkin ihan hyvin. Se hammaslääkäri, nimittäin. Jännäsin enemmän aamulla kuin itse odotushuoneessa. Osansa saattoi kyllä olla silläkin, että sain tuntia ennen operaatiota diapamin, koska sitä itse pyysin. Olisin varmaan muuten saanut paniikkikohtauksen. Eipä nuo pamit nyt niin ihmeellisiä aineita ole. Pistävät vaan vähän väsyttämään ja leikkaavat pelolta/ahdistukselta terävimmän kärjen pois.

Meidän suvussa on semmoinen lysti hammasvika, että pysyvät ylä- ja alaviitoset puuttuvat kokonaan, eli maitohampaat eivät lähde irti niin kuin pitäisi. Minulla on siis vielä kolme maitohammasta suussa. Sama juttu niiden kanssa joskus tulevaisuudessa: ne joko putoavat tai sitten reikiintyvät niin pahasti että ne on poistettava. Nyt lähti yläleuasta oikealta puolelta eka.

Kyllähän se inhasti rutisi, mutta yhtään ei sattunut, paitsi se puudutuspiikki tietenkin vähän nipisti. Mutta kolo vuoti kuin helvetti. Kolme tuntia piti purra sideharsorullaa ja vaihtaa välillä, ja vieläkin maistuu veri suussa. Olen saanut syötyäkin jo: lasin mustikkasoppaa ja pari paahtoleipää. Hampaan jättämä kolo ei ole yhtään kipeä. Olen pohtinut, voisiko syömäni Ketorin vaikuttaa asiaan, vai särkeekö sitä oikeasti näin vähän. Toivon kuitenkin, että yleinen olotila paranee nyt vähäsen, kun tuo tulehtunut hammas on kiskottu pois.

Tässä viime aikojen ponitulokkaat:


Summer Wing -poni Glow. Muuten täydellinen,
mutta nds-puolella kaulassa syöpää.


Toola-Roola 2009. Ihan uusi. Tämä ei ole kovin nätti,
mutta kaunein se oli niistä, jotka olivat kaupan hyllyssä.

Kuulumisia, KilpirauhanenJune 15, 2009 12:48 pm

Ihan järkyttäviä päiviä ollut taas. Paniikkia, ahdistusta, pahoinvointia ja vatsa sekaisin. Tänään on vähän parempi fiilis, mutta pelottaa vieläkin. Luultavasti iso osa tästäkin paniikista ja ahista on taas kilpirauhasesta peräisin. Raivostuttavaa, kun lääkeannosta pitää venkslata eestaas koko ajan.

Pääasiassa olen kauhuissani siitä että lähipäivinä menen poistattamaan tuon hampaan. En saanut tälle päivälle päivystysaikaa, joten soitan huomenna uudestaan jo heti aamukahdeksalta. Maha on kuralla jo nyt. En minä muuten hammaslääkäriä kammoa näin kamalasti, mutta hampaiden poistaminen ahdistaa. En yhtään edes tiedä kelle lääkärille päädyn.

Käytiin tänään kaupassa. Ostin luontaistuotekaupasta magnesium-B6-vitamiinilisää ja sitruunamelissateetä. Sitruunamelissa hidastaa hieman kilpirauhasta ja auttaa ahdistukseen ja pahoinvointiin, ja magnesium rauhoittaa hermostoa ja tasapainottaa lihasten ja sydämen toimintaa. Olen juonut sitruunamelissaa aikaisemminkin, ja se on kyllä tehokasta. Saa nähdä miten tuo magnesium vaikuttaa. Olen aika utelias.

Huoh. Pieniä elämänkriisejä käyty tässä läpi. Pahin vaihe on nyt ohi, mutta hiukan veitsenterällä ollaan vieläkin. Kun nyt ei vaan ahistaisi niin kamalasti koko ajan niin pärjäisin kyllä. Maalailin tuossa kauhukuvia itselleni, kun mietin, että autoimmuunityreoidiitin akuutti vaihe (siis juuri se kausi että kilpirauhanen toimii vuoroin vajaalla ja vuoroin taas liikaa) voi kestää puolesta vuodesta jopa kymmeneen vuoteen. Että eihän tässä ole siis enää kuin joku kuusi vuotta (enintään) siihen että kilpirauhanen on kuollut kuin kivi ja pääsen säätämään olotilaa purkkityroksiinilla. Voi jeesus.

KuulumisiaJune 13, 2009 10:00 am

Kerkesinköhän kuukauden olla kunnossa? Nyt on taas jossain vikaa, enkä enää tiedä missä tällä kertaa. Olen ihan voimaton, välillä pyörryttää, alaselkä tuntuu kummallisen turvonneelta, huimaa, kädet tärisee, vatsaan koskee, sydän hakkaa, oksettaa ja maha on ihan sekaisin. Lueskelen kauhujuttuja netistä ja pelkään entistä enemmän. Kaikki ei todellakaan ole kunnossa, mutta missä vika?

Minulla on jo pitkään ollut yksi hammas tulehtunut. Siinä on ollut tulehduspesäke varmaan kaksi vuotta, mutta en vaan ole saanut varattua hammaslääkäriaikaa (tyhmä minä), kun se ei ole niin kipeä ja helpottaa aina välillä. Luulen, että sieltä on lähtenyt nyt jotain paskaa elimistöön, ja oireilen sen takia. Minun oli tarkoitus varata heti maanantaina hammaslääkäriaika. Olisi nyt prkl kroppa odottanut sinne saakka ennen kuin tekee tenän…

Minä vs maailma, Elukkaosasto, KuulumisiaJune 7, 2009 9:12 am

Olen aina ollut sikäli erikoinen tyttö/nainen, etten rupea kiljumaan, jos nurmikolla vilistää hiiri tai jos kädelleni tipahtaa koppakuoriainen. En myöskään säiky sammakoita, sisiliskoja tai käärmeitä, ja isot hämähäkit ovat minusta aivan ihania. Lapsenakin kävin aina kaivelemassa pihalta kaikki ötökät, pyydystin niitä tyhjiin piltti-purkkeihin ja katselin niitä jonkun aikaa ennen kuin päästin ne menemään. Metsästin kimalaisia haavilla (ja nettosin aika monta pistoa siinä sivussa), pyydystin mökillä sisiliskoja ja etsin innoissani käärmeitä (tuloksetta). "Söpöt" eläimet eivät koskaan ole kiinnostaneet minua erityisemmin. En juuri pidä koirista, ja kanit, hamsterit ja marsut ovat lähinnä etäisen ärsyttäviä. Kissoista kyllä tykkään. Ja hevosista. Niissä on arvokkuutta.

Olin eilen reissun päällä ja kävin matkan varrella morjenstamassa yhtä kaveria, jolla on kaksi käärmettä, hämähäkki (taisi olla joku tarantella) ja kissa. Olin ihan ekstaasissa kun näin niin ison hämähäkin niin läheltä! Sain jopa pidellä sitä kädelläni (hanskan kanssa tosin, kun en uskaltanut olla ilman sitä). Siinä katsellessani rupesin miettimään, miten hyönteiset ja hämähäkit mahtavat nähdä maailman. Ne näkevät kaiken varmaan ihan eri tavalla kuin me - hämähäkeilläkin voi olla neljätoista silmää joista osa näkee eri valon aallonpituuksia kuin toiset. Kiehtova ajatus.

Toinen käärmeistäkin käväisi sylissäni. Se oli teksasin rottakäärme, aivan ihana otus. Sillä oli hyvin kauniit silmät. Muutenkin käärmeiden silmät ovat mielestäni lumoavat. Toiseen käärmeeseen en viitsinyt koskea, koska se sihisi niin kiukkuisesti joutuessaan ulos terraariostaan.

Höh, minäkin tahdon käärmeen. Tai liskon. Tai hämähäkin.

Käytiin myös eilen vierailulla sukulaisten luona, minä, äiti, meidän tyttö ja pikkusiskopuoleni. Tyttöä ujostutti ensin kamalasti, mutta sitten, kun hän sai eteensä pussillisen pieniä lelueläimiä, ujostus katosi ja lelukasaa ruvettiin penkomaan. Sieltä bongattiin heti ekana iso muovinen hämähäkki. Sanoin tytölle, että se on hämähäkki, ja se oli sitten siitä lähtien "hämäkki". Ja se oli paras koko lelukasasta. Selkeesti äitinsä tyttö kyl emoticon

KeräilyvimmaJune 4, 2009 8:09 am

Se Confetti, jonka sain eilen, oli kuin olikin espanjalainen - MLP Arenan nirvanaponigurut vahvistivat asian, kun kävin kysymässä. Espanjassa on kuulemma julkaistu kolme symboliversiota Rainbow-poneista: hilesymboleilla, hileettömillä symboleilla ja metallimaalilla maalatuilla symboleilla. Hilesymboliset ovat harvinaisimpia. Se selittää, miksen ole nähnyt vielä koskaan hilesymbolista NC-ponia. Häntäprikkakin tuolla on harvinaisen omituinen. Se on pelkkä kevyt metallinipsu, jossa on tekstiäkin! Siinä lukee jotakin tähän tyyliin: PRECINT(O) GARANT(I) (viimeisistä kirjaimista on vaikea saada selvää, koska taitos tulee juuri siihen kohtaan). Toisella NC Confettillani häntäprikka on vaihdettu, joten siihen en voi verrata.

Tässä kuvia kaunottaresta:

Ei tässä muuta kun että taas yksi erilainen Confetti kokoelmiini! emoticon

KeräilyvimmaJune 3, 2009 3:07 pm

Tämänpäiväinen poni-invaasio käsittää kolme ponia sekä yhden kiikkulaudan, joka kuuluu luultavimmin Baby Moondancerille. Ponit ovat G3 Rainbowberry, Sugar Sweet sekä kummallinen NC (No Country) Confetti.

Rainbowberry on hyvässä kunnossa. Sen tukka on vain kammattava ja kroppa on putsattava.

Sugar Sweet vaatii pesun, häntäruosteen poiston ja karvojen oikomisen, kenties uudelleen kiharruksenkin. Tuoksua on hiukkasen jäljellä.

NC Confettin meinasin vain pestä. Tuo yksilö on erikoinen: minun tietojeni mukaan NC-poneilla ei ole hilettä symbolissaan, mutta tällä on, ja hyvin vieläpä. Se on lisäksi säilynyt aika valkoisena, vaikka yleensä NC:t kellastuvat nopeasti. Kuitenkaan kavionpohjassa ei lue valmistusmaata (se on peitetty) ja muutenkin tuntomerkit NC-poniin täsmäävät hyvin. Voisikohan se olla espanjalainen? Otan lisää kuvia kunhan saan sen puhtaaksi.

Kuulumisia, Keräilyvimma, Likka 1:09 pm

Jokakuinen naisten painajainen alkaa taas olla ohitse. Tällä kertaa, hämmästyttävää kyllä, puolukkapäivät olivat muutama päivä ennen kuin lähden reissuun, eivätkä alkaneet edellisenä iltana. Kuukautiset ovat jännä juttu: niillä on oma tahto ja tietoisuus. Ne tietävät, koska eivät saisi alkaa, ja hih hih, alkavat juuri silloin.

