Musiikkipostausta nyt pitkästä aikaa. Kaivelin tuossa levyhyllyäni, ja näppeihin osui monta vanhaa ja vähän uudempaakin klassikkoa, joita ei ole tullut kuunneltua aikoihin. Nyt sitten hurahdin uudestaan.

Moonspell: Irreligious
Ostin tämän joskus kuudentoista vanhana. Se iski silloin ja se iskee edelleen. Mielettömän hyvä levy. Itse en välitä Raven Clawsista - se on vähän höttöä - mutta ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia ovat Opium, Awake, Mephisto ja Herr Spiegelmann.

Kreator: Endorama
Kuulin Kreatorin Enemy of God -biisin pari viikkoa sitten ja ihastuin saman tien, vaikka yleensä en välitä trash/speedmetallista juurikaan. Endorama ei ole tyypillistä Kreatoria. Se on synkkä, pahaenteinen, kaunis levy, oikeastaan aika melodinen ja hidastempoinen, kun vertaa bändin muuhun tuotantoon. Parhaat biisit levyn nimikkoraidan lisäksi ovat ihanan repivä Passage to Babylon, kaihoisa Entry ja synkän toiveikas Everlasting Flame. Golden Agen sanat ja rytmitys ovat myös hyvin vetoavat. Hrr!

Amorphis: Elegy
Muistan tämän lätyn hyvin siitä, että nakkasin sen seinään yhden riidan tuoksinassa joskus kuudentoista ikäisenä. Sen koteloa ei vieläkään ole vaihdettu, se on vain teipattu kasaan. Musiikillisessa mielessä tämä on vähän hassu levy. Hirmu hajainen ja erikoinen. Better Unborn iskee tietty aina, mutta se on aika puhki kuunneltu. Elegy on paras biisi, jos kokonaisuutta katsotaan.

Blind Guardian: A Night at the Opera
Hih! Löysin tästä levyltä muutamia ihan uusia biisejä, joista en aikaisemmin ollut tykännyt yhtään. Nyt ihmettelen, miksen. Punishment Divinehän on loistava! Oikeastaan koko levyllä ei ole yhtäkään huonoa kappaletta. Tykkään hillittömästi tämän bändin musiikkityylistä. Miekkoset osaavat toden totta säveltää ja sovittaa - ja soittaa. Rumpukompitkin ovat taituruudessaan ihan älyttömiä. Kuulin joskus semmoisen juorun, että Mike Portnoy, Dream Theaterin rumpali (jonka rumpusetti on siis melkoinen kasa kaikennäköistä lyömäsoitinta), oli istunut Thomas Stauchin (BG:n ex-rumpali) setin taakse eikä ollut edes tiennyt mistä aloittaa. Joka tapauksessa, kunniamaininnan tältä levyltä saavat Punishment Divinen lisäksi runollinen Battlefield, raisu Wait for an Answer sekä hieno lopetusooppera And Then There Was Silence.

Helloween: The Time of the Oath
Tätä kuuntelin kasetilta jo joskus kahdentoista vanhana. Olin taiteillut kasettiin biisien nimet goottilaisella kirjoituksella, ja kasettikoteloa koristi piirtämäni Helloween-kurpitsa. Bändinä Helloween on ollut suosikkilistallani helkkarin pitkään, pidempään kuin monet muut. Se on niin piristävän erilainen. Ja sitä paitsi rakastan Andi Derisin ääntä! :-P Iso osa muista kikkelihevilaulajista kiljuu, kiekuu tai ulisee, mutta Deris ei tee niistä mitään (ainakaan kovin usein). Tällä levyllä ei ole huonoja biisejä, mutta paras on ehkä nimikkoraita. Tai sitten Steel Tormentor.

Iced Earth: Something Wicked This Way Comes
Itse asiassa tämä on mielestäni Iced Earthin paras levy. Jollain hassulla tapaa tästä bändistä tulee mieleen Metallica, mutta sillä erotuksella, että en yhtään tykkää Metallicasta. Matt Barlow’lla oli upea ääni. (Ja hänellä oli vielä upeampi tukka.) Something Wicked This Way Comes on hyvin yhtenevä levy, joka päättyy huolellisesti sovitettuun Something Wicked -trilogiaan. Instrumentaalibiisi 1776 ja Watching Over Me -balladi tuovat kivan kevyemmän lisän levyn muuten aika täysillä paahtavaan kuormaan. Omat suosikkikappaleeni ovat ehdottomasti Burning Times (rakastan tämän biisin lauluja), Melancholy ja Prophecy.

