Melkoinen reissu takana. Minun piti kirjoittaa siitä jo tiistaina, mutten jaksanut, enkä jaksanut vielä eilenkään. Josko nyt sitten.
Viime torstaina läksin siskon luokse. Oleskelin siellä perjantain, ja sitten lauantaina puoliltapäivin noustiin suihkariin, joka vei meidät Lontooseen. Se lentomatka oli jotain ihan kauheaa. Olen ennenkin ollut lentokoneessa, enimmäkseen potkurikoneissa ja yhdessä suihkarissa akselilla Keski-Suomi ja Etelä-Suomi, mutta yhdessäkään koneessa ei aikaisemmin ole ollut niin kaameaa paineen tuntua kuin tässä mainitussa. Arvelen, että pilotti oli vähän kokematon ja töpeksi paineentasauksen kanssa. Sen lisäksi laskeutuminen sujui vähän töksähdellen. Luin koko lennon ajan Peter Straubin Kummitusjuttua ja selvisin oksentamatta.
Taisin viime postauksessa vannoa olevani varma siitä, että menkat alkavat perjantaina. No eikö mitä, niinhän ne alkoivatkin. Niinpä pahimmat päivät osuivat juuri lauantaille ja sunnuntaille. Perkele! Mistä ne tietävät aina, koska ne eivät saa tulla, ja tulevat sitten juuri silloin? On tämä naisen ruumis käsittämättömän viisas.
Majapaikkamme oli Piccadilly Backpackers -niminen hostelli Lontoon keskustassa, Piccadilly Circuksella. En voinut olla nauramatta, kun näin huoneen. Se oli ihan kauhea, kuin suoraan vankilasta. Ikkunassakin oli turvaverkot ettei kukaan pääsisi hyppäämään alas. Meillä oli neljän hengen huone, koko neljän poppoo samassa lukaalissa - minä, sisko, siskon mies ja miehen poika.
Lauantai-iltana kävimme kävelemässä Lontoon keskustassa ristiin rastiin. Kävimme katsomassa jotain patsaita, joiden nimiä en enää muista, ja näimme punatakkisia ja valkolakkisia vartijoita, jotka eivät saa liikkua eivätkä puhua. Luulin, että niillä on mustat karvalakit, mutta nuo valkoiset kuuluvat sitten varmaankin talviasuun tai jotain. Olisin voinut kävellä pidempäänkin, mutta keli oli sateinen ja kylmä ja hameeni kastui helmasta ja kasteli kengät ja sukat läpimäriksi ja lopulta minua lähinnä vain vitutti. Palasimme hostelliin ja päätimme kierrellä enemmän huomenna kun olisi valoisaa ja (ehkä) sataisi vähän vähemmän. Minä päätin samalla pukea seuraavana päivänä housut hameen sijasta, jos sataisi vähänkin.
Yö oli mielenkiintoinen. Ei se sinänsä mitään, että sekä sisko että sen mies kuorsasivat ja patjani oli niin lommolla että selkäni vääntyi mutkalle, mutta se minua häiritsi, kun porukka ravasi pitkin käytäviä ja huuteli ja lauleli kahteen asti yöllä. Hostellin ovet kun eivät olleet mitenkään äärimmäisen hyvin äänieristettyjä. Sitten, kun meteli viimein vaimeni ja saatoin nukahtaa, kaiken kruunasi palohälytys, joka pärähti soimaan kolmelta yöllä. Olin juuri illalla katsellut huoneemme katossa olevaa vanhanmallista palohälytintä ja miettinyt huvittuneena, että tuo jos rupeaa soimaan, siinä herää koko kortteli. Minä olin eka, joka olin pystyssä. Tajusin heti mistä oli kyse. (Siskon mies luuli hetken aikaa puoliunessa, että se oli hänen poikansa kännykkä.) Huoneemme oli viidennessä kerroksessa, ja koska palohälytyksen aikana ei saanut käyttää hissiä, kiskoimme vaatteet niskaamme ja juoksimme muiden hostellin asukkaiden kanssa portaat alas. Kaikki näyttivät pelästyneiltä ja vähän pöllämystyneiltä, mutta savun hajua ei tuntunut. Päästyämme alas kadulle jäimme odottelemaan paloautoja. Ne saapuivat pian. Oli aika hullua seisoskella keskellä yötä Lontoon keskustan kadulla ja katsella paloautoja ja miettiä, olikohan hostellissamme tulipalo vai ei ja että pöllittäisiinkö tavaramme huoneesta vaiko ei.
