Alkaa jo vähän ottaa aivoon tämä jatkuva huippaus. Päässä heittää koko ajan, pahiten istuessa ja maatessa; paras tilanne on, kun seison paikallani tai kävelen. Erikoista. Yleensä huimaus on pahimmillaan seisomaan noustessa, mutta minulla se ei vaikuta asiaan yhtään, miten liikun. Liikkuminen suorastaan parantaa tilaani.

Kello on 6:30 aamulla ja minä istun keittiössä syömässä puuroa. Aikeenani on lähteä kohta labraan ottamaan ne kilpirauhaskokeet. Thyroxinit jäivät ottamatta kuten aina labra-aamuina, ja ajattelin, että saadakseni tyroksiinipitoisuudet laskemaan veressäni taidan jättää koko lääkkeen välistä tänään ja jatkaa huomenna 1,5 tabulla. Eilen illalla oli nimittäin semmoiset hyperit päällä ettei mitään rajaa. Eikä se ollut ollenkaan kivaa tällä kertaa, vaan sitä paniikkiahdistusta. Plus vielä voimakas huimaus siihen päälle. Heh, saa nähdä, miten huimaa tänään, kun en ota lääkettä ollenkaan. Nyt aamulla tosin on helpompi olla. En sitten tiedä mistä se johtuu.

Mietiskelin tuossa asioita ja tulin siihen tulokseen, että kestän minkä oireen tahansa, kunhan se ei estä minua nukkumasta. Siksi esimerkiksi väsymys tai säryt eivät ole läheskään niin kamalia kuin vaikkapa ahdistus, pahoinvointi tai tämä huimaus. Eli siis ihan mitä tahansa, kunhan vain pystyn nukkumaan.

Ulkona sataa ja kaikki housuni ovat joko rikki tai pesussa. Pakko siis laittaa hame. Voihan vinetto.