TaideteoksiaOctober 28, 2009 11:25 am

Minulla on nyt meneillään projekti: piirrän lohikäärmeet tuttavan kolmelle lapselle. Tässä ensimmäinen, joka valmistui eilen. Koska se on lahja, en ole vielä julkaissut sitä muualla, esimerkiksi DeviantArtissa, jossa tiedän näiden lasten joskus pyörivän emoticon

Tämän lohikäärmeen nimi on Venla. Se on tehty tarkasti kyseisen tytön horoskoopin ja värimieltymysten mukaan. Seuraavat lohikäärmeet noudattavat samaa linjaa.

Sitten Milja luonnosvaiheessa:

 

Tähän en ole vielä ihan tyytyväinen. Siitä puuttuu jotakin, en vaan ole vielä keksinyt että mitä. 

Viimeistä loharia en ole vielä ehtinyt aloittaa. 

Niin, ja siis minunhan pitäisi tehdä kouluun raporttia tietokoneen emolevystä. Minulla olisi vajaa kuukausi aikaa kirjoittaa se. Mutta ei kiinnosta, ei sitten yhtään. Saa nähdä kusenko tämänkin. emoticon

Muoks: Linkki lisätty valmiiseen piirrokseen.

 

Kuulumisia, KilpirauhanenOctober 27, 2009 1:04 pm

Mitäs pidätte uudesta blogin nimestä? emoticon Oli pakko keksiä jotain sen edellisen tilalle, koska a) se rupesi kuulostamaan tyhmältä oltuaan käytössä viimeiset 4 vuotta ja b) tässä blogissa ei enää juuri poneista puhuta. Ponijutut on siirretty Ponituisuuksiin. Voisin myös tekaista uuden bannerin kunhan kerkiän ja jaksan.

Viime päivät minulla on mennyt vähän vaihtelevasti. Siis olotila on vaihdellut. Olen enimmäkseen aika väsynyt, mutta välillä tulee ihme spurtteja, jolloin jaksan taas koheltaa. Tämä päivä ja eilinen on mennyt niskajumin ja päänsäryn + huimauksen kourissa taas. Tietokoneella notkuminen, Scriptan lueskelu nenä kiinni näytössä sekä kieli poskessa piirtäminen kostautuvat tällä tavoin. Pitäisi saada nuo niskat kokonaan auki, niin sitten voisin harrastaa taas entiseen malliin. Mikäli siis muistaisin venytellä ja jumpata niskoja välillä.

Varasin ajan lääkärille. Tällä kertaa menen sinne rutisemaan tuosta niskajumista. Ihan vasta mies kävi lääkärissä valittamassa väsymystä. Se ukko varmaan ajattelee jo että nuo kaksi ravaavat täällä yhtenään. Mutta minkäs sille mahtaa. Kun on kippee niin tahtoo kuntoon. Itse ajattelin kuntoutua sillä tavoin, että ruinaisin aikoja fysioterapiaan. Tällä hetkellä asiat ovat sillä mallilla, että kun päätä kääntää sivulle tai hartiat vetää taakse, niska ja rintaranka sanovat että ruts.

Ai niin, nyt on taas menossa tyroksiinin nosto: nyt yritän sinne 50 mikroon, kun väsy ja pääsumu ja turvotus ynnä muut ikävät oireet tekevät taas paluutaan. Ajattelin mennä viikon vuoropäivinä vanhaa ja uutta annosta ja sitten tasata annoksen samaksi joka päivälle, mikäli liikatoimintaoireita ei ilmene. Eikä eilen 50 mikron päivänä ilmennyt mitään muuta kuin että jaksua oli vähän enemmän.

Näitä lääkevenkslauksia on sitten tosi viisasta tehdä omin päin, eli älä matki tätä kotona.

Ps. Meille tulee uusi kissa ensi kuun alussa. Kaveri joutuu luopumaan kattimuksestaan, joten me lupasimme tarjota sille kodin. Kyseessä on suunnilleen ylläolevan kissan värinen noin kuusivuotias eunukki. Toivotaan sormet ristissä, että Petokin pitää ajatuksesta, ainakin parin kuukauden kuluttua.