Nykyään en onneksi ole menkkojen aikaan enää niin kipeä kuin vuosia sitten. Särky lähtee kevyesti yhdellä Ketorinilla. Synnytyksen jälkeen kuukautiskivut kuulemma lievenevät. Niinhän niiden piti lieventyä e-pillereilläkin, mutta minulla kävikin päinvastoin: tasainen särky ja jomotus/kolotus muuttui helvetilliseksi pistäväksi ja kuristavaksi kivuksi, joka riivasi minua aina muutaman päivän kuukaudesta ja johon särkylääkkeetkään eivät aina auttaneet. Sen normalisoitumiseen menikin sitten pari vuotta pillerien lopettamisen jälkeen. Kamalia aineita nuo tekaistut hormonit. En ikinä enää koske niihin, hyi. (Siis ellei kyseessä ole lääke sairauteen kuten nyt vaikka Thyroxin.)

Niin, siitä reissusta. Olen lähdössä viikonlopuksi äiskän luokse parinsadan kilometrin päähän. Minä ja pikkuakka lähdetään molemmat; itse tulen jo lauantaina kotiin, mutta tyttö jää mummolaan maanantaihin asti. Saadaanpa vähän lomaa miehenkin kanssa.

Minua odottelisi tänään postissa ponipaketti. Haluaisin käydä noutamassa sen, mutten jaksa nyt lähteä sompailemaan rattaiden kanssa bussiin. Ukko kun on töissä kuuteen asti. Paketissa olisi poniroinaa, yksi G3-poni, Sugar Sweet sekä NC Confetti (parempikuntoinen kuin omani). Tuskin maltan odottaa :)

Kuulumisia, LikkaMay 31, 2009 10:41 am
 
 

Täällä on kauhea helle. Ulkona on lämmintä varmaan 30 astetta ja sisällä sitten kymmenen astetta enemmän. Kaikki kämpän räppänät ovat auki, kattotuuletin päällä ja pöytätuulettimet surraavat, mutta silti tuntuu että hautunut ilma senkun vaan seisoo paikallaan. Aurinko paistaa asuntomme ikkunoihin aamupäivän ja siirtyy sen jälkeen talon toiselle seinustalle. Näin kahden maissa iltapäivällä alkaa aina viilentyä, mutta se käy hitaasti. Iltakuuden aikaan alkaa olla jo aika mukava olo.

Tuttavamies ja hänen poikansa kävivät eilen kiristämässä pyöräni ketjuja. Nyt sillä fillarilla voi taas ajella ilman pelkoa siitä, että ketjut tipahtavat matkan varrelle. Tänään penkaisin myös likan vaatekaappia ja kävin läpi housu-, body- ja mekko-osastot pieneksi jääneiden vaatteiden varalta. Varmaan kolmasosa vaatteista meni muovikasseihin, jotka tullaan joskus tulevaisuudessa kiikuttamaan kirpparille. Pitäisi muutenkin viedä sinne noita vauvanlakanoita ja muita joista ei ole enää muuta kuin harmia.

Olen harvinaisen levoton tänään. Eilen illalla rupesin pohtimaan erään ystäväni kohtaloa, siis sen, jonka luona käydessä joutuu aina varautumaan päänsärkyyn ja kannabiksen hajuisiin vaatteisiin. Eihän hänen elämänsä minulle kuulu, enkä haluaisi tunkeilla tai vaikuttaa tärkeilevältä. Mutta kun olen huolissani. Haluaisin jotenkin ilmaista hänelle, että ehkä tuo tie ei ole se fiksuin tie, jos hän mieli elää vielä seuraavat kymmenen vuotta jotenkin muuten kuin jatkuvassa pöllyssä ja lopulta kusessa kun kaikki menee paskaksi aineiden takia. Merkkejä pohjakosketuksesta kun alkaa jo olla ilmassa.

Ei kannabiksessa sinänsä mitään pahaa ole. Pahaksi se muuttuu vasta kun sitä poltellaan vuorokauden ympäri. Tutkimustulokset kannabiksen jatkuvasta, tiheästä käytöstä eivät ole kovin rohkaisevia. Pitäisi kai koputtaa puuta kun näin sanon, mutta onneksi kuitenkin tässä tapauksessa kyseessä on kannabis eikä vaikka heroiini.

Haluaisin lakata ajattelemasta koko asiaa. Mutta en pysty. Se ei jätä minua rauhaan. Jos minä olisin peittänyt silmäni ja kävelisin kohti kuilun reunaa, haluaisin kyllä, että kaveri nappaisi minua kädestä kiinni eikä vain katselisi kun putoan. Mutta minä en ole hän. Haluaako hän, että häntä tartutaan kädestä, vai haluaako hän vain että hänelle huudetaan varoitus? Vai haluaako hän ylipäätään että tilanteeseen reagoidaan millään tavalla?

Voi kun aurinko menisi pilveen. Ja voi kun tulisi sade. Tämä kuumuus ahdistaa minua, ahdistaa kamalasti.

Kuulumisia, LikkaMay 29, 2009 1:35 pm

Käsivarret ovat kipeät, jalat muusia, hermot riekaleina ja sormet niin mustat että hyvä jos lähtevät kuun loppuun mennessä puhtaiksi. Ai että mitäkö puuhasin? No pyöräilin kirpparille. Takaisinpäin en uskaltanut ajaa, vaan talutin sitä romua.

En ollut ajanut pyörällä varmaan puoleentoista vuoteen - tai ehkä kahteen; en ole kaivanutkaan tuota pyörää varastosta sinä aikana kun ollaan tässä talossa asuttu. Viimeksi olin pyörän satulassa kesällä 2007. Se oli ehkä kuukausi pikkuakan syntymän jälkeen. Se jäi viimeiseksi reissukseni pitkään aikaan, koska meinasin pyörtyä polkiessani. Kunto oli vissiin vähän nollissa ja kilpirauhanenkin temppuili jo silloin. Sain tuon Nopsan siskolta juurikin sinä 2007 kesänä. Se on pirun hyvä pyörä, mutta tottahan jokainen kaksipyöräinen rapistuu käyttämättömänä.

Minulla oli tänään puolenpäivän aikaan kaverin kanssa treffit läheisellä kauppakeskuksella, ja ajattelin mennä pyörällä. Tiesin, että renkaat pitäisi ainakin pumpata, ja varasin siksi pyöränpumpun mukaani. Olisi pitänyt varata myöskin ruuvimeisseli, saippua sekä rutkasti käsipaperia. Kun otin pyörän alas koukusta, johon se oli ripustettu (taistellen sen kanssa kuin elukka ja yrittäen samalla olla tiputtamatta muita neljää pyörää ympäriltä), huomasin heti, että renkaat olivat tyhjät. Pumppasin ne täyteen. Sitten satuin vilkaisemaan ketjuja. No ei sun halvattu, ne olivat tippuneet paikaltaan. Onneksi olin yksinäni pyörävarastossa, suusta kun tuli semmoista tekstiä sen ensimmäisen ketjujenpaikalleenlaittamisyrityksen aikana. En yllätys yllätys edes saanut niitä paikalleen. Talutin pyörän pihalle ja aioin soittaa tutulleni, joka osaa huoltaa pyöriä, mutta sitten ohi käveli naapurin mies, ja päätin kysäistä neuvoa häneltä. Hän laittoi ketjut paikalleen (heh heh, naisena oleminen on tietyissä tilanteissa etu) ja pääsin matkaan.

Ensimmäiset 200 metriä meni ihan hyvin. Jarrutkin toimivat. Onneksi niin, ja onneksi ne toimivat myös ilman ketjuja, koska kun ekan kerran vaihdoin vaihetta, kuului KRANK! ja ketjut tippuivat uudestaan. Pysäytin pyörän tienpenkalle ja rupesin veivaamaan ketjuja takaisin paikalleen. Käteni olivat jo siinä vaiheessa ihan mustat. Ja arvaatte varmaan, olinko laittanut päälleni parhaat housuni vai en.

Loppumatka sujui ongelmitta. En uskaltanut enää vaihtaa vaihdetta. Oli ihana ajaa pyörällä pitkästä aikaa! Olinkin jo ehtinyt unohtaa, miten kivaa se on, etenkin jos jaksaa polkea… viime vuosina ei ole energia tahtonut oikein piisata siihenkään. Ihanaa, kun vihdoinkin jaksaa tehdä asioita niin kuin normaalit ihmiset!

Löysin kirppikseltä likalle kesähatun ja pikkuauton (se on nykyään ihan hulluna pikkuautoihin ja mopoihin), kirjan vaihtoehtolääkinnästä sekä erikoisen, riippupihlajan mallisen metallisen kynttilänjalan. Tässä kuva. Taustalla kustomi Raven Keeper sekä tekeillä oleva Rapuponi.

Mitenkähän tuonne saa kynttilän? Ja jos saakin, miten sytytän sen? emoticon

Minä vs maailmaMay 25, 2009 9:34 am

Jos edustat eri uskontoa kuin minä, ja haluat kertoa minulle että olen väärässä, tai että olen menossa tuhoon tai helvettiin, tai että vaellan pimeyden teitä ja tulen hulluksi ja olen paholaisen riivaama, tai haluat yksinkertaisesti vain levittää evankeliumia ja kertoa ilosanomaa siitä että on yksi ainoa jumala joka rakastaa kaikkia - kierrä minut kaukaa ja pidä suusi kiinni!

En halua uskontoasi. En tarvitse sanojasi enkä sääliäsi, enkä varsinkaan tekaistua rakkauttasi. Minulla on oma laumani, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen.

Olen valinnut oman polkuni monien vaikeuksien ja kyynelten kautta. Kunnioita sitä ja astu syrjään tieltäni.

Saarnaamisesi ja evankelioimisesi kertoo vain omasta asenteestasi. Se kertoo, etten kelpaa sinulle tällaisena, vaan että haluat muokata minusta samanlaisen kuin itse olet. Se kertoo, että olet pelkuri etkä siedä erilaisuutta, ja että kaikki omasta näkemyksestäsi poikkeava on sinulle uhka. Se kertoo, että sinä tiedät omasta mielestäsi maailmasta paremmin kuin minä, että olet minun yläpuolellani ja katsot oikeudeksesi kertoa minulle, miten minun tulisi elää elämääni ja mitä valintoja minun tulisi tehdä.

Se ei ole oikein. Eikä se toimi. Minä halveksin ihmisiä, jotka asettavat itsensä toisten tuomareiksi. Mikä sinä olet kertomaan toisille, mitä polkua heidän pitää kulkea? Jokaisen on löydettävä oma polkunsa.

Mitä enemmän saarnaat ja tuomitset, mitä enemmän yrität käännyttää ja kertoa minulle että tieni on väärä, sitä enemmän inhoan ja halveksin sinua ja sitä halukkaammin käännän selkäni sinun jumalallesi.

