Teininä tuli purettua henkistä pahaa oloa omaan itseen ihan konkreettisesti. Taisin siitä jo joskus aikaisemmassa postauksessa kertoakin: viiltelin käsieni ihoa vaikka sun millä ja sitten revin ruvet auki. Kynsienvierustat pureskelin rikki ja revin kynsitikkuja pois niin että verta vuoti. Koskaan en viiltänyt syvään: tiesin, ettei äiti saisi nähdä jälkiä.

Se oli tietynlaista avun huutamista. Epätoivoista, mutta avun huutamista silti. Kai sitä jotenkin ajatteli, että pakko purkaa vihaa itseensä, kun ei sille ole muutakaan kohdetta. Koulussa toivoin, että joku olisi huomannut jäljet ja kysynyt, mikä on hätänä. Jotkut kaverit huomasivatkin. Heidän reaktionsa eivät vain olleet sitä mitä olisin tarvinnut. Ja äidin reaktio oli vielä pahempi.

Itse asiassa en muista yhtäkään sellaista kertaa, että äiti olisi nähnyt minun repineen käsiäni. Alitajuisesti sitä vain tiesi - tai sitten luuli - että jos hän olisi nähnyt jäljet, hän olisi saanut hysteriakohtauksen ja ruvennut sättimään ja syyllistämään minua ja lopuksi todennut, että minun on parempi olla tekemättä moista enää ikinä, jos haluan elää saman katon alla hänen kanssaan.

Ehkä kaikista pahin asia, mitä viiltelijälle voi sanoa, on kieltää häntä viiltelemästä. Yhtä paha on tuomita koko touhu ja pitää sitä heikkouden merkkinä tai jonakin merkillisenä teinien angstaamisena. Kumpikin suhtautumistapa vain ruokkii sitä itsevihaa ja -inhoa, mikä useimmiten löytyy viiltelemisen pohjalta.

Amerikan intiaanien parissa oli tapana viilellä kehoonsa haavoja suruaikana. Suruaika tarkoitti siis sitä, että joku läheinen, yleensä aviopuoliso, on kuollut. Heidän keskuudessaan leikattiin myös hiukset surun merkiksi. Uusi ilmiö tämä ei siis ole.

Mitä sitten pitäisi sanoa, jos näkee jonkun käsissä jälkiä? Ei yhtään mitään, jos jäljet ovat vanhoja. Mutta jos ne ovat tuoreita, kannattaa varovaisesti herättää keskustelua siitä, painaako tätä ihmistä jokin ja että onko hänellä hyvä olla. Minä ainakin aikoinaan kaipasin vain sitä, että joku olisi tullut kysymään, onko kaikki kunnossa. Olisin kyllä niihin aikoihin varmaan saanut raivarit ja haistatellut kyselijälle, mutta silti kaipasin sitä, että edes joku välittäisi.