TietsikkaOctober 24, 2009 5:16 pm

Näppikseni sisään oli jämähtänyt parin vuoden ruokalista. Huomasin sen, kun käänsin näppäimistön ympäri, ja pöydälle tipahti kasa leivänmuruja. Irrotin näppäimet yksi kerrallaan, ja tässä oli inha tulos:

 

Pölyä, leivänmurusia, kissankarvoja, langanpätkiä, jopa leikattuja kynsiä - yksi minun ja yksi Pedon! Ne, jotka ovat seuranneet kirjoitteluani vuosia, muistavat ehkä saman operaation parin vuoden takaa.

No eihän tätä voinut tällaiseksi jättää. Yökötti ajatuskin jatkaa kirjoittelua tuollaisella näppäimistöllä. Siksipä pesin näppäimet ja jouset yksi kerrallaan:

 

Myönnetään, että tässä vaiheessa rupesin tuntemaan itseni vähän nörtiksi. Pesee tietokoneen osia. emoticon

Koska olin ollut harvinaisen fiksu ja tajunnut kirjoittaa näppäinten järjestyksen ylös ennen niiden irroittamista, minun ei tällä kertaa tarvinnut turvautua sokkomenetelmään laittaessani niitä takaisin.

Nyt näppis on puhtaampi, ja kappas, näppäimetkin toimivat hakkaamatta.

Ravintoasiaa 10:39 am

Pääni on aika jumi, joten suokaa anteeksi, jos tekstin asiat hyppivät minne sattuu.

Löysin eilen pari vuotta vanhan Imeväisikäisen ruokavalio -kirjasen, joka aikoinaan annettiin mukaan neuvolasta. Selailin sitä ihan mielenkiinnosta. Teksti oli, kuten arvata saattaa, samanlaista kuin samanikäisessä Nestlén lapsen ruokavalio-opaassa. Ja neuvolassa tyrkytetään ihan samoja ruokaohjeita. Ohjeita, jotka sairastuttavat ja aiheuttavat elintasosairauksia: syöpää, diabetesta, allergioita, masennusta, käytöshäiriöitä, lihavuutta…

Oppaissa on toki paljon hyvääkin. Tuoreet kasvikset ovat elintärkeitä, ja rintamaitoa kasvavan lapsen ensisijaisena ravinnonlähteenä ei voita mikään. Mutta huonot, jopa haitalliset, asiat tulevat tässä:

1) Lapsen suositeltu ruokavalio on täynnä hiilihydraatteja. Vähäsokerista (mikä on hyvä), vähärasvaista (mikä on paha), vähäsuolaista ruokaa, joka pursuaa hiilareita. Paha juttu.
2) Lapsen ruokavaliossa ei ole yhtään rasvaa. Ja se rasva, mitä suositellaan, ei ole ihmisravinnoksi sopivaa rasvaa. Kalanrasvaa toki suositaan, mutta sen lisäksi lapselle pitäisi kuulemma syöttää vain kasvirasvoja ja margariineja. Eläinrasvat ovat pannassa. Vielä pahempi juttu.

Haluaisin tietää syyn tähän eläinrasvojen hysteeriseen välttelyyn. Perustuuko se ainoastaan muutamiin virheellisiin ja manipuloituihin tutkimuksiin, joilla on muka todistettu, että eläinrasvojen käyttö lisää sydän- ja verisuonitauteja ja lihavuutta? Ei muuten lisää, vaan ne hiilarit ja sokerit lihottavat. Esimerkiksi inuitien (eskimoiden) ruoakvalioon on jo vuosituhansia kuulunut runsaasti lihaa ja eläinrasvaa. Heillä sydän- ja verisuonitaudit ovat erittäin harvinaisia. Kun taas Suomessa, jossa rasvaa vältellään hysteriaan asti, sydäntaudit senkun lisääntyvät. Selittäisikö joku tämän minulle?

Myös veren kolesteroli, jota Suomessa suuresti kammoksutaan, on ihmiselle elintärkeä rasva-aine, joka mm. toimii solujen seinämien rakennusaineena ja auttaa muodostamaan monia hormoneja ja vitamiineja.

Onko siis mikään ihme, että tällaisella "virallisesti suositellulla" ruokavaliolla ihmisistä tulee masentuneita, väsyneitä ja lihavia? Ja sitten heitä syyllistetään siitä etteivät he liiku tarpeeksi kun läskit eivät lähde ja mielikin on maassa! 

Ja muuten, olettekos koskaan katsoneet Pilttien sun muiden valmislastenruokien ravintosisältöä? Ne ovat täynnä hiilihydraatteja. Rasvaa on niin niukasti kuin mahdollista. Yäk!