Maailmassa on muitakin uskontoja kuin sinun uskontosi. Jokainen uskonto on oikea sille, joka kokee sen oikeaksi. Yritä ymmärtää tämä.

Enhän minäkään tartu sinua hartiasta ja rupea saarnaamaan sinulle omasta maailmankatsomuksestani.

Millä oikeudella sinä teet niin minulle?


Kuva: © GunnerRomantic via DeviantART
Teksti:
© Myrskytär

KuulumisiaMay 20, 2009 7:02 am

Heräsin tänä aamuna ensin kuuden maissa aamulla, kun aurinko paistoi makuuhuoneen ikkunasta sisään. Vaalea rullaverho ja ohuet tummat verhot siinä päällä eivät hirveästi auta asiaa; aurinko ilmoittaa alkaneesta päivästä niiden läpikin. Nukahdin kuitenkin uudestaan aikani pyörittyäni ja heräsin seuraavan kerran vasta puolen kymmenen aikaan. Jos olisin nukkunut vielä, olisin ollut koko päivän ihan seis.

Olen nyt ollut hereillä 20 minuuttia ja tuntuu että tokkura senkun jatkuu. Mielen perukoilla välähtelee pieniä paniikin häivähdyksiä, päätä särkee ja suussa maistuu harvinaisen paskalle. Joko tämä johtuu siitä, että nostin tyroksiiniannosta viikko sitten neljäsosatabletilla, tai sitten siitä, että vietin eilen illalla monta tuntia kämpässä, jossa oli juuri poltettu pilveä. Inhoan kannabiksen hajua. Varsinkin sitä, kun se saa pääni särkemään ja tarttuu vaatteisiin eikä tahdo lähteä niistä pitkään aikaan.

Minulla ei sinänsä ole mitään mietoja huumeita vastaan, vaikka ne eivät minun juttuni olekaan. Jos jotkut haluavat käyttää niitä, käyttäkööt minun puolestani. Kannabiksen laillistamiseen en sen sijaan osaa sanoa juuta enkä jaata. En ole löytänyt tarpeeksi luotettavaa tutkimustietoa kannabiksen pitkäaikaisvaikutuksista ollakseni varma suuntaan tai toiseen. Aineen lääkekäytön soisin kyllä yleistyvän. Kuulemma se on erittäin hyvä kipulääke.

UniaMay 18, 2009 7:57 am

Miksi ihmeessä näin nykyään aina sellaisia unia, joissa yritän epätoivoisesti pelastaa omaisuuttani samalla kun jonkinlainen tuho (maailmanloppu, tulivuorenpurkaus, tulva, maanjäristys, tulipalo, kaikki on koettu) lähestyy lähestymistään tai jo riehuu paikan päällä? Viime yönä olin jonkinlaisessa rannalle rakennetussa talossa, jossa oli laaja, kaunis ja viihtyisä kellarikerros. Sen kellarin katossa oli pieni ikkuna, joka avautui suoraan järven pohjaan, eli vesimassat lainehtivat siinä ikkunan päällä ja aurinko paistoi aaltojen läpi kellariin sisään. Kaunista. Mutta ei kauan: unessani ikkunaan tuli äkkiä särö, joka alkoi levitä. Tiesin, että nyt on hoppu, eli minun piti ehtiä kiskoa tavarat ja kissat (niitä oli monta) turvaan ennen kuin ikkuna hajoaa ja vesi hukuttaa koko kellarin alleen.

Rupesin huhkimaan. Säntäilin ympäri kellaria kuin päästään vialla oleva muurahainen, keräsin muovipusseihin vaatetta, koriste-esineitä ja My Little Ponyja (hupaisaa huomata mitä alitajunta arvostaa kaikista eniten vaaran uhatessa) ja raahasin pusseja ylös pitkin palotikkaita, jotka johtivat yläkertaan. Yläkerran puolella tavaraa otti vastaan muutama tuttuni, mutta en nyt kuollaksenikaan muista, ketkä. Joka tapauksessa yläkertaan portaista johtava pystysuuntainen käytävä oli niin kapea, että sain hädin tuskin tungettua itseni siitä läpi. Muistan miten kamppailin päästäkseni eteenpäin ja kielsin itseäni joutumasta paniikkiin, vaikka seinät puristuivat minua kohti joka puolelta. Olen aina kammonnut ahtaita paikkoja.

Lopuksi sain suurimman osan tavaroista vietyä yläkertaan sillä välin kun ikkuna ja katto päästivät aina vain uhkaavampia rusahduksia ja räsähdyksiä. Mutta sitten muistin, että hitto, siellä alhaallahan on vielä vaikka miten paljon kivoja vaatteita - toisissa huoneissa - ja kissoja! Niinpä laskeuduin uudestaan siihen mukavaan ja kauniiseen kellariin, joka oli hetken päästä tuhoutumassa. Kissoja juoksenteli siellä pitkin poikin, suurin osa niistä pentuja. Etsin Petoa niiden joukosta ja vein siinä sivussa yläkertaan niin monta kisua kuin kykenin. Kiertelin kaikki huoneet läpi, pengoin vaatekaapit hämärässä (valot olivat kai jo sammuneet) ja kokosin vaatteita niin paljon kuin jaksoin. Tuntui, että mitä enemmän tavaraa pelastin, sitä enemmän sitä ilmestyi tilalle. Ja niitä kissoja myös.

Jossain vaiheessa heräsin. Kello oli kymmenen aamulla.

Kuulumisia, Keräilyvimma, TaideteoksiaMay 17, 2009 5:55 pm

Tänään on ollut väkerryspäivä. Olen piirtänyt ja värittänyt, kunnostellut poneja ja tehnyt kustomia. Aamulla viimeistelin uuden lohikäärmepiirroksen, josta tuli aika hauska; pikku lohikäärme näyttää lähinnä siltä kuin se hyppäisi kauhuissaan ilmaan törmättyään liskoon. Iltapäivällä tein Scorpio-kustomin valmiiksi. Se skorpparin raato on lojunut tuossa pöydällä varmaan kuukauden, ja tänään viimein sain tarpeekseni sen katselemisesta ja päätin että nyt se valmistuu ja piste. Siitä tuli aika hieno. Ihmettelin itsekin, miten symboli onnistui niin hyvin. Sen jälkeen operoin sitten kunnostettavaksi saapuneen Ticklen, jolle maalasin uudet symbolit.

En ole vielä saanut sitä pelästynyttä pikku lohikäärmettä skannattua, mutta laitan kuvaa tänne ja DeviantARTiin heti, kun saan sen siirrettyä koneelle. Tuo skannaus on nykyään niin kovan työn takana, että mieluummin piirrän muutaman teoksen valmiiksi ja skannaan ne sitten kerralla.

Eilen oli Yläkaupungin yö. Menojalka on vähän jo vipattanut viime viikkoina, ja ajattelin jo aikaisemmin keväällä, että pakkohan sitä on Yläkaupungin yöhön osallistua. Se on vähän niin kuin jokavuotinen perinne. Tein sinne vähän ajolähdön, koska tajusin vasta kahden aikaan päivällä, että hitto, sehän on tänään! Minulle tuli hiukka kiire saada tytölle lapsenvahti. Naapurin rouva lupautui ottamaan tytön yöksi, ja minä pääsin lähtemään. En juonut yhtään mitään, mutta minua väsytti niin kamalasti, että huojuin jo ihan senkin takia. Mutta hauskaa oli! Parasta siinä festarissa on aina kaverit. Siellä näkee vanhojakin tuttuja. Ja vielä kivempaa siinä tapahtumassa on se, että se on yöllä. Rakastan kesäyötä.

Nyt on menossa piirustuskausi: sain muutama päivä sitten sen lahjalohikäärmepiirroksen valmiiksi (melkein ainakin, tausta on yhä kesken). Eilenkin tuli tehtyä tällainen traakkilus. Tykkään sen siivistä. Ne onnistuivat hyvin.

Tämän päivän poruaihe onkin sitten se, että hampaaseeni sattuu. Minullahan olla möllöttää suussa vieläkin neljä maitohammasta. Se on sukuvika; neljästä paikkaa puuttuu pysyvä hammas. No se kipeä on juuri yksi maitohammas, jonka olisi pitänyt oikeastaan jo tippua viisitoista vuotta sitten. Putoaisi pois vaan, niin pääsisin siitäkin. Se on kipuillut viimeiset kaksi vuotta. Enkä uskalla mennä hampilääkäriin, koska ne vetävät sen kuitenkin pois. Odotan että se tippuu omia aikojaan…

Edit. Lohikäärme skannattu ja linkki lisätty.

Kuulumisia, Keräilyvimma, TaideteoksiaMay 14, 2009 2:57 pm

Vanha kannettava cd-soittimeni, Sonyn Walkman vuosimallia 2000, kuoleentui eilen. Se on toiminut uskollisesti viimeiset yhdeksän vuotta, ja siihen on vaihdettu kuulokkeet ainakin viidesti, mutta nyt se viimein sanoi sopimuksen irti. Levyn pyöriessä kuuluu semmoinen ääni kuin joku hankaisi lättyä hiekkapaperilla. Ei hyvä. Niinpä katsoin viisaimmaksi päästää soittimen viimeinkin haudan lepoon ennen kuin se rikkoo jotain.


Tänään sain tuollaisen melko karmean värisen ponin palkaksi poninkunnostustöistä. Kyseessä on Snowflake jostain vuodelta 1984. Sille piti uusia karvat, muuten se on ihan mintti.

Olen väkertänyt aika paljon DA-galleriani kanssa viime aikoina. Olen laittanut uusia piirroksia näytille ja poistellut vanhoja. Tässä viimeisin tulossa oleva:

Kuvattu digikameralla, joten laatu on vähän mitä on. Tämä on sitten lahja. Niin että hyss, tästä ei juoruta että laitoin sen tänne. Tosin se ei vielä ole valmis - tausta puuttuu -, mutta silti.

Nyt pitää lähteä kauppaan. Moroks.

KeräilyvimmaMay 8, 2009 7:04 am

No niin, tässä nämä eiliset ponit (paitsi Salty, joka odottelee vielä keittämistä). Harmi, etten tajunnut ottaa kuvaa Ticklestä ja Chiefistä ennen puhdistustöitä, koska ne olivat aika kaamean näköisiä! emoticon


So Soft eli SS Angel. Tämä oli vähän niin kuin extempore-ostos.


Chief, kuutosvuoden Big Brother -poneja. Ei muita vikoja kuin pikkasen kellastumaa vuohiskarvoissa ja kulumaa symboleissa. Nyt minulla on koko sarja!


Tickle. Pikkasen tahroja ja pari naarmua turvassa, symbolikulumaa. Muuten ok.