Tänään oli melkoinen ilta. Kaikenlaista on tapahtunut sanotaan tässä viimeisen parin tunnin sisällä.

Mies lähti käymään kaupassa tuossa seitsemän aikaan. Pari minuuttia oven sulkeutumisen jälkeen hän soitti minulle ja sanoi heti ekaksi, että soita poliisille. Minä olin ihan että häh? Mies toisti: "Soita poliisille. Meidän auto on pöllitty." Meni ehkä hetki ennen kuin tajusin asian. Sitten rupesin miettimään, että mikä hitto on poliisin numero? Onko se 10022 tai jotain sinnepäin vai onko se nykyään 112? Olin valtavan raivoissani. Puin tytölle kuteet niskaan, laitoin sen meidän parvekevaunuihin istumaan ja painelin sen kanssa pihalle parkkipaikalle. Autoa ei näkynyt mailla halmeilla.

Soitin hätänumeroon. Selitin tilanteen, ja he sanoivat antavansa auton tiedot liikkuvalle poliisille. Sitten ehkä minuutti sen jälkeen, kun olin lopettanut puhelun hätäkeskukseen, minulle soitti joku vieras nainen. "Onkos sinulla tuommoinen Mazda jonka rekisterinumero on se ja se? No siinä on valot päällä. Ja se on tuossa minun paikallani." Minulta meinasi jäädä suu auki jo toisen kerran viiden minuutin sisällä. Kysyin, missä auto on, ja sanoin, että se on juuri ryöstetty. Nainen oli ihan yhtä ällistynyt kuin minäkin. Hän luuli tietysti, että minä olen ajanut auton siihen ja jättänyt sen hänen paikalleen.

No, näin hyvää tuuria ei ole edes olemassa. Kaara oli parkkeerattu ehkä puolen kilometrin päähän meidän parkkipaikasta. Kävelimme sinne ja tarkistimme auton pintapuolisesti: mitään ei ollut viety, paitsi tietty parkkirahat. Mitään ei ollut edes hajotettu. Ovet olivat lukossa. Tytön turvaistuin (joka on kalliimpi kuin auto) oli paikallaan, samoin vaunut auton peräkontissa.

Minulle soittanut nainen lahjoitti meille rattilukon, jotta saatoimme lukita auton siksi aikaa kunnes poliisit tulevat paikalle. Olkoonkin että tuon lahon romun ovet aukeavat vaikka kynsiviilalla, nyt sitä ei piru vie ainakaan kukaan lähde ajamaan mihinkään. Olen raivoissani! Onneksi ne sen pöllineet nilkit eivät tulleet äsken vastaan. En olisi ehkä ihan voinut vastata teoistani. Ja samalla olen aivan ällikällä lyöty. Mihin hittoon ne ihmiset tarvitsivat autoa 500 metrin matkalle? Kone oli lämmin, kun me tulimme paikalle. Se oli jätetty siihen ehkä tunti sitten. Mitä ihmettä ne halusivat? Heittää jonkun keikan meidän kaaralla tänä iltana? Ja kuka helkkarin älyvapaa tonttu pöllii tuollaisen vanhan, saatanan ruman Mazdan, kun ympärillä on Bemareita ja uusia Toyotia ja Opeleita? (Olen niin järkyttynyt ja vihainen, että lähinnä vain hihittelen täällä itsekseni.)

Poliisi soitti minulle äsken ja ilmoitti löytäneensä auton. Menin paikan päälle selittämään tapahtumat, ja mukavan oloinen poliisimies kertoi tekevänsä tästä rikosilmoituksen. Sitten saimme viedä auton takaisin kotiin.

Okei. Onhan se saamarin ruma auto ja vanhakin kuin mooses, mutta se toimii, ja me tarvitsemme sitä. Ja sitä paitsi - jos ihan rehellisiä ollaan - niin enemmän minua olisi vituttanut, jos ne tytön rattaat ja se kuukauden vanha turvaistuin olisi hävinneet.

Tämmöistä tänään. Ehkä huomenna automme viedään uudestaan… tai ehkä joku vaihteeksi murtautuu asuntoomme.