Kuulumisia 9:40 am

Rupesin eilen terveelliseksi ja ostin kaupasta tomaatteja ja appelsiineja. En ole ikinä tykännyt appelsiineista, mutta eilen iski semmoinen himo niihin että oksat pois. Minähän alan muistuttaa äitiäni. Äiti on oikea appelsiininarkomaani.

Ostin myös suklaata, mutta valitsin tällä kertaa tuotteen, jossa oli mahdollisimman vähän hiilihydraattia eikä yhtään niitä penteleen kasvirasvoja. Sellaiseksi osoittautui, yllättävää kyllä, Maraboun Premium 70% Cocoa -suklaa. Kaiken huipuksi siinä on Rainforest Alliance -merkki. :D

Tänään olisi pihatalkoot. Se tietäisi ulos menemistä, ihmisten kanssa seurustelemista, lehtien haravoimista ja grillausta. Lupasin mennä. Mutta en jaksais. Nyt ei todellakaan ole sellainen olo, että jaksaisin seurustella ihmisten kanssa. Pikemminkin tunnen taas olevani jonkinlaisessa pilvessä. Varmaan näytänkin siltä kuin olisin vetänyt jotain. Asiaa ei yhtään paranna se, etten ole vetänyt yhtään mitään.

Eilen illalla iski huimauskohtaus. Istuin koneella ja katselin Taru sormusten herrasta -leffan ekaa osaa, kun yhtäkkiä tuntui että kaadun. Oikealle päin viettävää voimakasta kaatumisen/vetämisen tunnetta kesti jonkun viisi sekuntia, sitten se katosi hiljalleen. Koko illan sen jälkeen oli hutera olo eikä nukkumisesta tahtonut tulla oikein mitään. Tänäänkin tuntuu ihan siltä kuin olisin ollut eilen ryyppäämässä. Luulen, että tuo on sitä asentohuimausta, koska olen kokenut moisia humahduksia ennenkin. Kun nyt vaan tietäisin, kumpi korva oikuttelee, niin voisin lähteä hoitamaankin sitä.

Kävin äsken hakemassa tuon kuvan DeviantArtista ja jouduin kumma kyllä ohjatuksi yhtäkkiä jollekin ihan oudolle sivustolle. Ruudulle lävähti isot varoitukset: "This site is reported as an attack site". Jaa? Moisen olisi voinut käsittää, jos olisin klikannut vaikka niitä vitun typeriä mainoksia mitä siellä pyörii, mutta kun en klikannut yhtään mitään kun tuo tapahtui. Pitääpäs tutkia, olisko DA:han hyökännyt joku ötökkä.

Ja voi vinetto tätä säätä! Pilvistä, pilvistä, pilvistä. Jos kerta aurinko ei paista, niin sataisi edes joku päivä, tai tuulisi kunnolla. Mutta ei! Raivostuttavia tällaiset tasapaksut ja ankean harmaat päivät, joista jokainen on toisensa kaltainen. Huomaan ihan selvästi muutoksen mielialassani, etenkin aamulla: kun ikkunasta kajastaa taas se iänikuinen typerän harmaa kajo, ei oikeen jaksaisi nousta sängystä. Niin, ihan siis kuin muuten jaksaisi. No, kerkesihän minulla olla tuossa viikko pari ihan hyvä olo, joten kai se oli tarpeeksi tälle syksylle…

Minä vs maailma, Kuulumisia, Likka, Tietsikka, RavintoasiaaOctober 20, 2009 8:07 am

Haukotus. Olen tähän aikaan (vailla 9) hereillä siksi, koska tytöllä on tänään neuvolalääkäri puoli kymmenen maissa. Oikeastaan minun olisi pitänyt nousta paljon aikaisemmin, mutta vähän venähti. Menin eilen nukkumaan siinä puoliltaöin, tyhmä minä.

Tämä typerä kannettava tietokone on alkanut kiukutella enenevässä määrin. En tiedä onko tämä jotain HP:lle tyypillistä, mutta sen jälkeen, kun tapeltiin ensin softien kanssa puoli vuotta, on sitten vuorostaan menossa kovalevy paskaksi. Joka käynnistyksen yhteydessä se muistaa muistuttaa: HARD DISK FAILURE, immediately back up everything on your hard drive or you might lose information. Se on tolkuttanut sitä jo kuukauden. Kaipa se kohta posahtaa. Sitä odotellen…

Olen nyt ollut pari päivää ilman magnesiumia. Se johtuu ihan siitä, etten ole muistanut ottaa niitä illalla. Hartiat vetivät heti jumiin. Toissapäivänä ja eilen oli siis riesana aika kaamea niskajumi ja sitä myöten huippaus ja lievä pahoinvointi. No, tiedänpä nyt, mistä se johtuu. Magnesium auttaa siis jumiutuneisiin lihaksiin! Taas yksi informaatiolöytö tässä vitamiinien ja hivenaineiden viidakossa.