Elukkaosasto, Kuulumisia, KeräilyvimmaMay 7, 2009 4:56 pm

Siis ihan oikeasti kiva päivä vaihteeksi. Olen tässä tehnyt superspurtin ja ollut koulussa eilen ja tänään. Eilen harjoiteltiin vesinäytteenottoa lossilla, jolla viedään lampaita joen yli. Kengät olivat sen jälkeen ihan lampaanpaskassa. Tänään sitten oli vesistöjen kunnostuksen näyttökoe. Kirjallinen osa meni miten meni - luulin, että saan enintään kolmosen. Vesinäytteenotto sen sijaan sujui hyvin. Muistin jopa suojakäsineet siinä vaiheessa, kun piti tehdä happimääritystä niiden myrkkyjen avulla, enkä edes rikkonut rutneria (näytteenotinta) saati sitten pudonnut siitä lautalta. Ja kokonaisarvosanaksi tuli 5! Meinasin tipahtaa tuolilta, kun kuulin sen.

Tänään sain myös poneja, SS Angelin sekä kolmen maankiertolaisten kaartin: Chiefin, Saltyn ja Ticklen. Tickle ja Salty menevät myyntiin putsauksen jälkeen, mutta Chief jää kokoelmaan. Se on upea, eikä siinä ole yhtä ainoaa syöpäpistettä! Ainoa miinus ovat vähän kuluneet symbolit. Kaveri löysi nämä kolme kirpparilta ja osti ne minulle. :)

Neiti on jo nukkumassa ja kaikki kuvaamisvälineistö on juuri siellä huoneessa missä hänen majesteettinsa nukkuu, joten en voi nyt postata kuvia. Huomenna sitten.

Ai niin! Vilkaistessani tänään akvaariota koin jymy-yllätyksen. Meille on syntynyt pikkumonneja! Joku pariskunta neljästä partamonnistamme on päättänyt lisääntyä, ja sen tuloksena akvaarion pohjalla ryömii nyt useita (en ole vielä laskenut niitä) vajaan sentin mittaisia päitä-pyrstöjä. Poikaset ovat niin isoja, että ne ovat taatusti ainakin viikon vanhoja, joten kudun on täytynyt tapahtua hyvin huomaamattomasti. Harmi, ettei kamerallamme saa hyviä kuvia akvaariosta. Ne päätpyrstöt ovat aika hassuja.

Nyt taidan mennä nukkuun. Heräsin tänä aamulla varttia vaille viisi ja olo on lievästi sanottuna vetämätön.

KuulumisiaMay 3, 2009 6:53 am

Edellinen vuorokausi oli aika, sanotaanko, tapahtumarikas. Toissailtana oli semmoinen olo että on iskemässä mahatauti, ja sitten oksentelinkin pitkin yötä. Kaikki, mitä söin, vettä myöten, tuli ylös tai ulos. Semmoinen ei todellakaan ole minulle tyypillistä: yleensä mahataudissa ykään kerran ja sitten kärsin vaan vatsakivuista. Ja kaiken kukkuraksi nyt ei vatsa ollut yhtään kipeänä, mutta selkä ja pää kylläkin. Pulssi huiteli taivaissa ja sain yöllä muutaman kerran horkkakohtauksen, jolloin tärisin vaan. Tiesin, ettei se ollut mahatautia. Epäilin heti alusta alkaen jotain munuaisperäistä.

Aamulla mies vei minut päivystykseen. Naapurin rouva otti onneksi tytön hoitoon siksi aikaa. Päivystyksessä meni pitkän aikaa että mitään tapahtui (niinhän siellä kyllä aina menee), mutta pääsin sentään lepohuoneeseen paareille, kun taju meinasi mennä. Yhdeksän aikaan aamulla kävin heittämässä sappinesteet ulos. Sen jälkeen en ole oksentanut, vaikka olen juonut vettä ja mehua ja syönyt varovaisesti. Olo oli hiukan parempi sen viimeisimään ykän jälkeen, mutta selkään sattui edelleen vietävästi, ja pulssi oli edelleen yhdeksänkymmenen pintaan. Minusta otettiin verikokeita ja sydänfilmi, kävin jopa kusemassa purkkiin. Sitten lääkäri koputteli munuaisiin ja kysyi, aristaako. No kyllä aristi, vasen puoli etenkin.

Tulosten tultua tiesin olleeni oikeassa: alustava diagnoosi oli virtsatietulehdus, joka oli lähtenyt kiipeämään ylös kohti munuaisia, mutta ei kuitenkaan vielä ollut kehittynyt munuaisaltaan tulehdukseksi. (Jos se olisi sen ehtinyt tehdä, kuumetta olisi ollut huomattavasti enemmän kuin minun surkea 37,5:ni ja olisin luultavasti ollut niin kipeä etten olisi voinut kävellä omin jaloin.) Leukkarit olivat peräti 11.8 ja virtsakokeesta löytyi ketoaineita ja valkuaista ja sieltäkin niitä leukosyyttejä. Aika kummallista vaan, kun viimeinen virtsatietulehdus, joka minulla on ollut, oli joskus kolme vuotta sitten. Ei kai se niin pitkää aikaa voi siellä muhia oireettomana? No kuulemma joskus se voi olla hyvin vähäoireinen tai jopa oireeton ja hoitamattomana sitten se voi kehittyä suoraan munuaisaltaan tulehdukseksi. Sepä hilpeää.

Sain antibiootit ja käskyn tulla kipin kapin takaisin, jos olo huononee tai jos lääkkeet eivät tehoa. Jos niin käy, niin sitten laitetaankin antibioottia suoraan suoneen. Nukuin viime yönä 13 tuntia ja hikoilin kuin pieni eläin. Heräsin useampaan kertaan siihen, että lakanat olivat ihan märät. Nyt olo on ihan jees, mutta niskat ovat tuhannen jumissa ja selkää juilii vieläkin välillä. Tunti sitten syömäni puuro on pysynyt sisällä. Jopa antibiootit pysyvät mahassa.

Nyt taidankin ottaa rennosti muutaman päivän. Lepäilen ja syön kunnolla ja nukun heti jos vähänkin nukuttaa. Onneksi tämä sattui viikonvaihteessa, niin miehellä on pari vapaapäivää. Mutta selvisipä syy sille, miksi minua on väsyttänyt jo pitkän aikaa ja on ollut satunnaista pahoinvointia ja sitä penteleen selkäsärkyä, josta olen tainnut valittaa useammassakin postauksessa.

Kuulumisia, Likka, TietsikkaApril 27, 2009 12:55 pm

Eilen oli melkoinen päivä. En tiedä johtuuko siitä vai mistä, että olen nyt ihan kuitti.

Eilen aamupäivällä kävin tytön ja naapurin rouvan kanssa ulkona. Käveltiin lammen vierustaa, ja tuntui että tyttö jaksoi kävellä paremmin kuin minä. Ulkoiltiin puolitoista tuntia. Se oli mukavaa. Pitäisi jaksaa lähteä pihalle useammin, mutta kun ei aina jaksa. Tuo uskalluspuoli on myös vähän ongelmana: pelkään ihmisiä. Nykyään ihmiskammo on taas ihan kamala. Luulin jo päässeeni siitä eroon, mutta ei.

Vaihdoin myös pienimuotoisesti järjestystä huoneessani: siirsin yhden lipaston huoneen toiseen reunaan. Se tosin vaati sen, että ensin piti siirtää piirustuspöytää, että sain sen lipaston ylipäätään pois nurkasta. Lipaston päälle laitoin sen vanhan parisataisen Pentiumin, joka toimii pelikoneenani, ja sen viereen skannerini. (Palaan kohta tämän omituisen manööverin tarkoitukseen.) Olin tosi virkeä ja tunsin jaksavani ihan mitä vaan, mutta silti oli kiva, että meillä oli käymässä eräs miehen tuttu, joka auttoi minua huonekalujen siirtelemisessä. Itse tahdoin hoitaa tietokoneiden kantamiset. On niitä ennenkin tullut raahattua prkl.

Sitten vielä eilen illalla lähdettiin yhtäkkisen päähänpiston johdosta käymään anoppilassa 40 kilometrin päässä. Kello oli kahdeksan, mutta mitä siitä. Hypättiin autoon koko porukka ja lähdettiin matkaan. Siellä sitten minulle iski väsy, ja meinasin nukahtaa anopin sohvalle Mitä nainen haluaa -leffan ääreen. Ei se sen leffan vika ollut - se on hyvä elokuva - mutta kun nukutti vaan niin vietävästi.

Eilen myös tuli syötyä vähän huonosti ja vähän liikaa kaikkia herkkuja, ja se sitten kostautui yöllä. Heräsin nimittäin kolmen aikaan semmoiseen oloon että päässä pyörii ja vatsaa kääntää. Nousin ylös, keitin sitruunamelissateetä ja hörpin sitä, ja kuvotus meni hiljalleen ohi. Samalla myös huomasin, että tuo meidän uusi kannettava HP ei enää käynnisty. Se on tosin kuulostanut pidemmän aikaa siltä, että sinne on jäänyt loukkuun ampiainen; prossun tuuletin on hajoamassa ja leikannee kohta kiinni. Mutta vika ei voinut olla siinä, koska safe mode käynnistyy kyllä. Windows ei vaan suostu käynnistymään normaalisti. Kummallista: en ole asentanut siihen yhtään mitään uutta varmaan kuukauteen, ja vielä eilen se toimi ihan hyvin. Nämä on näitä tietokoneiden temppuja, joita ihmisen järki ei käsitä.

Minun piti tänä aamuna mennä verikokeisiin (taas kerran ne kilpirauhasarvot), mutta en jaksanut. Olin niin tyytyväinen, kun sain unta sen pahoinvointikohtauksen jälkeen, että halusin kerrankin nukkua. Ja sitä paitsi tänä aamuna oli ukon vuoro herätä tytön kanssa. Menen sitten huomenna.

Tämä päivä on mennyt vähän harakoille. Olen vaan nukkunut ja nukkunut ja välillä käynyt laahustamassa zombina ympäri kämppää. Piparminttutee piristi vähän, mutta vieläkin olo kuin kevyesti huumatulla. Johtunee varmaan eilisestä riehumisesta ja herkkujen syömisestä.

Niin, se vanha pelikone. Ja se lipaston paikan vaihto. Edellisessä postauksessani puhuin siitä typerästä skannerista, joka ei toimi tässä uudessa koneessa. Tai siis ei se skanneri ole typerä vaan tämä uusi kone ja ennen kaikkea Vista, joka ei suostu tunnistamaan koko masiinaa. No, päätin sitten kokeilla, toimiiko koko skanneri: kytkin sen tuohon Pentium I:een ja asensin sen siihen. Kyllä vaan toimi. Eli siis vika ei olekaan onneksi skannerissa eikä kaapelissa, vaan tietokoneessa. Sen ei kai pitäisi olla mikään hyvä uutinen, mutta on silti: tiedän ainakin, että skanneri toimii. Niinpä tein tuosta Pentiumista skannauskoneen. Skannailen kuvat siihen ja kuljetan ne muistitikulla tälle uudelle koneelle. Nerokasta! emoticon Tosin tarvitsen suunnitelmani toteuttamiseen vielä PCI-väyläisen USB-kortin, koska ne kuvat eivät kuitenkaan mahdu disketille. Mutta no problem - kyllä sellainen jostain löytyy.

