Eräs kaveri oli toissapäivänä lentänyt nurin moottoripyörällä, ja eilen kävimme katsomassa häntä keskussairaalassa ja viemässä hänelle lukemista. Pari luunmurtumaa vain, ei muuta - onneksi ei käynyt pahemmin. Vierailun jälkeen menimme päivystykseen ja minä pyysin päästä lääkärille. Tämä jatkuva huimaus alkaa paitsi jo ottaa aivoon, myöskin huolestuttaa. Hoitaja mittasi minulta verenpaineen ja -sokerin jo heti ekaksi. Verensokerit olivat normaalit (5,1), mutta verenpaine oli tosi alhaalla minulle: pelkät 106/70.

Odottelin lääkäriä sitten muutaman tunnin. Keskussairaalan päivystyksessä kestää aina. Minulta otettiin sydänfilmi (taas kerran) ja hemoglobiini, eikä kummassakaan ollut mitään erikoista. Hemppakin oli noussut 137:ään. Niinpä päätin olla syömättä rautaa enää ennen seuraavia menkkoja. Verenpaine mitattiin uudelleen, ja se oli noussut hiukan: 110/72. Ei se hyvä ollut vieläkään. Lääkäri julisti diagnoosiksi hyvänlaatuisen asentohuimauksen. Minä taas olen kivenkovaa sitä mieltä, että se johtuu tuosta matalasta verenpaineesta. Minulla kun on paineet yleensä pyörineet siinä 120/80 tienoilla. Eikä tämä huimaus ole semmoista kaatavaa, vaan enemmänkin keinuttavaa.

Tänään on taas ollut vaihteleva olotila. Huimaus on ehkä pikkasen lievittynyt, kun laskin tyroksiinia taas 37,5 mikroon ja olen venytellyt hartioita ja niskaa. Mutta tänään sitten riivaa taas se helkkarin pahoinvointi, semmoinen lievä ellotus koko ajan. Kävin keskipäivän aikaan pyörällä terveyskeskuksessa viemässä lääkereseptin uusittavaksi ja hakemassa lähetteen kilpirauhaskokeisiin. Tultuani kotiin meinasin pyörtyä. Aika huvittavaa oikeastaan. Muistatteko mitä puhuin siitä kotiovelle konttaamisesta? Jos tämä jatkuu, siitä mielikuvasta voi hyvinkin tulla totta.

Joka tapauksessa se addisonin taudin mahdollisuus pelottaa minua aika kovasti. Mutta toisaalta, jos semmoinen diagnoosi räpsähtäisi, niin olisipa sitten ainakin joku selitys sille miksei tyroksiini auta. Tai sitten selitys on vaan yksinkertaisesti se, ettei tuo alle 50 mikroa ole annos eikä mikään, ja vasta-aineet jylläävät kropassa vieläkin ja tekevät olosta kenkun.