Tutustuin muuten sellaiseen järjestöön / tekeillä olevaan puolueeseen kuin Muutos 2011. Olen positiivisesti yllättynyt, että Suomessa joku vielä jaksaa reagoida ja ottaa asiakseen tehdäkin pielessä oleville rakenteille jotakin. Peukut pystyyn että homma toimii!

Kuulumisia, KilpirauhanenOctober 14, 2009 8:23 am

On niin aikainen aamu, että tuo läheinen lampi on jäässä. Kaunista, kun kaikki ulkona on huurteessa ja kuurassa.

Minä olen hereillä ihan epäinhimilliseen kellonaikaan. Akvaarion valotkaan eivät palaneet vielä kun nousin sängystä. En olisi halunnut nousta vielä, mutta tänä aamuna ei minun mielipidettäni kysytty. Meneillään on asia, josta en sen suuremmin viitsi täällä huudella. Vähän on pelko perseessä että mitenkähän tässä käy.

Muutama päivä on taas mennyt ihan sumussa. Päässä on puuroa, paleltaa, joka paikkaa särkee, huimaa ja pyörryttää ja niskat jumittavat. Koska asiaintila ei näyttänyt paranevan itsekseen vaan sitä vastoin tuntui menevän aina vaan huonompaan suuntaan, päätin nostaa tyroksiinia taas omin neuvoin. Tänä aamuna hotkaisin 50 mikroa. Se tarkoittaa 6,25 mikron lisäystä annokseen, joten mitään järkyttävän suuria annosnostoja en itsekseni täällä tee. Vähän jänskättää sekin. Viimeksi, kun yritin nostaa 50 mikroon, kävi ohraisesti. Tosin nyt on aika paljon vitamiiniarsenaalia apuna ja lisäksi vielä tuhti annos rautaa. Eiköhän tämä tästä. Toivotaan vain, että Thyroxin tekee tällä kertaa muutakin kuin nostaa pulssia.

Ei ole muuten isästäni kuulunut mitään. Hänen vaimonsa kyllä lähettelee viestejä ja kyselee kuulumisia. Eipä juuri nappaa vastailla.

Nyt kirjoittamaan, kun se kerrankin sujuu edes jotenkin.

Kuulumisia, TaideteoksiaOctober 12, 2009 3:39 pm

Viikonloppu meni mukavasti. Siskoni K oli kylässä. Lauantaina käytiin kirppiksellä (josta tarttui mukaan törkyinen Baby Glory) ja sunnuntaina Pyhä-Häkissä. Sain kameran täydeltä nättejä metsäkuvia.

Tie Saarijärvelle oli paikoin jäässä, ja meillä oli totta kai kesärenkaat alla. Ynnätään siihen vielä se, että Mazdan ohjauskulmat ovat vähän perseellään ja auto hakee tietä vähän koko ajan, niin saadaan tulokseksi katastrofi. Auto puski ihan minne sattuu: K meinasi useamman kerran ajaa vastaantulijoiden kaistalle tai sitten puskaan.

Kello oli vähän yli yksi, kun pysäytimme auton Pyhä-Häkin parkkipaikalle. Paikalla oli valehtelematta varmaan parikymmentä autoa. Näköjään nätti sunnuntaipäivä vetää turisteja kansallispuistoihin. Kiristelin hampaitani, koska olin ajatellut, että saisimme olla rauhassa. Eikö mitä. Suunnilleen samaan aikaan kanssamme kierrokselle lähti perhe, jossa oli mukana kolme about viiden vanhaa tenavaa - ja joka ikinen kersa ulvoi kuin palosireeni. Eivätkö vanhemmat enää opeta jälkikasvulleen miten metsässä on käyttäydyttävä? Minua henkilökohtaisesti vitutti aivan äärettömästi se mekkala. Ei pienintäkään kunnioitusta metsää kohtaan.