Äyh. Vielä pitäisi lähteä kauppaan ja postiin. Ei vaan jaksas.

TietsikkaApril 25, 2009 10:41 am

Vaihdoin joku aika sitten käyttikseni XP:stä Vistaan. Olen ollut tyytyväinen kaikin puolin, mutta yksi asia falskaa: en saa skanneriani toimimaan. Se ei tosin ole ihmekään, kun ottaa huomioon sen, että kyseinen laite on Agfa SnapScan, LPT-porttiversio vuodelta 2001. En tahdo luopua siitä, en vaan tahdo. Minulla on tuommoinen uusi HP:n monitoimilaite, mutta sen skanneri on ihan perseestä, kun vertaa tuohon kuusi vuotta vanhempaan Agfaan. En ole vielä nähnyt missään toisessa skannerissa niin hyvää kuvanlaatua kuin tuossa vanhassa rakkaassa. Ja nyt sitte pitäisi luopua siitä vain siksi kun tämä typerä Vista ei suostu tunnistamaan sitä.

Ongelmahan tässä ei ole se, etteikö skanneri tai softa toimisi Vistassa. Softa eli ScanWise toimii kyllä oikein hyvin ja ajuritkin sain asennettua. Ongelma tuntuu olevan siinä, ettei koko käyttöjärjestelmä ymmärrä, että tuohon LPT-porttiin on kytketty yhtään mitään. Olen yrittänyt vääntää ja kääntää tätä pulmaa vaikka miten päin enkä keksi ratkaisua. Kokeilin vaihdella portin tyyppiä biosissa, testasin EPP:tä ja ECP:tä (ja tajusin vasta sitten että sen pitää nimenomaan olla se EPP), eikä auttanut. Pistin ohjelmiston yhteensopivuusasetuksiksi Windowsin aikaisemmat versiot aina ysivitosesta XP:hen saakka. Ei. Asensin ajurit uudestaan ja uudestaan, boottasin koneen ehkä kaksikymmentä kertaa, eikä toimi. Scanwise lähtee päälle, mutta ilmoittaa, ettei löydä skanneria.

Ja vasta nyt, kun olen kohta viikon sekoillut tuon kanssa, mieleeni on tullut se kaikista yksinkertaisin vaihtoehto. Ehkä skannerin kaapeli on rikki. No, sen saa selville vain yhdellä konstilla: testaamalla skanneria vanhemmassa koneessa. Jos se ei toimi siinäkään, on kaksi vaihtoehtoa: hajalla on joko skannerin portti tai sitten se kaapeli. Kumpikaan ei tulisi yllätyksenä.

Ei kun testimään…

Mutta tuosta Agfasta en luovu. En!

Minä vs maailma, KuulumisiaApril 24, 2009 12:52 pm

Takana (ja toivottavasti edessäkin) on muutama aivan ihana päivä. Olen ollut henkisesti virkeämpi ja hyväntuulisempi kuin aikoihin ja olen jaksanut tehdä asioita ihan toisella lailla kuin sanotaan vaikka parikin viikkoa sitten. Olkoonkin että kroppa lyö välillä ylikierroksille, kyllä minä sen kestän. Pidän vain peukkuja pystyssä sille että tämä olotila jatkuu.

Jotenkin hassua, että kun yksi häijy oire poistuu, toinen tulee tilalle. Kävin läpi pahoinvointi- ja uupumuskauden; sitä seurasi päänsärkyviikko; päänsärkyviikon jälkeen tuli vatsakipu-ruokahaluttomuusaika ja nyt on jäljellä enää vain se vatsakipu. Tai no, on vähän harhaanjohtavaa puhua kivusta. Enemmänkin se on eräänlaista lievää särkyä ja kolotusta, joka tuntuu tuossa pallean kohdalla kyljissä, selässä ja vatsassa. Se ei ole vaarallista, en ainakaan usko - mutta älyttömän ärsyttävää kyllä.

Nyt eräs työryhmä on repäissyt ehkä parhaan jutun kuukausiin: TV-lupa muuttuu kaikille pakolliseksi mediamaksuksi. Huippujuttu tuossa on nimenomaan se, että joka naama maksaa 175 € vuodessa, riippumatta siitä onko kotona minkäänlaista televisiota saatikka antennireikää/digiboksia vaiko ei. Minun mielestäni tuossa on jotain perustuslain vastaista. Ei kai joku yritys - olkoonkin että kyseessä on YLE - voi rohmuta kansalaisilta rahaa palveluista, joita nämä eivät käytä? Miksi helvetissä asiasta pitää tehdä näin vaikea ja epäreilu? Miksei YLEn tuotantoa voisi ihan yhtä hyvin rahoittaa veroista, jolloin koko juttu olisi paljon reilumpi köyhille ihmisille? Minä en vissiin maksa semmoisesta mitä en edes harrasta. En ole katsellut telkkarista yhtään mitään varmaan kahteen vuoteen. Ja tuo 175 euroa per koti on oikea ryöstösumma! Kaveri laski, että tuolla uudella maksutavalla YLE tienaisi tuplasti sen mitä nyt. Että liekö ehkä hiukan rahastuksen makua kyseessä.

On tämä Suomi mennyt hulluksi. Vituttaa tämmöinen lammaskulttuuri: toinen toistaan tyhmempiä lakeja ja sääntöjä laaditaan, rahaa kiskotaan kunnilta ja köyhemmiltä kaksin käsin, ja suomalaiset senkun suostuu kaikkeen mukisematta. Kun nyt ei vaan tarvitsisi aukaista suutaan ja sanoa vastaan. Sehän se vasta olisikin kamalaa, kun pitäisi ruveta uimaan vastavirtaan, hui hirvitys.

Alan olla oma itseni taas kun jaksan räyhätä asioista, heh. emoticon

Kuulumisia, KilpirauhanenApril 23, 2009 7:54 am

Eilen oli valtavan hyvä päivä: jaksoin tehdä kaikenlaista, virtaa riitti ja olin iloisen tyytyväinen. Kävin kaupunginkirjastolla kuuntelemassa sisätautilääkärin luentoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja yllätyin siitä, miten paljon tiesin asiasta jo ennestään; en oppinut luennolla juuri mitään uutta. Luennolla oli myös eräs vanha äitini tuttava, jonka kanssa kävimme kahvilla tapahtuman jälkeen. Sitten suuntasin TM:n luokse. Olin luvannut käydä siellä, ja sitä paitsi halusin tietää kuulumisia, koska en ollut nähnyt häntä pitkään aikaan. Istuskelin hänen kämpillään puhumassa paskaa pari tuntia, ja sitten minun piti lähteä, koska kello oli jo kymmenen illalla ja bussit velottavat tuplataksan yhdentoista jälkeen. Ja vieläkin siinä vaiheessa olin ihan virkeä.

Tänä aamuna herääminen kävi vähän hitaasti, ja heti noustuani huomasin, etten kyennyt oikein syömään mitään. Yökötti. Yritin saada puuroa alas ja sain syötyä puolet. Sen jälkeen rupesi olemaan semmoinen olo, että kohta iskee hypertyreoosikohtaus päälle: kämmenet hikoili, ajatukset sinkoili ja tuntui siltä kuin suonissa olisi virrannut sähköä. Se ei ole kiva tunne vaikka mieliala lentäisikin yhtä korkealla kuin minulla tällä hetkellä. Keitin sitruunamelissateetä - joka siis auttaa hypertyreoosin oireisiin rauhoittamalla hermostoa - ja naukkailen sitä tässä nyt. Kohtaus meni ohi, toivotaan ettei tule takaisin. On se jännä miten tämän tulehduksen kourissa voi sinkoilla hypotyreoosista hyperiin viikon sisällä. Joka päivä oppii näemmä jotain uutta.

Tai sitten moinen johtui siitä, että eilen ei tullut syötyä oikein hyvin. Mistä sitä tietää.

Ps. Pääsin yritys- ja projektitoiminnan näytön läpi arvosanalla 2. (Arvoasteikko 1-5.) Olen ihan tyytyväinen, koska tavoitteenani oli, että pääsen sen edes läpi. Inhottavan kuiva aihe, yäk.

Kuulumisia, KilpirauhanenApril 20, 2009 9:49 am

Taisin riemuita liian aikaisin. Eilen aamulla hotellin aamiaisella en saanut syötyä mitään, kun oli niin huono olo - varmaan krapulanpoikasta siitä lauantai-illan tupakansavusta. Päivä ja ilta menivätkin sitten ihan hyvin: ei vatsaoireita.

Tänä aamuna heräsin ja ajattelin, että onpas hyvä olo, ei väsytä, masenna eikä vatsaankaan koske - ei edes yökötä yhtään! Kurkku on vain vieläkin kipeänä. Se on kipuillut nyt muutaman päivän.

No eikös se yökötys palannut sitten tuplana tai jopa triplana nyt puolenpäivän aikaan, samoin vatsakrampit. Kerkesin syödä muutaman palasen suklaata ja sitten yritin käydä syömässä. Sain puoli paahtoleipää alas ja sitten tuli niin suuri yökötys, etten kyennyt syömään enempää. Nyt sitten istun ja ihmettelen mitä tekisin. Nälkä olisi, mutta ei huvita syödä. Näinkö tämä loppuelämä kuluu, hedelmäsoseita ja jugurtteja syöden ja kamomilla/sitruunamelissateetä juoden? Masentava ajatus.

Hmm. Johtuisiko moinen tuosta suklaasta? Se ajatus masentaa minua vielä enemmän.

Kuulumisia 8:47 am

Viikonloppu meni mukavasti. Sisko tuli meille lauantaina kahden aikaan, ja siitä tunnin perästä oltiin matkalla kohti Seinäjokea ja Firebox Metal Festin toista päivää. Mentiin siskolikan Mersulla, jonka pakoputki vuoti vähän, jonka ohjaus oli vähän epävarma ja jonka öljyvalo vilkutti vähän väliä. Samaan kyytiin nousi myös L. Siinä istuessani kyydissä mietin, että hitto, minäkin haluan ajokortin. Olen ajanut traktorilla, mutten ikinä henkilöautolla!

Minulla ja siskolla oli majapaikkana ihan kunnon hotelli, jossa sai nukkuakin. En varmaan olisi tässä kunnossa lähtenyt mistään hinnasta mihinkään jonkun kaverin tutun luokse, jossa porukka olisi hillunut ympäripäissään läpi yön. Heitimme L:n kaveriporukkansa luokse, kävimme heittämässä kamppeet hotskuun, ja painelimme syömään. Sitten suunnistimme Rytmikorjaamolle. Sinne kulki Seinäjoen keskustasta ilmainen bussikyyti.

