Koin tänään kerrassaan ihmeellisen elämyksen käydessäni tuossa lähikaupassa. Kävellessäni pistin merkille, että askel tuntuu aika kevyeltä, ja lisäksi, mitä hittoa - minua ei palele yhtään! Tämä tosin saattoi johtua siitä, että olin pukenut sukkahousut pöksyjeni alle ja että minulla oli takin alla huppari, mutta silti: olen viime vuosina palellut tuommoisissakin vaatteissa, jos ulkolämpötila on tippunut alle kymmenen plusasteen. Jotain edistystä sentäs. ![]()
Ja kyllä, pää on virkeämpi. Olen syönyt D-vitamiinia viisi päivää (ylittäen räikeästi suositukset ja nostellen annosta päivittäin 10 mikroa, kunnes pääsen 60-70 mikroon) ja tuntuu jo paremmalta. Väsyttää edelleen, tai ainakin tänään ja eilen on väsyttänyt, mutta luulen, että se kuuluu tyroksiiniannoksen noston aiheuttamaan hetkelliseen takapakkiin ja tulee menemään ohi. Väsymys on kuitenkin aika lievää, kun vertaa siihen, missä kunnossa olin sanotaanko vaikka parikin viikkoa sitten.
Ainoa huolenaiheeni tällä hetkellä ovat silmät. Minulla on vissiin väärän tehoiset lasit ja ainakin vuoden ajan on nyt esiintynyt vaikeuksia tarkentaa katsetta varsinkin lähelle ja pieniin kohteisiin. Näkönihän on ilman laseja jotakuinkin lepakon luokkaa. Silti tuntuu kummasti siltä, että nykyiset rillit ovat liian vahvat eivätkä liian heikot, mikä merkitsee sitä, että näköni olisi parantunut. Voiko se muka olla mahdollista? No ainakin toivon kovasti että voi. Asia selvinnee ensi viikolla, kun raahaan itseni optikolle. Silmälääkärillekin pitäisi mennä. Katseen tarkentaminen on hankalaa juuri siksi, koska silmäni tuntuvat nykyään jatkuvasti "hakevan" kohdetta. Tuntuu siltä kuin silmämunat sykkisivät sydämenlyöntien tahtiin. Se taas voi liittyä kilpirauhaseen, koska kilpirauhasen häiriöt vaikuttavat myös silmän kudoksiin, erityisesti silmän takana oleviin kudoksiin. Mutta menen nyt kuitenkin tarkistuttamaan näköni. Kaiken varalta. Ja sitten ärsyttää, jos lasit ovat ihan pielessä, koska linsseihin ei just nyt ole todellakaan varaa.
Pikku-Akka kävi neuvolassa tuossa viime keskiviikkona. Kehuja tuli taas, paitsi painon osalta. Ainahan tuo on hoikka ollut. Minusta siinä ei ole mitään huolestuttavaa, koska tyttö on kuitenkin hyväntuulinen, virkeä ja terve, ja lisäksi minä ja mieskin ollaan molemmat melkoisia tikku-ukkoja. Neuvolantäti käski syöttää pikkuakalle rypsiöljyä. Haistakoot huilun siinä asiassa, vaikka muuten mukava täti onkin. Minä kun en lastani millään rypsiöljyllä myrkytä. Rypsiöljy sisältää runsaasti haitallisia Omega6-rasvahappoja. Ja sitten neuvolassa käsketään juottamaan lapselle rasvatonta maitoa! Meillä on aina juotu kevytmaitoa ja tullaan juomaankin. Täysmaitokin likalle maistuu.
Ja juuri viime kauppareissulla muuten ostin marganiinin tilalle ihan aitoa voita, vaikka Oivariini onkin rasvakoostumukseltaan paras margariini. Vielä kun saisi ruokavalioon lisättyä niitä kasviksia vähän enempi… 

Hienoa :-)
Näön tarkentumisen ongelmat voi muuten kans johtua myös - ainakin osittain - niskasta.
Nimim. välillä hakee…
Comment by Katya — October 4, 2009 @ 8:38 pm
Joo, niin voi kuulemma johtua niskasta :/
Mutta mulla menee silmät ihan solmuun jos katon kuvaa jossa on voimakas kontrasti, esim. musta/valkoinen tai vihree/punanen. Se kielii siitä että lasit on väärän tehoiset…
Comment by Myrskytär — October 4, 2009 @ 9:19 pm