Karistimme perheen taaksemme ja jatkoimme matkaa. Valo oli outoa ja kaunista siivilöityessään havujen ja paljaiden puunoksien lävitse. Varvut ja maahan varisseet lehdet olivat paikoin huurteessa, ja löytyipä reitin varrelta muutama jäinen mustikkakin. Linnut eivät laulaneet. Tuuli ei humissut. Oli aivan hiljaista, niin äänetöntä, että korviin koski. Ja sitten se suurperhe saapuikin paikalle ja ihana rauha rikkoutui taas. Ei sitä ole pakko metsässä olla kuin hautaholvissa, mutta mikseivät ne lapset voineet olla edes hiljempaa? Miksi piti huutaa?

En muista sen suon nimeä, jonka reunaa pitkin kuljimme, mutta joka tapauksessa se on hyvin kaunis näin syksyn aikaan. Varjot olivat pitkiä jopa päiväsaikaan ja niillä paikoin, jonne aurinko ei paistanut, varvut ja ruohot olivat jäässä tai huurteen peitossa. Taivas oli kuulaan sininen, pilvenhattaraakaan ei näkynyt. Oli täydellinen retkeilysää.

Ohitimme suon hitaasti. Pysähdyimme kuvaamaan useampaan kertaan tai sitten seisahduimme ihan muuten vaan ihaillaksemme luonnon koskematonta rauhaa. Ohitsemme käveli useita ihmisiä ja pieniä ryhmiä. Huomasin, ettei kukaan muu pysähtynyt ihmettelemään ympärillä avautuvaa kauneutta. Kaikilla näytti olevan kamala kiire. K siinä sanoikin, että tämä on sitä nykyaikaa: ensin ajetaan kiireellä luonnonpuistoon ja sitten kävellään se ihan yhtä kiireellä läpi, jotta voidaan sanoa, että ollaan viikonloppuna käyty rentoutumassa luonnon helmassa. Aika huvittavaa minusta. Ja oikeastaan aika karmeaa.

Tässä kuvatuksia reissun varrelta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuulumisia, KilpirauhanenOctober 6, 2009 3:58 pm
 
Voin hyvällä syyllä nyt olla ylpeä itsestäni. Huomasin jo aamulla, että aurinko paistoi, joten ajattelin, että jos jaksua riittää, tänään voisi lähteä kävelylle. Me sitten lähdimme, minä, mies ja tyttö, ja kävimme kiertämässä läheisen lammen ympäri. Otin samalla kuvia. Kamerani ei ole mikään erinomainen, mutta ihan nättejä otoksia sillä sai. Aurinko paisteli mukavasti, puut loistivat keltaisina ja punaisina, ja lammen vesi oli tyyntä. Olin aika väsyksissä lenkin jälkeen, mutta jaksoinpahan käydä kävelyllä - ja vielä nautin siitä.
 
Tänään on ilmennyt eräs toinenkin merkillinen asia. Menkat alkoivat, mutta mahaani ei koske. Tai siis kyllä tuota alavatsaa vähän juilii, mutta ei se oikeastaan kipua ole, vaan lähinnä sellaista kevyttä puristavaa tunnetta. Tällaiset kuukautiskipujen tulisi varmaan oikeasti olla. Ei se ole normaalia, että nainen kyyröttää menkkojen aikaan kaksi tai kolme päivää sängynpohjalla turtana kipulääkkeistä ja toivoo kuolevansa. Jotkut kertovat menkkakipujen ja -migreenien samoin kuin PMS-oireidenkin loppuneen, kun he ovat siirtyneet VHH-ruokavalioon. Itse tutkin asiaa edelleen. Olen kuitenkin todennut, että sen jälkeen, kun lopetin viljojen syönnin, oloni on parantunut huimasti.
 
Aloitin magnesiumin syömisen taas pari päivää sitten. Lisäksi pistin L-Tyrosinet hetkeksi tauolle. En tiedä kummasta johtuu, mutta joka tapauksessa viime aikoina ikäviä spurtteja ottanut sydämeni on rauhoittunut. Mutta silmissäni on edelleen ongelma: katse hyppii ihan minne sattuu. Ja arvatkaa vaan olenko saanut kiskottua itseni sinne silmälääkärille tai edes optikolle.
Kuulumisia, Kilpirauhanen, RavintoasiaaOctober 4, 2009 2:18 pm