Nyt kirjoittamaan. Päivän urakasta puuttuu vielä 10 sivua.

Olo on kuin olisin pilvessä. Tuntuu että kuumetta on miljoona astetta, vaikka sitä tuskin on yhtään. Minulla ei ikinä ole kuumetta. Ei edes flunssassa. Mutta päätä särkee ja olo on ihan tohelo, ja sen lisäksi kurkkuun koskee pirusti ja nokka vuotaa. Naamani on jo ihan auki jatkuvasta niistämisestä, vaikka tämä alkoi eilen illalla. Saa nähdä miltä näytän kahden päivän perästä!

Kuitenkin. Tänään posti toi Rosedustin päivitysversion, siipineen. Rakastuin siihen het. Siivistä toinen on poikki, mutta ei hätää, teippasin sen paikalleen…

Kaverilta saapui tuossa puolenpäivän aikaan viesti, että lähikirppikseltä oli bongattu lauma poneja. Läksin matkaan ja napsin kirpparilta mukaani nämä geekakkoset:

Vasemmalta oikealle: Princess Crystal, Baby Honeyberry, Princess Silver Rain ja Tender Nuzzles. Kaikki hyväkuntoisia, joskin likaisia, ja prinsessojen tinselit ovat sotkussa. Kaiken kaikkiaan oikein kiva saalis 8 eurolla.

Lisäksi sain roottauspalkkana White Pearlin:

Tekaisin tuossa itselleni näppärän pikku tapaturman. Yritin irrottaa ponin hännästä prikkaa pihdeillä, koska se oli melko tiukassa kiinni, ja siinä taistelun tuoksinassa onnistuin sitten liiskaamaan kappaleen sormeni ihoa pihtien väliin niin että sormestani irtosi kiva pieni palkeenkieli. Ja verta tuli kuin pistetystä siasta. Perkeleen häntä ja perkeleen rähmänäpit.

Poni oli german exclusive Raindrop/Regentropfen, jonka syöpäpisteet/neonspotit ovat lisääntyneet tappavaa tahtia koko ajan ja joka nyt vaatii jotain radikaalia toimenpidettä. Kun avasin sen, huomasin, etten ole kai koskaan edes keittänyt sitä: häntäprikka oli ruosteessa. Vaihdan aina ruosteiset pois. Siksi yritin äsken irrottaa tuotakin murheenkryyniä.

Auh. Sormeeni sattuu, joten lopetan kirjoittamisen tähän.

Kävin kilpirauhaskokeissa tuossa viime tiistaina. Tänään lääkäri soitti ja kertoi arvot, eivätkä uutiset kyllä ilahduttaneet minua järin kovasti. Kyse ei olisi siitä, että selkeästi sairastaisin kilpirauhasen vajaa- tai liikatoimintaa. Kyse on ennemminkin siitä, että suvussani on järkyttävä määrä kilpirauhassairauksia (ja kuten tunnettua, ne ovat erittäin periytyviä) ja että minulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita pitkä lista ja vuosikausia, vaikka arvot ovat aina "ihan hyvät". Mutta tämänkertainen tulos hieman hämmästytti.

Aikaisemmin arvot ovat olleet enempi vajaatoimintaan kallellaan, vaikkakin viiterajoissa. TSH on huidellut välillä 1,41-2.00 ja T4-V on sahannut edestakaisin 11 ja 14 välillä. Muut veriarvot ovat aina olleet hyvät, paitsi raskausaikana, kun olin ehkä kupsahtaa seisovilta jaloiltani anemian takia.

Mutta nyt: TSH 1,99 ja T4-V 18. Olin aivan ällistynyt saatuani tuon tiedon. Missä välissä T4-V on kahdeksaantoista pompannut?

Lääkäri kuitenkin vakuutti, että arvot ovat "ihan hyvät", ja että näillä veriarvoilla ei pitäisi kilpirauhasessa olla mitään häikkää. Eihän siellä pitäisi, niin. Mutta entäs se helkkarin iso (ja koko ajan kasvava) möntti kurkussani, jonka takia en saa kunnolla henkeä tai nielaistua? Tai entä jatkuva uupumus ja tunne siitä, että elämä vaan kulkee ohi, ja minä haluaisin vain istua ja katsella sivusta kun mihinkään ei riitä energiaa? Tai muut hankalat oireet, jotka ovat vieläkin hankalampia, kun pitäisi riittää puhtia juoksennella yksivuotiaan perässä pitkin kämppää?