Eka bändi, joka soitti, oli Evoken. Sitä ei edes ehditty näkemään, koska oltiin paikalla vasta yhdeksän aikaan. Astuimme sisään just kun lavalla soitti seuraava, Spiritus Mortis. En tykännyt siitä. Lavashow oli harvinaisen hirveä eikä saatanaa huuteleva laulajakaan oikein vakuuttanut. Haettiin juomista ja pyörittiin ympäriinsä tuttuja etsien. Ei löytynyt ketään, vaikka porukkaa oli ihan kivasti paikalla jo siinä vaiheessa. L saapui kohtapuoliin, ihan kivan päissään hänkin jo. Minä olin kokislinjalla. En tykkää enää juoda kun kaikki alkoholi tekee minulle sikamaisen huonon olon. Johtuneeko sitten sekin kilpirauhashäiriöstä, en tiedä. Mutta ei se aina ole niin ollut.

Hämmästyin siitä, miten paljon ja miten siistin näköistä porukkaa Rytmikorjaamolla oli sinä iltana. Siellähän oli ihan kunnon gootti- ja blackmetal-ihmisiä, ja paljon! Lutakossakaan ei näe semmoista sakkia kuin äkäisimpien blackmetalbändien keikoilla.

SJ, MK ja muut saapuilivat paikalle siinä maissa kun italialainen Sparzanza (joka oli ihan jees mutta ei sävähdyttänyt suuremmin) riehui lavalla. Olivat jätkät muuten ihan kiitettävän päissään. MK ei tosin ollut yhtä pahassa kunnossa kuin silloin Swallow the Sunin keikalla viimeksi Lutakossa, vaan pysyi jopa jaloillaan tällä kertaa. Pojat olivat tietysti päättäneet repäistä ennen paikalle tuloa ja piirrelleet mustalla permanent-tussilla tatskoja ympäri kehoaan. MK:lla oli molemmissa käsivarsissa kieltämättä ihan hienoja piirrelmiä. SJ:kin piti näyttää omansa, jättikokoista vuohenpäätä joka kulki pitkin rintakehää ja mahaa, joten mieheltä lähti jossain vaiheessa paita ja melkein housutkin. Otin siitä tilanteesta kuvankin, mutten viitsi laittaa sitä tänne. Asianomainen voisi olla hiukka raivona. emoticon

Olin illan aikana harvinaisen seurallisella ja pelottomalla tuulella, joten löysin itseni juttelemasta aika monen uuden ihmisen kanssa. Yksi jannu liimautui seuraani jo aika alkuillasta ja yritti iskeä minua ehkä tunnin putkeen. Kehui minua kauniiksi ja olisi tarjonnut juomisetkin. Minä juttelin sille ihan nätisti, olihan se ihan kiva tyyppi, vaikkakin älyttömän päissään. Mutta ylläripylläri, se häippäisi paikalta, kun kerroin, että minulla on jo mies. Sitten näinkin sen vartin perästä seuraavan naisen luona. Ääh, inhoan tuollaisia pillun perässä juoksijoita! Voihan sitä nyt ihmisten kanssa (myös vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa) jutella vaikkei olisikaan heti ryhtymässä heitä naimaan.

Seuraavana listalla oli Rock Models -show. Inhosin koko juttua heti saman tien. Vihaan mallibisnestä muutenkin, ja vielä enemmän vihaan sitä, kun se tunkee metallimaailmaan. Lymysin tupakkapaikalle L:n ja siskon kanssa ja välttelin katsomasta lavalle päin. Tupakkipaikalla sitten eräs söpö pitkätukka katseli minua pitkään ja iski minulle sitten silmää. Menin niin häkellyksiin, etten osannut muuta kuin hymyillä hämmentyneesti. Olen aina ollut huono vastaamaan suoriin kohteliaisuuksiin.

Katatonia, jota varten koko festarille lähdettiin, nousi lavalle puoli yhdeltä Forgotten Tombin jälkeen. Siinä vaiheessa minua vietiin ja lujaa. Minä ja sisko tapeltiin tiemme niin lähelle lavaa kuin sinne baarin puolella pääsi, ja kun emme enää päässeet eteenpäin, huomasin seisovani sen äskeisen silmänvinkkaajan vieressä. Morjenstin ja hymyilin. En voinut muuta. Hän morjensti takaisin. Juteltiin jonkun verran keikan aikana (toisin sanoen huudettiin, sillä eihän siellä mitään kuullut jos ei karjunut toisen korvaan): heitettiin läppää kuin kaverit, eikä tämä edes yrittänyt iskeä minua. Tai jos yrittikin niin en tajunnut. Se kaveri oli niin mukava että annoin sille loput appelsiinimehustani (siinä vaiheessa iltaa olin siirtynyt kokiksesta appelsiinimehuun) ennen kuin suuntasin muualle, lähemmäs lavaa, ottamaan kuvia. Hän kysyi moneen kertaan, että eikö siinä oikeasti ole muuta kuin appelsiinimehua. Vakuutin, että ei ole. Hän oli ihmeissään ja vissiin vähän vaikuttunutkin. No, minä olisin vaikuttuneempi, jos pystyisin joskus juomaan alkoholia niin kuin normaalit ihmiset.

Olin ollut harvinaisen aivoton ja valinnut päälleni pitkän samettihameen ja pitkähihaisen paidan, joissa meinasin tukehtua. Lämpötila nimittäin nousi aika mukavasti siinä vaiheessa kun paikka oli tupaten täynnä innokkaita faneja. Niiden biisien aikana, joista en suuremmin välittänyt, pyörin enimmäkseen ympäri lavan edustaa ja napsin kuvia. Olin luvannut kuvata keikkaa parille kaverille, jotka eivät päässeet itse paikalle. Harmitti vaan se, etten tajunnut mennä lähemmäs lavaa ennen keikan alkua, ja toisekseen se, että kamerani on sellainen paska eikä ota hyviä kuvia keikoilta. Show oli muuten hyvä, mutta soundit olivat perseestä ja Jonas lauloi iloisesti nuotin vierestä melkein joka biisissä. Oli myös aika hauska tempaus sanoa suomeksi kiitos aplodeista. Tosin sitä kiitosta tuli aika monella kielellä välillä, ruotsiksi, suomeksi, englanniksi ja saksaksi… pojat olivat näemmä reissanneet pidemmän aikaa ympäri Eurooppaa.

Keikan loputtua törmäsin vielä siihen kaveriin, jolle olin antanut appelsiinimehuni rippeet. Esittäydyttiin ja toivotettiin hauskat illanjatkot. Se oli kiva tyyppi. Eniten teki vaikutuksen se, ettei hän yrittänytkään a) iskeä, b) tunkea mukaani, c) hipelöidä. Olisin voinut pyytää sen jätkän puhelinnumeron, jos en olisi varattu, haha emoticon

Tässäpä vielä pari hyvin onnistunutta kuvaa illan pääesiintyjästä. Kuten sanottu, kamerani on paska ja lisäksi en päässyt kovin lähelle lavaa, mutta jotain edes.

 

Jonasilla on kyllä komea tukka, ei voi muuta sanoa! emoticon

Kuulumisia, Keräilyvimma, LikkaApril 17, 2009 1:05 pm

 

 

Tänään on ollut hyvä päivä. Heräsin melko virkeänä, ei ole ollut suurempia vaivoja kropassa eikä päätäkään enää särje. Mieliala on aika korkealla ja olo on jotakuinkin tasapainoinen. Ajattelin tuossa asioita juuri ja hihittelin itsekseni miettiessäni, että jos kertoisin lääkärille näistä minun mielialanvaihteluistani, hän yrittäisi varmaan lyödä minulle bipolaaridiagnoosin. Sitähän minulle on jo kerran ehdoteltu. Itsekin uskoin siihen jonkin aikaa - kunnes löysin tietoa kilpirauhastulehduksen ja mielialanvaihteluiden yhteyksistä.

Sain tänään ensimmäisen G1-ponipehmoni. Kyseessä on Cotton Candy, vähän kälyinen mutta ihan söpö. Kaveri toi sen junalla, ja minun piti käydä matkakeskuksella hakemassa se pois. Oli aika lystiä kävellä keskustan läpi vaaleanpunainen ponipehmo kainalossa. En kylläkään huomannut, että ihmiset olisivat tuijottaneet mitenkään normaalia enemmän. Olen sitten kai muutenkin niin eriskummallisen näköinen, ettei yksi pehmoponi enää muuta asiaa suuntaan eikä toiseen.

Näyttää siltä, että Pikku-Akalle on tulossa vesirokko tai jokin rokko. Hän on ollut pari päivää hermostunut, väsynyt, ruokahaluton ja kuumeileva, ja nyt tänään huomasin, että naamaan ja niskaan on ilmestynyt pieniä punaisia näppyjä. En ole vielä uskaltanut katsoa onko niitä muuallakin.

Olisi pari koulutyötä väsättävänä. Toinen on loppusilausta vaille valmis ja toista en ole vielä aloittanutkaan. Ei vaan yhtään nyt jaksais: kun on hyvä olo, haluaisin tehdä vaan kaikkea kivaa. emoticon 

 

 

KilpirauhanenApril 16, 2009 7:04 am

Tänään lähti ensimmäinen 1,5 Thyroxinia. Let’s keep our fingers crossed.

En nyt oikein tiedä, pitäisikö hypätä suoraan ottamaan joka päivä puolitoista, vaiko tehdä taas se viikon siirtymäkausi, jolloin syön vain joka toinen päivä isompaa annosta. Kun kuitenkin kohtalaisen pahat vajisoireet on taas päällä. No, taidan noudattaa ainakin viikon loppuun asti sitä joka toinen päivä -meininkiä, jotta lauantain Seinäjoen reissu ei menisi pöperöksi minun paniikkikohtausteni takia.

Huomasin muuten, mistä ne vatsakipuni johtuivat: vehnäpaahtiksesta. Siis vaikka se oli täysjyväleipää. Damn it! Onko minulla nyt sitten vehnäallergiakin? emoticon Keliakiaa se ei ole, koska ruisleipä ei aiheuta samanlaista reaktiota. Ainakin tähänastiset empiiriset tutkimukseni kieltävät keliakian. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun jätän vehnän pois ruokavaliosta… 

Uncategorized, Kuulumisia, KilpirauhanenApril 15, 2009 7:04 am

Huomenna minun on pakko nostaa tyroksiiniannosta. Ei tästä tule enää mitään: kädet ja naama on turvoksissa ja koko ajan väsyttää niin etten pysy jaloillani. Ei se väsymys sinänsä mitään, mutta kun pää on samaan aikaan ihan sumussa. Mahakaan ei enää toimi prkl, kipuilee vaan ja kiukuttelee.

Hirveesti olisi taas tekemistä: olisi lukemista, koulutöitä ja piirtämistä, ponien kunnostusta ja kotihommia. Mut kun ei jaksa. Meinaan nukahtaa jo tähän koneen ääreen vaikka nukuin täydet yöunet ja heräsin vasta tunti sitten. Pikkuhiljaa alkaa jo melko lailla vituttaa: joko olen pahasti vajaalla tai sitten pahasti liikatoiminnalla. Välimuotoja ei näytä olevan.

