Käsivarret ovat kipeät, jalat muusia, hermot riekaleina ja sormet niin mustat että hyvä jos lähtevät kuun loppuun mennessä puhtaiksi. Ai että mitäkö puuhasin? No pyöräilin kirpparille. Takaisinpäin en uskaltanut ajaa, vaan talutin sitä romua.

En ollut ajanut pyörällä varmaan puoleentoista vuoteen - tai ehkä kahteen; en ole kaivanutkaan tuota pyörää varastosta sinä aikana kun ollaan tässä talossa asuttu. Viimeksi olin pyörän satulassa kesällä 2007. Se oli ehkä kuukausi pikkuakan syntymän jälkeen. Se jäi viimeiseksi reissukseni pitkään aikaan, koska meinasin pyörtyä polkiessani. Kunto oli vissiin vähän nollissa ja kilpirauhanenkin temppuili jo silloin. Sain tuon Nopsan siskolta juurikin sinä 2007 kesänä. Se on pirun hyvä pyörä, mutta tottahan jokainen kaksipyöräinen rapistuu käyttämättömänä.

Minulla oli tänään puolenpäivän aikaan kaverin kanssa treffit läheisellä kauppakeskuksella, ja ajattelin mennä pyörällä. Tiesin, että renkaat pitäisi ainakin pumpata, ja varasin siksi pyöränpumpun mukaani. Olisi pitänyt varata myöskin ruuvimeisseli, saippua sekä rutkasti käsipaperia. Kun otin pyörän alas koukusta, johon se oli ripustettu (taistellen sen kanssa kuin elukka ja yrittäen samalla olla tiputtamatta muita neljää pyörää ympäriltä), huomasin heti, että renkaat olivat tyhjät. Pumppasin ne täyteen. Sitten satuin vilkaisemaan ketjuja. No ei sun halvattu, ne olivat tippuneet paikaltaan. Onneksi olin yksinäni pyörävarastossa, suusta kun tuli semmoista tekstiä sen ensimmäisen ketjujenpaikalleenlaittamisyrityksen aikana. En yllätys yllätys edes saanut niitä paikalleen. Talutin pyörän pihalle ja aioin soittaa tutulleni, joka osaa huoltaa pyöriä, mutta sitten ohi käveli naapurin mies, ja päätin kysäistä neuvoa häneltä. Hän laittoi ketjut paikalleen (heh heh, naisena oleminen on tietyissä tilanteissa etu) ja pääsin matkaan.

Ensimmäiset 200 metriä meni ihan hyvin. Jarrutkin toimivat. Onneksi niin, ja onneksi ne toimivat myös ilman ketjuja, koska kun ekan kerran vaihdoin vaihetta, kuului KRANK! ja ketjut tippuivat uudestaan. Pysäytin pyörän tienpenkalle ja rupesin veivaamaan ketjuja takaisin paikalleen. Käteni olivat jo siinä vaiheessa ihan mustat. Ja arvaatte varmaan, olinko laittanut päälleni parhaat housuni vai en.

Loppumatka sujui ongelmitta. En uskaltanut enää vaihtaa vaihdetta. Oli ihana ajaa pyörällä pitkästä aikaa! Olinkin jo ehtinyt unohtaa, miten kivaa se on, etenkin jos jaksaa polkea… viime vuosina ei ole energia tahtonut oikein piisata siihenkään. Ihanaa, kun vihdoinkin jaksaa tehdä asioita niin kuin normaalit ihmiset!

Löysin kirppikseltä likalle kesähatun ja pikkuauton (se on nykyään ihan hulluna pikkuautoihin ja mopoihin), kirjan vaihtoehtolääkinnästä sekä erikoisen, riippupihlajan mallisen metallisen kynttilänjalan. Tässä kuva. Taustalla kustomi Raven Keeper sekä tekeillä oleva Rapuponi.

Mitenkähän tuonne saa kynttilän? Ja jos saakin, miten sytytän sen?