Huoh. Kiukuttaa. Mutta en jaksa kiukuta, kun väsyttää niin.

Tänään saapui tämä kolmen kopla.

Ringlets. Muuten ihanassa kunnossa, mut mut… oikeaa takajalkaa rumentaa syöpäpiste, ja kroppa on alkanut kellastua. Pitänee käsitellä kloorilla kun tätä ei voi keittää… (Höh. Koskahan löydän ei-kellastuneen Ringletsin? Mission impossible? )

Honeysuckle, tosi hienon näköinen yksilö. Tämän ponin nimeksi oli annettu virallisessa esitteessä Mesimur. Mitä se tarkoittanee, sitä en osaa sanoa, mutta kääntäjä olisi voinut ottaa sanakirjan esiin ja huomata, että honeysuckle tarkoittaa kuusamaa eikä hunajaa…

Wingsong. Nätissä kunnossa.

Sain skannerin toimintakuntoon. Katsoin yhden saksalaisen sivuston ohjeet ja pistin laitteen pelittämään. Aikani tapeltuani sain todeta, että nyt se toimii - vaikka sen ei pitänyt toimia XP:n alla.

Ja tein sen ihan itte!

Tässäpä uusimmat!

Vasemmalla takana Tutti Frutti: Muuten hienossa kunnossa, mutta symbolit ovat haalistuneet. Tämä minulla oli joskus lapsena.
Oikealla takana Trickles: Loistokunnossa - MUTTA niskaa tahraa syöpäpiste.
Edessä kaksoset Nibbles & Dibbles. Oikein nättejä varsoja.

Huomenna tai ensi viikolla pitäisi tulla taas yksi lotti, joka sisältää pari flutteria ja yhden bng-ponin.

Painajaismaiset kolme päivää takana. Viimeisten vuorokausien aikana on tullut vuodatettua hikeä, verta ja kyyneleitä, ja ärräpäitä on karannut suusta ehkä kymmenkertainen määrä normaaliin nähden. Käteni ovat riekaleina. Selkääni koskee ja päätäni jomottaa. Hartiat ovat tuhannen jumissa. Huoneeni muistuttaa armeijan koemiinoituskenttää siinä mielessä, että askeleitaan sietää varoa hyvin tarkkaan. Lattialla lojuu kaikenlaista.

Ai että mitäkö on tapahtunut? No tuota, minä vaihdoin tietokonetta. Vanha kokoonpano oli oikutellut jo kuukausia, ja viimein kyllästyin sen hitauteen ja jatkuvaan kaatuiluun. Ongelmia siinä ei riittänyt ainoastaan teknisellä puolella (liian vähän muistia, vanha emo, vielä vanhempi kovalevy) vaan softatkin tökkivät pahanpäiväisesti. Windows oli 8 vuotta vanha ja asennettu uusiksi en edes muista milloin, näyttiksen ajurit eivät toimineet kunnolla (joka kerta käynnistyessään kone teki näin), virusohjelmistot laahasivat vuosikausia ajastaan jäljessä… jne. Niinpä ajattelin, että perkele, laitetaan sitten uusiksi koko roska. Etenkin kun mies sai ylimääräisen, kohtuu hyvän koneen eräältä kaveriltaan.

Sitä sitten muuten asennettiin ja asennettiin. Luulin pääseväni helpolla, koska koneessa oli valmiiksi XP ja perusohjelmistot, mutta eikö mitä. Asentelin sen ensin täyteen omia ohjelmiani, latasin printterien ajurit ja tappelin ikivanhan skannerini kanssa aikani, ja vasta kun kaiken piti olla kunnossa, huomasin, että eihän tämä ole todellakaan niin nopea kone kuin sen pitäisi olla. Ohjelmistojen tarkistus tuotti tulosta. Kone oli täynnä epämääräistä spyware-paskaa, luultavasti useampia troijalaisiakin, ja lisäksi Windows kusi ihan kympillä koskapa oli kopio ja asennettu ihan pieleen.