Koin tänään kerrassaan ihmeellisen elämyksen käydessäni tuossa lähikaupassa. Kävellessäni pistin merkille, että askel tuntuu aika kevyeltä, ja lisäksi, mitä hittoa - minua ei palele yhtään! Tämä tosin saattoi johtua siitä, että olin pukenut sukkahousut pöksyjeni alle ja että minulla oli takin alla huppari, mutta silti: olen viime vuosina palellut tuommoisissakin vaatteissa, jos ulkolämpötila on tippunut alle kymmenen plusasteen. Jotain edistystä sentäs. emoticon

Ja kyllä, pää on virkeämpi. Olen syönyt D-vitamiinia viisi päivää (ylittäen räikeästi suositukset ja nostellen annosta päivittäin 10 mikroa, kunnes pääsen 60-70 mikroon) ja tuntuu jo paremmalta. Väsyttää edelleen, tai ainakin tänään ja eilen on väsyttänyt, mutta luulen, että se kuuluu tyroksiiniannoksen noston aiheuttamaan hetkelliseen takapakkiin ja tulee menemään ohi. Väsymys on kuitenkin aika lievää, kun vertaa siihen, missä kunnossa olin sanotaanko vaikka parikin viikkoa sitten. 

Ainoa huolenaiheeni tällä hetkellä ovat silmät. Minulla on vissiin väärän tehoiset lasit ja ainakin vuoden ajan on nyt esiintynyt vaikeuksia tarkentaa katsetta varsinkin lähelle ja pieniin kohteisiin. Näkönihän on ilman laseja jotakuinkin lepakon luokkaa. Silti tuntuu kummasti siltä, että nykyiset rillit ovat liian vahvat eivätkä liian heikot, mikä merkitsee sitä, että näköni olisi parantunut. Voiko se muka olla mahdollista? No ainakin toivon kovasti että voi. Asia selvinnee ensi viikolla, kun raahaan itseni optikolle. Silmälääkärillekin pitäisi mennä. Katseen tarkentaminen on hankalaa juuri siksi, koska silmäni tuntuvat nykyään jatkuvasti "hakevan" kohdetta. Tuntuu siltä kuin silmämunat sykkisivät sydämenlyöntien tahtiin. Se taas voi liittyä kilpirauhaseen, koska kilpirauhasen häiriöt vaikuttavat myös silmän kudoksiin, erityisesti silmän takana oleviin kudoksiin. Mutta menen nyt kuitenkin tarkistuttamaan näköni. Kaiken varalta. Ja sitten ärsyttää, jos lasit ovat ihan pielessä, koska linsseihin ei just nyt ole todellakaan varaa.

Pikku-Akka kävi neuvolassa tuossa viime keskiviikkona. Kehuja tuli taas, paitsi painon osalta. Ainahan tuo on hoikka ollut. Minusta siinä ei ole mitään huolestuttavaa, koska tyttö on kuitenkin hyväntuulinen, virkeä ja terve, ja lisäksi minä ja mieskin ollaan molemmat melkoisia tikku-ukkoja. Neuvolantäti käski syöttää pikkuakalle rypsiöljyä. Haistakoot huilun siinä asiassa, vaikka muuten mukava täti onkin. Minä kun en lastani millään rypsiöljyllä myrkytä. Rypsiöljy sisältää runsaasti haitallisia Omega6-rasvahappoja. Ja sitten neuvolassa käsketään juottamaan lapselle rasvatonta maitoa! Meillä on aina juotu kevytmaitoa ja tullaan juomaankin. Täysmaitokin likalle maistuu.

Ja juuri viime kauppareissulla muuten ostin marganiinin tilalle ihan aitoa voita, vaikka Oivariini onkin rasvakoostumukseltaan paras margariini. Vielä kun saisi ruokavalioon lisättyä niitä kasviksia vähän enempi… emoticon

Minä vs maailma, Kilpirauhanen, Keliakia, RavintoasiaaOctober 3, 2009 9:48 am

Puraisin eilen kieleeni, ja jälki on sen mukaista. Puhe kuulostaa vähän siltä kuin minulla olisi iso peruna suussa. Se olisi hauskaa, jos kieleen ei koskisi niin vietävästi vieläkin.