Se oli väärä hälytys. Hostellissa oli tupakointikielto, joten luultavasti joku oli vetänyt röökiä huoneessaan ja ajatellut, että ei tuo vanha palohälytin tätä huomaa - mutta kylläpä vaan huomasi. Kiipesimme takaisin viidenteen kerrokseen ja menimme takaisin nukkumaan. Sillä kertaa minäkin nukahdin hyvin nopeasti.
Nousimme ylös sunnuntaiaamuna seitsemän aikaan ja lähdimme heti liikenteeseen, kun pakolliset järjestelyt (ts. minun ja siskon meikkaaminen ja vaatteiden vaihto sekä jokaisen aamupala) oli suoritettu. Kävelimme katuja pitkin ja ihastelimme kaupunkia. Lontoo on kaunis paikka. Masentaa ajatella, että kotikaupunkini hienoimmat rakennukset ovat samaa kaliiperia kuin Lontoon rumimmat! Kävelimme Buckingham Palacelle, jossa takanamme tuli turistiryhmä. Ainakin yksi turisteista oli suomalainen. Kuulimme nimittäin jonkun sanovan krapulaisen ärtyneesti: "Mitä kaikki kuvaa? Onko tää joku vitun palatsi vai?" Ei voinut ainakaan kansallisuudesta erehtyä.
Matka jatkui kohti Westminster Abbeyta. Olisimme halunneet käydä siellä sisällä, mutta sinne oli niin kallis pääsymaksu, että jäi käymättä. Käytyämme kahvilla jatkoimme metrolla South Kensingtoniin, jossa sijaitsee Natural History Museum eli luonnonhistoriallinen museo. Dinosauruksia! Olin niin innoissani, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Heti aulassa meitä tervehti komea, melkein 30-metrinen Diplodocuksen luuranko. Otin siitä kuvan, mutta se ei, yllätys yllätys, mahtunut kuvaan ihan kokonaan. Kiersimme hyönteisosaston (Creepy Crawlers) ja suuntasimme sitten hirmuliskohalliin. Tiesin monet tämän museon luurangoista ja entisöinneistä, sillä olen lukenut monta kertaa David Lambertin The Ultimate Dinosaur Bookin, joka on tehty yhteistyössä Lontoon luonnonhistoriallisen museon kanssa. Oli upeaa nähdä kirjan sivuilla kuvatut luurangot, maalaukset ja dinosaurusmallit ihan luonnossa. Yleisötiloihin oli koottu monenmoista hirmuliskoa Camarasauruksesta Deinonychukseen ja Dromaeosaurukseen, ja löytyipä sieltä jopa aidon kokoinen, moottoroitu Tyrannosaurus-entisöintikin, joka heilutteli päätään, aukoi suutaan ja karjui.
Kun tulimme ulos museosta, oli taas alkanut sataa. Ei kovin yllättävää. Jalkani olivat jo jokseenkin muusia, mutta pakkohan sitä oli jaksaa, koska seuraavana oli vuorossa Camden Town, joka on kuuluisa markkinapaikka pikku kauppoineen ja katukojuineen. Saavuttuamme sinne ja kierreltyämme siellä hetken minä olin iloinen, etten ollut ottanut omaa rahaa mukaan. Olisin ostanut itseni rutiköyhäksi. Tyydyin vain hienoon huppariin sekä koristeelliseen samettitakkiin, jotka sisko osti minulle velaksi.
Illalla kävimme vielä katsomassa Tower Bridgeä ja London Toweria. Molemmat olivat henkeäsalpaavan upeita. Olin kyllä nähnyt Tower Bridgen kuvissa, mutta eivät kuvat tehneet sille mitään oikeutta. Se pitää nähdä omin silmin.