Mies asensi koneeseen uuden käyttöjärjestelmän. Minä kiristelin hampaitani vieressä ja totesin vihaavani tietokoneita. Kun uusi käyttis oli valmis, huomasin, että mitäs hemmettiä, täällähän on kaksi Windows XP:tä. Kaiken kukkuraksi kumpikaan niistä ei toiminut täysillä. Mietimme hetken aikaa ja päädyimme sitten radikaaliin vaihtoehtoon: kovalevyn formatointi ja Ihan Uuden XP:n asennus. Siten ainakin pääsisimme niistä spyware-roskista eroon.

Se vaihe meni ihan hyvin. XP on oikein iisi asentumaan. Siinäkin vaiheessa asiat luistivat vielä kuin rasvatut, kun rupesin asentelemaan ohjelmistoja, kuten Photoshoppia, Indesigniä, poltto-ohjelmia, Winampia ja Officea. Mutta sitten… laitteet. Siinä vaiheessa olivat pelihousut revetä, enkä edes laskenut että monestiko.

Ensinnäkin emolevy ei ensin suostunut löytämään äänikorttiani (Creative Vibra 128). Sitten se vaati uudestaan näytön ajurit. Ja kun ne olivat kondiksessa, se hukkasi toisen cd-aseman. Kiroten tyrkin kaikki sisäosat uudelleen paikoilleen ja virta- ja lattakaapelit sinne minne ne kuuluivat, tarkistin että tuulettimet saavat virtaa, ja että niin cd-asemien kuin kovalevyjenkin jumpperit olivat oikeissa paikoissa, eli että samassa kaapelissa ei ole kiinni kahta masteria tai kahta slavea.

Sitten käynnistin koneen uudelleen. Huomasin, että se oli hidas kuin etana. Huolestuin siitä ja aloin skannata konetta Nortonilla ja Spybotilla ja Xoftspylla sen varalta että sinne olisi livahtanut joku kutsumaton vieras. Ja löytyihän sieltä moinen: backdoor-troijalainen oli tehnyt nätin pikku pesän system32-kansioon. Ei kun poistelemaan sitä - käsin, kuinkas muutenkaan. Sen jälkeen masiinan nopeutumista tuskin huomasi, joten funtsin, että tässä on pakko olla nyt jotain mätää. Tarkistin muistit. Muistien määrä oli oikein, mutta nopeus oli väärä - eihän tässä 133:sia muisteja pitänyt olla.

Sammutin koneen. Katsoin muistikammat. Ja huomasin, että toinen niistä oli todellakin satakolmekolmonen. Vaihdoin sen nopeampaan. Sen jälkeen tietokone oli ehkä tuplasti nopeampi.

Mitä tästä opimme:
1) Tietokoneet eivät koskaan toimi kuten odottaisi.
2) Tietokoneet eivät tunne sellaista käsitettä kuin "kerralla oikein".

Skannerini oli ehkä suurin farssi ja suurin menetys. Ähräsin varmaan kaksi päivää sen kimpussa ja yritin saada sitä toimimaan jos jonkinlaisella vippaskonstilla. (Ja totesin taas ehkä noin kymmenettä kertaa, että vihaan tietokoneita.) Ongelmaksi muodostui se fakta, että kyseessä on melkein 10 vuotta vanha Agfa Snapscan 1212p, joka ei kuulemma toimi XP:ssä. Yritin ja yritin. Asensin ohjelmistot ja ajurit ja yritin etsiä skanneria laitehallinnan kautta. Mikään ei onnistunut. Ohjelmisto toimi kyllä, mutta se ei löytänyt skanneriani. Hammasta purren jouduin myöntämään katkeran tappioni: saadakseni nopeamman, paremmin toimivan koneen ja Windows XP:n sekä paremmat tietoturvamuurit minä jouduin vaihtamaan hyvän Agfani surkeaan HP:n monitoimilaitteeni skanneriin. Itkettää. Tuo Agfa oli joskus vuonna 2000 Gigantin halvin skanneri (n. 400 mk), mutta se on ollut aivan loistava peli. No… jos ei mitään anna ei mitään saakaan. Ehkä pykään pystyyn jonkun 1400:sen Win 2000 -kokoonpanon, josta teen skannaus- ja kuvankäsittelykoneen…? Hmm, siinä on ideaa.

Joka tapauksessa, vakkarikone toimii viimeinkin. Vielä tässä on vähän säätämistä, mutta kaikki on suurin piirtein ok.