Olen tässä tehnyt vähän salapoliisityötä ja etsiskellyt toinen toistaan mielenkiintoisempia teorioita siitä miksi suomalaiset eivät voi hyvin. Eniten kallistun ruokavalion puoleen. Suomen viralliset ruokasuositukset ovat päin mäntyä. Tietoisuus sokerin, lisäaineiden ja liiallisten hiilihydraattien selkeästä haitallisuudesta elimistöön alkaa nousta kansan keskuudessa, mutta valitettavasti ihmisistä suurin osa tekee aina niin kuin korkeampi taho (= päättäjät, kuningas, presidentti, lääkäri, psykologi…) sanoo. Yle uutisoi jo kesällä merkillisestä asiasta: suomalaiset syövät yhä terveellisemmin (lue: käyttävät enemmän leipää ja kevyttuotteita), mutta ovat entistä lihavampia, ja erilaiset elintasosairaudet, kuten diabetes, jatkavat räjähdysmäisesti kasvuaan. Olisikohan tässä jokin ristiriita? No, jos onkin, kukaan muu kuin Antti Heikkilä ei uskalla sanoa sitä julkisesti.

Eläin- ja maitorasvojen syytä sydäntauteihin on toitotettu meille vuosikymmeniä, vaikka se todistettiin vääräksi jo 60-luvulla. Tässä kysymys: jos eläinrasvat ovat niin haitallisia ja aiheuttavat muka lihomista ja tyhmistymistä ja diabetesta ja sydänkohtauksia ja verisuonitukoksia ja keskenmenoja, ja vaikka niiden syömistä on jatkuvasti vähennetty ja suomalaiset syövät vähemmän eläinperäisiä rasvoja kuin koskaan aikaisemmin, niin miksi ihmeessä me sitten olemme lihavampia ja voimme huonommin kuin ikinä? Miksi voimme niin kehnosti, vaikka korvaamme kinkun leipäpalalla ja hedelmillä ja sipaisemme leivän päälle Keijua tai Beceliä ja valmistamme ruokamme rypsiöljyyn voin sijaan? Ja toisekseen, jos ne eläinrasvat lihottavat ja ovat niin pahaksi, niin miksi sitten luonnonvaraiset pedot ovat niin hoikkia ja hyväkuntoisia (nehän syövät saalistaan rasvan suuresti nautiskellen) - ja miksi kuivaruokaroskaa syövä kotikissa tai -koira lihoo ja hilseilee?

Totuus on, että eläinrasvat eivät ole elimistölle pahaksi. Ne ovat sitä vastoin paras rasvan muoto, jota elimistömme voi hyödyntää. Kasvirasvat ovat ihan yhtä tyhjän kanssa ja jopa vaarallisia. Esimerkiksi rypsiöljyssä on aivan liikaa Omega6-rasvaa, joka muuntuu elimistössä haitallisiksi aineiksi. (Omega3-rasvat sen sijaan ovat elimistölle hyväksi, mutta niitä saa eläinrasvoista, ei kasveista.) Mutta toinen totuus on se, että nykyisten tehotuotannolla tuotettujen eläinten liha ja sisäelimet ovat erittäin huonoa ravintoa. Pääasiassa tämä johtuu siitä, että eläimille syötetään täyttä roskaa. Miten ihmeessä voidaan olettaa, että eläin, joka syö lajilleen täysin sopimatonta (tai edes osittain sopimatonta) ravintoa, olisi meille hyvää ruokaa?

Ravinto, jota meille suositellaan, ei todellakaan vastaa ihmisen ihanneruokavaliota. Ruokaympyrä on täyttä potaskaa. Meitä on johdettu harhaan vuosikausia. En tiedä, enkä edes halua ajatella, onko syynä silkka tietämättömyys ja halu olla uskollinen vanhoille totuuksille. Olisi liian kauheaa ajatella, että ravintotieteilijät ovat tienneet totuuden mutta olleet hiljaa, koska sairaat ihmiset tarvitsevat lääkkeitä - ja tästähän hyötyy lääketeollisuus. Kuinka moni suomalainen syö esimerkiksi aivan turhaan kolesteroli-, mieliala-, vatsa- ym. lääkkeitä oireisiin, jotka poistuisivat ruokavaliota muuttamalla? Mutta eihän tätä voida sallia. Eihän terveellisestä ruokavaliosta saa tiedottaa, koska sitä ei voi patentoida. Ei luonnollisia ruokia voi kukaan omistaa eikä niillä voi rahastaa. Ja hui kamala, ihmiset saattaisivat oikein syömällä päästä jopa lääkkeistä eroon!