Parilta kaverilta olen jo saanut noottia siitä, että jos minä aina olen niin kauhean negatiivinen enkä tee asioille mitään, niin ei ihme, jos väsyttää ja vituttaa. Hah. Hauska kuulla, että sairauden aiheuttamat oireet ovatkin yhtäkkiä omaa syytäni. Terve ihminen ei voi ymmärtää, miltä tuntuu olla kuolettavan uuvuksissa joka päivä. En minäkään ymmärtänyt ennen kuin sairastuin. Voin vain toivoa, että tyroksiini toimii minun kohdallani, koska jos se ei toimi, niin ei jää paljon vaihtoehtoja.

Eikä se 31,25 mikrogrammaa edes ole mikään oikea annos. Pitäisi saada tyroksiinit nostettua vähintään 50 mikroon että niistä olisi edes jotain konkreettista apua.

Mäkäti mäkäti, jäkäti jäkäti. Päivän negatiivisuusannos täynnä.

LikkaApril 14, 2009 2:16 pm

Meillä on nyt menossa eikä-kausi Pikku-Akan kanssa. Joka asiaan sanotaan aina eikä. Päivän sananvaihto kuulostaa tältä:

- Aamupalalle.
- Eikä!

- Vaihdetaanpas vaippa.
- Eikä.

- Onko nälkä?
- Joo.
- Mennäänkö syömään?
- Ei.
- Mennäänpäs nyt. Syömään.
- Eikä!

- Väsyttääkö?
- Joo.
- Mennäänpäs sitten päikkäreille.
- Eikä.

- Tulehan tänne, puetaan päälle. Lähdetään kauppaan.
- Joo. (Juoksee iloisesti perässä eteiseen. Heti kun saan vaatteet esiin, juoksee karkuun ja istahtaa lattialle. Käsken nousta ylös ja tulla pukemaan. Johon vastaus: - Eikä.)

Päiväruualla jokaisen lusikallisen jälkeen tyttö sanoo "eikä", mutta syö kuitenkin. Syötyään sanoo taas eikä ja jatkaa syömistä. Kun kysyn, ottaako hän maitoa, vastaus on: - Eikä! - Mutta maito juodaan kuitenkin ihan hyvällä juomahalulla.

Oikeastaan aika huvittavaa. emoticon

KilpirauhanenApril 11, 2009 7:50 am

On tämä sitten raivostuttavaa. Kun viimeinkin olo jotakuinkin tasapainottuu Thyroxinin noston jälkeen, niin ei mene kuin viikko, kun vajisoireet nostaa taas päätään. Taas on sormet ja naama turvoksissa, maha ei toimi ja kurkkua kuristaa aivan saatanasti. Plussana sentään se että olen suht virkeä - ainakin vielä jonkin aikaa. Tässä pitäisi nyt sitten valita, haluanko olla sitten viikon päästä turvonnut zombi vaiko hoikka hermokimppu, joka käy puolen tunnin välein vessassa oksentamassa. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttele. Mutta jos valita pitäisi, valitsen ensimmäisen. Kerkiän kyllä panikoida sitten sen festarin jälkeen. Toisaalta, en saa nukuttua kunnolla, kun tuo struuma painaa kaulaa niin että on vaikea hengittää, ja tänään on nieleminenkin tehnyt kipeetä… hoh hoijaa! emoticon

No, voisin kokeilla taas lähteä liikkeelle joka toinen päivä -periaatteella. Eli viikon ajan joka toinen päivä 1 1/4 ja joka toinen päivä 1,5 tablettia. Toimi viimeksikin. Paitsi että sitten kun tasasin annoksen samaksi joka päivälle, rupesi olemaan sitä inhottavaa kuvotusta. No, se menee ohi aikanaan. Ehkä kahdessa viikossa jos tuuri käy. Ja eihän sitä tiedä vaikka tällä kertaa ei tulisi inhottavia sivuoireita ollenkaan.

Illalla lähden kattomaan Swallow the Sunia ja Soulfallenia… viimeinkin vapaata! emoticon

KeräilyvimmaApril 9, 2009 2:24 pm

Glow ‘n Show -ponisarja on nyt täynnä. Sarjan viimeinen uupuva yksilö, Dazzleglow, löysi tänään kotiin. Vaihdoin sen siihen Se-Serkkuun, jonka tukan saneerasin viime kuussa. :-D

Poni on oikea kaunokainen, mutta karvan pinkki osa on mennyt pöperöksi. Harjatessakin siitä lähti puolet irti. Jos saan jostakin oikeanväristä karvaa, taidan rootata nuo pinkit osat uusiksi. Tai sitten lyön siihen vaan kylmästi Dollyhairin Pussycatia.

Tässä vielä koko kööri:


Vasemmalta oikealle: Happyglow (lapsuudenkokoelmasta), Star Glow (lapsuudenkokoelmasta hänkin, ehkä rakkain ponini), Brightglow ja Dazzleglow.

Kamerani on alkanut kiukutella. Se ei enää tarkenna yhtä hyvin kuin ennen. Se ei kylläkään ole mikään ihme, koska se alkaa olla päälle vuoden vanha eli nykyajan vempeleiden ikäskaalalla vanhus. Nykyään kun laitteet menevät rikki yleensä 1-2 vuodessa eli just kun takuuaika menee umpeen. Raivostuttavaa.

KeräilyvimmaApril 8, 2009 1:53 pm

Tässä tämä nyt on! Kolmen vuoden etsinnän tulos tuli maksamaan parikymmentä euroa sekä muutamia kymmeniä harmaita hiuksia.

 Kotelo ja sisus.

 


Säännöt. Tästä oli vaikea saada selvää kuvaa, joten anteeksi, kun teksti ei erotu…

 


Itse pelilauta! Täältä bongaamme useita tuttuja poneja: polulla ympyröissä ovat Medley, Baby Cherries Jubilee, Skydancer, Starflower, Heart Throb, Parasol ja Sunlight. Muualla laudalla seikkailevat Starshine, Sprinkles, Bubbles, Firefly varsoineen, Lickety-Split, Windy, Bow Tie baby strollerin kera, Applejack ja Posey (varsoineen, täh, koska Poseylla on varsa ollut??).

 Pelilaudan ylänurkka, joka äskeisessä kuvassa jäi ikävästi salamavalon häikäisemäksi.

 


Pelikortteja.


Ja pelinappulat. Meidän vanhassa lapsuudenaikaisessa pelissämme tuo lila meni rikki ja liimattiin takaisin alustalleen.

Harkitsin jo pistää ukon pelaamaan tätä kanssani huomenna, mutta en taida kehdata. Pelataan sitten siskon kanssa lauantaina. emoticon

Kuulumisia, Kilpirauhanen 9:00 am

Toissapäivänä käytiin anoppilassa. Olisi kiva, jos anoppi asuisi vähän lähempänä, niin siellä voisi käydä useammin. Olen kai onnekas, koska minulla on ihana anoppi (joskin vähän höpsähtänyt, mutta se ei haittaa, koska olen vähän höpsähtänyt itsekin). emoticon

Eilen oli kirppispäivä. Kierrettiin läpi kaksi isoa ja yksi pieni kirppis, ja tulos oli: muutama feikkiponi eikä yhtä ainoaa aitoa. Mutta löysin sentään kaksi kirjaa, Elizabeth Kostovan Historiantutkijan ja Susan Donnellin Pocahontasin. Kirjahyllyni ovat ennestäänkin jo ratkeamaisillaan, mutta ei sen väliä, koska en olisi voinut jättää noita kahta sinnekään.

Viime päivinä olo on ollut aika tasaisen virkeä. Pää on ihan jees, samoin kroppa muuten, mutta nukuttaa pirusti (nukun kevyesti 10-12 tuntia yössä) ja sormia turvottaa. Eli siis annosnoston paikka taas. Mutta en kyllä nostele annosta yhtään mihinkään ainakaan pariin viikkoon, sillä 18. päivä on Seinäjoella Firebox Metal Fest, ja olen menossa siskon kanssa sinne. En vissiin aio saada siellä paniikkikohtausta tai kärsiä pahoinvoinnista tai olla yleinen tollo. Sen keikan jälkeen voin sitten ruveta pelleilemään Thyroxinin kanssa.

Voitin huutonetistä My Little Pony Satulinna-lautapelin. Meillä oli se joskus, kun olin lapsi, ja se oli suosikkipelini. Sitten se meni rikki ja hukkaan. Olen nyt haeskellut sitä viimeiset kolme vuotta huutonetistä ja kirppareilta, ja kun viimein löysin sen, ajattelin, että perkele, minä tahdon sen, ihan sama mitä se tulee maksamaan! Ja niin minä sitten huusin sen. Pitäkää vaan hulluna. emoticon Pistän kuvia sitten kun se saapuu.

Ps. Tajusin juuri äsken, että poden huonoa omaatuntoa siitä, etten kirjoita tähän blogiin tyttärestäni niin paljon kuin "pitäisi"! Voitteko uskoa? Onko nykyäitien syyllistämisellä/syyllistymisellä mitään rajaa? No, minä satun olemaan niitä naisia, joille lapset eivät ole elämän itse tarkoitus…

Kuulumisia, KilpirauhanenApril 4, 2009 12:40 pm

Olen tässä ruvennut remontoimaan ruokavaliotani. Koska tunnun nykyään olevan ihan järjettömän herkkä sille, syönkö oikein ja säännöllisesti (elettyäni kymmenen vuotta säännöllisen epäsäännöllistä elämää, jossa söin tuskin yhden lämpimän aterian päivässä ja elin oikeastaan suklaalla ja voileivillä), minun on ollut pakko tehdä jotakin muutoksia. Osittain se on varmaan tämän raivostuttavan kilpirauhasongelman syytä.

Valkoiset jauhot jätin pois jo vuosi sitten. Karsin ruokalistaltani pullamössöleivät ja pullaakin syön vain joskus. Sokerille olen edelleen perso, mutta mieluummin syön silti sokeria sisältäviä jugurtteja ym. kuin tungen suuhuni aspartaamia sun muita myrkkyjä. Sitä paitsi makeutusaineilla makeutetut jugurtit maistuvat ihan kauhealta, on kuin tapettiliisteriä söisi.

Aika ällistyttävän havaintoesityksen valkoisten jauhojen paskamaisuudesta sain tuossa muutama päivä sitten. En tosin mene vannomaan etteikö tämä olisi sattumaa, mutta kuitenkin. Olin jo viikon verran ollut syömättä yhtään mitään valkoista sokeria tai valkoisia jauhoja sisältävää ja aloin olla aika virkeä, ja sitten yksi ilta juuri ennen nukkumaanmenoa vedin naamariini viipaleen sekaleipää. Seuraavana aamuna olo oli ihan kauhea. Olin niin väsynyt ja sekava, etten meinannut päästä ylös sängystä. Horrosta kesti pitkälle iltapäivään saakka. Siitä lähtien jätin sekaleivän ukolle ja likalle, jotka siitä pitävät enemmän. Ostin eilen jopa täysjyväpaahtista. Söin sitä tänä aamuna, ja täytyy sanoa, ettei ollut yhtään nälkä moneen tuntiin ja virtaakin riitti!

