Näkee kyllä että on tyroksiinin nostot meneillään. Nostelen vuoropäivin neljäsosatabulla. Eilen, kun oli 50 mikron päivä, en meinannut pysyä nahoissani. Olin kuin maaninen, hyörin ja pyörin ja touhusin. Suonissani tuntui virtaavan sähköä. Ihme kyllä olotila ei lipsunut paniikin asteelle kertaakaan. Sain nukuttua yönkin ihan hyvin. Simahdin puolenyön aikaan aivan yhtäkkiä kuin elektroninen lelu, josta otetaan patterit pois.

Tänään olen sitten ottanut taas sen 1/4 tabletin verran pienemmän annoksen. Ei tyroksiinin pitäisi näin nopsaan vaikuttaa, mutta silti tuntuu, ettei tänään oikein ajatus kulje. Väsyttää. Ja paleltaakin prkl. Väsymys voi tosin johtua myös meneillään olevista menkoista, jotka nykyään verottavat rautavarastojani rankalla kädellä. Ei ole kovin kiva vuotaa kuin seula 3-5 päivää kuukaudesta ja saada sen seurauksena anemia. No, onneksi on rautalääkkeet. Paitsi että vatsani alkaa taas saada niistä tarpeekseen.

Tuosta huolimatta olen saanut piirreltyä tänään. Eilen valmistui yksi piirros, tänään toinen. Aarnikotkahahmot ovat nyt in. Klikkaamalla pääsee katsomaan suurempaa kuvaa.

 

Aloittelin tuossa sitä kilpirauhasblogia. Minulla on vain yksi ongelma: en keksi sille nimeä. Ehdotuksia saa esittää.