Gluteenipitoiset viljat ovat ihmiselle pahaksi. En olisi yhtään yllättynyt, vaikka muutamien vuosien päästä ilmenisi, että nykyiset vehnä, ruis ja ohra ovat suurin syypää sydän- jan verisuonitauteihin, alzheimerin tautiin, kilpirauhassairauksiin ja diabetekseen, noin muutaman esimerkin mainitakseni. Olen itse voinut huomattavasti paremmin kun jätin kaikki viljat paitsi kauran pois. En tiedä, olenko keliaakikko, mutta viljat eivät minulle sovi.

Monet lääkärit ja muutkin ihmiset sanovat, että tiettyjen tautien (kuten nyt vaikka autoimmuunisairauksien) kanssa on ihan yksi lysti mitä syömme ja miten, koska ne taudit puhkeavat, jos ovat puhjetakseen. Tästä syystä niitä ei myöskään muka voi parantaa tai helpottaa ruokavaliolla, eikä ruokavalio muka olennaisesti paranna olotilaa (väsymystä, masennusta, mielialanmuutoksia, vatsaongelmia jne). Mutta tämähän on ihan täyttä potaskaa. Otetaanpa esimerkiksi autot. Dieselauto on suunniteltu kulkemaan dieselillä. Mitä sille tapahtuu, kun sen polttoainetankkiin pannaan bensaa? Tai toisinpäin, mitä bensa-autolle tapahtuu, jos sitä yritetään saada kulkemaan dieselillä? Vastaus: se kulkee huonosti. Ja jos sen koneistoa yritetään voidella vaikka saippualla moottoriöljyn sijasta, se lakkaa hyvin pian kulkemasta tykkänään. Entäs jos joku yhtäkkiä keksisi, että autot kulkevat parhaiten rypsiöljyllä tai lentopetrolilla tai nestesaippualla, ja se auto, joka ei kulje, on viallinen malli ja/tai sillä pitäisi vain ajaa enemmän niin helpottaisi? Tunkisivatko ihmiset autojensa bensatankkiin rypsiöljyä tai nestesaippuaa ja sitten vaihtaisivat autonsa, kun se kieltäytyy kulkemasta, tai yrittäisivät vaan ajaa sillä entistä kovempaa jotta asia korjaantuisi?

Ihan samalla tavalla ihminenkin tarvitsee oikeanlaista ja laadukasta "bensaa" toimiakseen, ajatellakseen ja tunteakseen mahdollisimman hyvin. Ei ole ihan sama, mitä syömme. Ei sekään ole ihan sama, miten syömme. Sen, joka tunkee itseensä einespitsoja, vehnäpaahtoleipää (kenties vielä kevytmargariinilla), sipsiä, limsoja ja karkkeja, ei tarvinne ihmetellä, kun aivot ovat kuin puuroa ja kilot kertyvät ja aina vaan väsyttää. Tässä tapauksessa liikkuminen ei auta, jos ruokavalio on virheellinen. Sama homma tapahtuu, jos noudattaa virallista ruokavaliota, eli jättää rasvat pois (juuri ne eläinrasvat) ja täyttää itsensä leivällä, makaroonilla ja pastalla: ihminen lihoo ja väsyy ja aivotoiminta heikkenee. Myös erilaisia sairauksia ja allergioita saattaa puhjeta. Mutta se väsy ja kilojen kertyminen on ihan varma juttu. Ihmiselimistö toimii sillä tavalla, että jos rasvaa ei tule, aivot tulkitsevat, että nyt on nälänhätä, ja alkavat varastoida kaiken mahdollisen energian. Elimistö käy säästöliekillä ja läskit senkun pysyvät vaikka miten liikkuisi. Läskien sijaan hiilihydraattien syöjä alkaa menettää lihaksiaan. Ja meitä kannustetaan tällaiseen ruokavalioon!

Minun olotilani senkun paranee: nostelin tyroksiinia syksyn myötä, rupesin syömään D-vitamiinilisää ja käytän ruuanlaitossa runsaasti mahdollisimman käsittelemättömiä elintarvikkeita (sekä tietysti paistamisessa voita tai Oivariinia, kevytmargariiniroskaan en koske pitkällä tikullakaan). Nyt on pää virkistynyt, epätodelliset olot on poissa, uni maistuu ja vatsaoireet ovat loppuneet. Gluteenitonta ruokista on nyt takana kaksi kuukautta. Ja nyt mies valittaa samoja oireita kuin minä ennen kuin rupesin ottamaan selvää mistä on kyse! Mutta hän syökin ihan mitä sattuu… emoticon

Kannattaa tutustua Antti Heikkilän teksteihin. Siinä on fiksu mies, joka tietää mistä puhuu.