Pitäisi ostella ravintolisiä. Lähinnä hinkuan magnesiumia, B-vitamiinia ja seleeniä, jotka auttavat autoimmuunisairauksissa ja lisäävät jaksamista. Minulla on vain aina ollut vähän asenneongelma noiden purkkiravinteiden suhteen. Haluaisin saada hivenaineeni ruuasta enkä purkista. Ja sitä paitsi - en tosin tiedä johtuiko tämä kilpirauhasongelmien aiheuttamasta imeytymishäiriöstä - mitkään multitabsit eivät ole koskaan muuttaneet oloani piirun vertaa suuntaan eivätkä toiseen. Mutta se seleeni kiinnostaisi. Se kun hillitsee elimistön autoimmuunipohjaisia tulehdusreaktioita ja suojaa kudoksia.

Minä vs maailma, Kuulumisia, Keräilyvimma, LikkaMarch 31, 2009 7:14 pm

Sain huvittavan moralistisen huomautuksen siitä, miten inhottavaa on, kun lapset kiroilevat. Viitaten siis postaukseeni, jossa kerroin likan sanoneen miestäni saatanaksi. Lisäksi minulle kuittailtiin nenäkkäästi siitä, että ehkäpä meillä olisi enemmän rahaa ruokaan, jos en tuhlaisi kaikkia rahojamme poneihin. Oh, mikä ainutlaatuinen neuvo! Vaalikaamme tätä viisauden siementä! Ja mitähän kivaa ostaisinkaan niillä parilla, kolmella kympillä, mitä poneihin menee keskimäärin per kuukausi?

Kyllä. Tyttö on satunnaisesti päästänyt suustaan peekelettä ja saatanaa. Minulle on ihan yksi lysti mitä se puhuu niin kauan kuin se ei rupea hokemaan vittua. Vittu on ainoa kirosana, jota en halua tyttäreni oppivan. Miksikö? Koska se on niin ruma sana ja sen viljeleminen kuulostaa helvetin typerältä. (Ihan kuin allekirjoittanut ei koskaan käyttäisi kyseistä sanaa. emoticon) En halua, että tyttäreni kuljeksii ympäri kyliä mainostaen sukuelintään.

Toisekseen… minä en ole niin kyllästynyt ja katkera elämälleni, että rupeaisin aukomaan päätäni tuntemattomana jossakin nettiblogissa. Se, mitä ei viitsi sanoa omalla nimellään tai vakkarinimimerkillään, kantsii jättää sanomatta. Minulla on sentään hienotunteisuutta. Eikö pyhimyksen sädekehäni kiilläkin nyt? Se oikein säkenöi. emoticon No jaa, luultavasti tuo kommentoija oli vain joku yksittäinen puskasta huutelija, joka sattui eksymään blogiini huonona päivänä. Oletteko muuten huomanneet, että provosoivimmat ja ääliömäisimmät kommentit tulevat aina anonyymeiltä?

Tylsää on. Istuksin keittiössä, syön suolapähkinöitä (kun en kerta voi kypsentämättömiä syödä, mur) ja kirjoittelen aikani kuluksi. Kello on yli kymmenen illalla, mutta en oikeastaan ole väsynyt. Nyt kun kerrankin olen virkeä iltaa myöten, tahdon tehdä jotakin kivaa. Kirjoittaminen kelpaa ihan hyvin. En olekaan kyennyt siihen kunnolla pitkään aikaan. Aivosumu on kadonnut toistaiseksi, ja muutaman päivän ajan olen ollut ilahduttavan virkeä ja jaksava. Pahoinvointikin alkaa kadota!

Jännä muuten, miten joka kerta lääkeannoksen noston yhteydessä tulee hetken perästä takapakkia: vajisoireet puskevat päälle kahta kauheampina, kunnes olo hiljalleen tasoittuu. Huoh. Pitäisi pyrkiä siihen kahteen tablettiin, koska Thyroxineja ei saisi puolitella eikä varsinkaan pistää neljäsosiin. Valmistaja kun ei voi mennä takuuseen siitä, että lääkeaineen määrä on sama joka puolella tablettia.

Taidan ruveta kirjoittamaan ihan asiaa nyt…

Kuulumisia, KilpirauhanenMarch 29, 2009 2:01 pm

Viime viikot ovat menneet kummallisessa sumussa. On ollut lämpöilyä ja alilämpöä, palelua ja hikoilua, pahoinvointia, heikotusta, närästystä, kaikenlaista kipua ja särkyä ja aivosumua. Parina viime päivänä on näyttänyt vähän valoisammalta - Thyroxin-annoksen nosto alkaa näemmä viimeinkin tuntua hetken notkahduksen jälkeen.

Tänä aamuna tuntui ihan hyvältä pitkästä aikaa, mutta iltapäivällä iski taas väsymys. Nyt paleltaa ja uuvuttaa ja kuvottaa. Varmaan kuumetta tulossa. Ja samalla kun fyysinen olo seilaa eestaas, niin seilaa mielialakin. Hyvän olon hetkinä on kaikin puolin hyvä olo, huonona hetkenä taas kaikki on huonosti.

Äiti kävi kylässä; heilläpäin on ollut liikkeellä mahatautia. Toivottavasti se ei tartu meille. Muuten ollaan taas sängynpohjalla kaikki.

Ai niin, ei se varvas varmaan olekaan murtunut. Venähtänyt kyllä luultavasti. Se on vieläkin tosi kipeä ja ihan sinimusta, mutta siihen ei enää satu niin kamalasti. Kykenen jo kävelemään suht normaalisti.

Kuulumisia, KeräilyvimmaMarch 28, 2009 10:18 am

Taisin murtaa varpaani. Potkaisin äsken jalkani aika kovaa tietokoneenraatoon, ja nyt neljättä varvasta turvottaa ja jomottaa aivan pirusti. Se on myös muuttumassa hyvää vauhtia sinisenmustaksi. Tällä hetkellä istun hyvin hankalassa asennossa tietokoneen ääressä toinen jalka toisella tuolilla varpaat puristettuna kylmäpakkauksen väliin. Jos kipu ei asetu, pitänee käväistä arvauskeskuksessa. Hi hii, en olekaan koskaan ennen murtanut luitani!

Järjestin ponihyllyt uusiksi. Siinä meni kolme päivää, koska innostuin aloittamaan sen juuri niinä päivinä kun energiatasot olivat ihan nollassa. Tällä kertaa laitoin täyteen kerätyt sarjat omille hyllyilleen nimilappujen kera, ja loput ponit muille hyllyille.

Nyt pitää lopettaa tähän. Tämä asento on saamarin hankala.

LikkaMarch 26, 2009 8:12 pm

Kids say the darnest things part I:

Olimme lähdössä kauppaan. Minä puin tytölle ulkovaatteita päälle eteisessä, ja mies meni käymään vielä vessassa ennen lähtöä. Kun hän sitten astui vessasta ulos, likka katsoi häntä ja totesi tyynesti: "Saatana!"

Miehelläni on quasipersoonallisuus, jonka taakse vain alle kaksivuotiaat näkevät. emoticon

Keräilyvimma 2:51 pm

Tänään kokoelmaan liittyivät Love Melody ja toistaiseksi hännätön Medley.

Love Melodylla on joku kumma punaruskea rantu vatsan ympärillä. Veikkaan, että sillä on pidetty pinkkiä satulaa. Medley taas tarvitsee symbolien perusteellisen korjauksen sekä uuden hännän.

Tänään sain myöskin kunnostettavaksi NSS Cupcaken. Pitää olla supervarovainen, koska se on aika arvokas poni. emoticon

Kuulumisia, KilpirauhanenMarch 21, 2009 1:43 pm

Melkosta säätöä taas ollut tämä päivä. Kello on nyt puoli neljä ja minusta tuntuu että voisin kaatua punkkaan ja nukkua vuorokauden putkeen.

En nukkunut viime yönä kovin paljoa. Aamulla herääminen teki vähän tiukkaa. Nappasin lääkkeet, kävin suihkussa ja hain likan aamupalalle. Huomasin samalla, että olo tuntui kumman vetämättömältä. Pistin sen aamun piikkiin, mutta kun olotila jatkui syötyäni pari leipää, tajusin, että tämä ei ehkä olekaan nyt ihan normaalia aamuväsymystä. Lihaksia heikotti, päätä huimasi niin että pelkäsin pyörtyväni, ja kaiken kukkuraksi puoliltapäivin alkoi olla semmoinen olo että oksennan kohta.

Saatuani pikkuakan päikkäreille menin itsekin pitkälleni. Se ei kuitenkaan auttanut asiaa, päinvastoin. Olo oli kahta kehnompi ja pelkäsin jo että ykään sohvalle. Menin sitten keittämään teetä. Se auttoi jonkun verran ja sen turvin pystyin syömäänkin jotain. Pahoinvointi katosi, mutta heikotus jatkuu edelleen. Lihakset ovat kuin keitettyä spagettia. Päätäkin särkee. Sitä on särkenyt putkeen viimeisen viikon, mutta yritän kestää, koska minua ei huvittaisi olla koko ajan syömässä Ketorinia. (No tänä aamuna lankesin ja otin yhden tabletin, kun pelkäsin että pääni halkeaa.)

Sanokaa vain luulotautiseksi, mutta minua on tosissaan ruvennut mietityttämään sen AF:n eli adrenal fatiquen mahdollisuus. Täsmääväthän nuo oireet 90-prosenttisesti ja lisäksi se esiintyy hyvin usein yhdessä kilpirauhasongelmien, erityisesti vajaatoiminnan, kanssa. Kammottaa koko ajatus. En tahdo syödä kortisonia lopun ikääni, en.

KeräilyvimmaMarch 19, 2009 10:13 am

Olen tässä jo pari viikkoa odotellut muutamaa ponilähetystä, ja tänään ne sitten saapuivat - kaikki kerralla. Sain kasan G3-baitteja, pari ponia kokoelmaan sekä yhden Twisty Tailin, joka menee myyntiin kunnostuksen jälkeen.

Tässä kokoelmaan tulevat Streaky ja Petal Blossom:

Tässä Se-Serkku suoraan paketista:

Ja tässä sama poni puunauksen jälkeen kuivattelemassa märkää tukkaansa:

Tällaiset baitit:

Likka 7:22 am

 

Pari uutta väläystä pikku rinsessalta.

* Hedelmä = emelä
* Lattia = tattila (sieniä?)
* Nauha = joko vauva tai auja
* Maito = paito. Samalla logiikalla myös "mitä" on "pitä". (mitä, eihän me nyt ämmiä sanota)
* Suklaa = suklalalala (lisää perään niin monta lalaa kuin yhdellä hengenvedolla pystyt)
* Kirja = kiija (tämä oli kyllä odotettavissakin)
* Leegot = keekot

Lisäilen jos tulee vielä jotain mieleen…