Seuraava yö meni ihan hyvin, ilman palohälytyksiä tai möykkääviä nuorisolaumoja käytävillä. Minä taisin nukkua koko yön. Maanantaiaamuna kävimme vielä London Aquariumissa, joka oli rupuisempi kuin pääsylipun hinnasta olisi voinut päätellä. Sitten suuntasimme lentokentälle Heathrow’iin. Paluulento Suomeen lähti kolmen maissa iltapäivällä. Huokailin jo valmiiksi miettiessäni, että edessä oli taas kaksi ja puoli tuntia sietämätöntä paineen tunnetta päässä, mutta helpotuksekseni tämä seuraava lento olikin ihan kiva. Paineistus oli kai kunnossa sillä kertaa. Pilottikin tuntui osaavan asiansa, vaikka lennon aikana esiintyikin pientä turbulenssia. Oli hämmentävää palata Helsinkiin ja kuulla taas suomea joka puolella. Jännä oli myös huomata ilmapiiriero Helsingin ja Lontoon välillä: Lontoossa ihmiset ovat erilaisia, jotenkin myönteisempiä. Suomessa kaikki vaan murjottavat omissa oloissaan.
Nyt on ikävä Lontooseen. Olisin halunnut jäädä sinne asumaan.
Pistän kuvakaartin tulemaan, kunhan tuo stnan Photobucket taas toimii.
Edit: Tässä kuvia. Nämä ovat vain minun napsimiani, ja minähän tunnetusti keskityin lähinnä dinosauruksiin. Saan piakkoin siskolta lisää kuvia, joita toivottavasti saan laittaa tännekin.
Siskolikka punkassaan tutkailemassa Lontoon karttaa.
Näkymä hostellihuoneemme ikkunasta. Viehättävää, eikö?
Siskon mies ja hänen poikansa. Hostellihuoneessa.
Kiva pikkukatu Piccadilly Circuksen vieressä.
Jonkun puiston portti, en tiedä minkä puiston.
Portin yksityiskohta. Tämmöistä ei Suomesta löydy.
Buckingham Palace sateessa.
Westminster Abbey.
En tiedä, mikä rakennus tämä on, mutta hieno se on.
Pikku yksityiskohta Westminster Abbeyn seinästä. Eikö ole mieleniintoista, että vanhojen kirkkojen seinätaide on tulvillaan paholaisia? Miksi ihmeessä Jumalalle pyhitetyssä kirkossa kuvataan perkeleitä?
Huono kuva Big Benistä.
Luonnonhistoriallisen museon aula ja Diplodocus.
Jokin esihistoriallinen nisäkäs.
Deinocheiruksen kädet. Tästä liskosta ei ole ikinä löydetty mitään muuta kuin käsivarret, jotka ovat pidemmät kuin aikuinen mies. Käsivarsien omistajan täytynee olla ollut melkoisen kokoinen.
Tämä on luultavasti Velociraptor, mutta saattaa myös esittää Dromaeosaurusta. Hauska veitikka. Se nyökytteli päätään ja aukoi suutaan.
Keskenkasvuinen Iguanodon. Huono kuva.
Räyh! Allosaurus.
Lauma pikku Dromaeosauruksia sekä taustalla kaksi Velociraptor-mallia.
Tyrannosaurus, joka heilutteli päätään ja karjui.
Sama kaveri edestäpäin.
Taas niitä lystikkäitä Velociraptoreita (jotka olisivat vähän vähemmän lystikkäitä jos niihin törmäisi oikeasti jossakin.)
Museossa oli myös esillä muutamia maalauksia, joiden veikkaan olevan John Sibbickin töitä.
Rekonstruktio Maiasauran pesästä ja poikasista.
Täysikasvuinen Iguanodon oli niin iso, ettei mahtunut kuvaan kokonaan.
Nukkuva Psittacosaurus.
Lontoolainen pulu metroasemalla. Reppana oli varmaan vähän sairas, koskapa se vain istui ja tuijotti.
Matkamuistokokoelma. Koottava Velociraptorin luuranko (vasemmalla sen paketti, jossa oli virhe: tuo kallo ei ole Velociraptorin vaan sen sukulaisen Deinonychuksen), Lontoo-muki sekä hirmuliskopalapeli pikku-akalle.
Ihana sammettitakkini. Penteleen hankala kuvata tuolla huonolla kameralla!
Huppari.
)
