Tilasin pari viikkoa sitten Opus Liberum -nettikaupasta kirjan nimeltä Pois tuskasta. Olin lukenut opuksen nettiversiota monta kertaa, ja teksti oli niin koskettavaa, että minun oli pakko tilata se kirjana. Aluksi harkitsin antavani sen joululahjaksi eräälle ystävälleni. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin, sillä hän ei todennäköisesti olisi arvostanut elettäni - kun eihän hänen elämässään ole mikään pielessä.

Pois tuskasta kertoo paranemisesta. Sielun, oman itsen paranemisesta, itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta juuri sellaisena kuin olen. Se ei ole lainkaan samanlainen kuin monet amerikkalaiset Kolme askelta onnellisuuteen -oppaat, joissa lähinnä kehotetaan hymyilemään peilille ja ajattelemaan iloisia ajatuksia. Pois tuskasta kaivautuu syvemmälle, inhimillisen kivun alkulähteille, sinne minne tuskansa ajamat ihmiset eivät haluaisi edes kurkistaa. Elämä ei parane sillä että työnnetään negatiiviset asiat pois. Toipuminen on mahdollista vain siten, että kohdataan kivut ja arvet ja annetaan niille mahdollisuus näkyä ja kuulua, jolloin niiden voima pikkuhiljaa heikkenee.

Kirja on kieleltään selkeää, rakastavaa, kaunista ja rohkaisevaa. Joissakin paikoissa puhutaan jumalasta, mutta minä en itse asiassa usko, että tässä on kyse kristittyjen Jumalasta, vaan lähinnä universaalista voimasta, jonka jokainen saa käsittää kuinka haluaa. Vielä viisi vuotta sitten olisin varmaan nakannut tuonkin kirjan nurkkaan kristitty-hölynpölynä. On kypsyyttä lukea rivien välistä ja olla takertumatta yksityiskohtiin, jos sanoma itsessään on tärkeä.

Paremman painoksen kirjasta voisi kyllä tehdä. Asia on loistavaa, ja kansikin on hyvä, mutta tekstin ulkoasussa olisi parantamisen varaa. Fontti on pikkuisen liian pientä ja marginaalit liian kapeat. Otsikotkaan eivät erotu niin selkeästi kuin ehkä pitäisi.

Olen nyt ollut elokuusta lähtien gluteenittomalla dieetillä. Nyt, kun se on tehonnut ja vatsani on asettunut, kilpirauhasongelma nostaa taas päätään ja aiheuttaa mahassa vääntyilyä, raivostuttavaa turvotusta ja äärimmäisen epänaisellista röyhtäilyä. *Burp* Tosin olen huomannut, että hiilihydraattipitoinen ruoka lisää ongelmia, mutta olen sen verran kaakaopapunarkkari etten pysty vielä luopumaan suklaasta.

Niinpä päätin viimein tehdä kokeen. Testasin jo pikkuisen tuossa viikko sitten, kun söin piparinpuolikkaan yhtenä päivänä, eikä siitä tullut kamalan radikaaleja oireita, mitä nyt pikkuisen turvottava olo vatsaan. Tänään repäisin ja ostin lakritsia. Lakut ovat aina olleet herkkuani, ja ne - ruisleivän ohella - ovat ehkä olleet kipein menetys kotikutoisen keliakiadiagnoosini myötä.

No mites kävikään. Söin yhden lakun, ja maha pamahti kipeäksi melkein saman tien. On kuin vatsalaukun kohdalla olisi kireä vanne ja lisäksi on vähän kuvottava olo. Jos yksi lakupala tekee vatsalleni noin, enpä taida uskaltaa syödä niitä enempää. Pitää vielä kokeilla huomenna uusiksi jotta voin olla ihan varma asiasta.

Itkettää.

Äiti tuli tänään visiitille ja toi mukanaan verenpainemittarin. Olenkin jo kauan hinkunut sellaista lainaksi, jotta tietäisin, osuvatko arveluni matalasta verenpainetasostani kohdalleen vaiko eivät. Nyt mitattuani täytyy sanoa, että oikeassa olin.

Äidin mittari on rannemalli. En tiedä miten tarkka tuo on perinteiseen olkavarsimittariin verrattuna, mutta joka tapauksessa lukemani ovat melko helkkarin matalalla. Tässä mittaustuloksia nyt iltaa myöten:

Klo 21:10 (juuri istuuduttuani): 103/66
Klo 21:16: 97/63
Klo 21:20: 97/61
Klo 21:28: 94/59
Klo 22:00: 98/58
Klo 22:10: 95/59
Edit. Pari lisätty.

Silloin loppukesällä ensiavussa mitattiin 94/70, ja minä luulin että se on matala. Nyt voin kohtalaisen hyvin, vaikka päässä heittää vielä vähäsen. Niin että mitähän lukemani olivat silloin viikko sitten kun pyörrytti koko ajan?

Tohtori.fi kertoo, että matala verenpaine voi aiheuttaa epämiellyttäviä oireita, kuten heikotusta, huimausta, pahoinvointia tai sydämentykytystä. Nämähän ovat minulle jo kaikki tuttuja. Matala verenpaine voi liittyä joihinkin aineenvaihduntasairauksiin (kilpirauhasen toimintahäiriöt ja lisämunuaisongelmat mukaan luettuina) tai sydänongelmiin. Tai sitten se voi vaan olla hoikan ihmisen luonteenomainen piirre.

Rupesin nyt kuitenkin sitten syömään niitä Kelp-tabletteja, vaikka se purkki oli rikki. Siivosin tabletit yksi kerrallaan lasinsiruista (250 tablettia, huh) ja toivon sormet ristissä, ettei joukkoon jäänyt yhtään pientä sirpaletta. Tänään otin puolikkaan tabletin iltaruualla. Sydän innostui hetkeksi takomaan ja käsiä lämmitti hurjasti, mutta muuta en ole vielä huomannut. Nyt sydän on taas ennallaan ja kädetkin ovat jälleen tutut jääkalikat.

Nyt piirustelemaan. Raportoin lisää kunhan kerkiän.

Fiilis on mennyt parempaan päin viime aikoina. Tulihan tuossa jo viikko pari ryvettyä melkoisessa vajis-suossa. Repäisin kunnolla ja nostin tyroksiinit 75 mikroon. Olen syönyt samaa annosta kolme päivää ja koko ajan vaan paranee; eilen ja toissapäivänä oli riesana karmea huimaus, mutta se vissiin tulee aina noston yhteydessä. Tänään ei juuri ole maailma keikkunut.

Koska verenpaineeni huitelee luvattoman matalalla, tilasin Solgarin merilevätabletteja. Sain ne tänään. Pakkaus oli mennyt postissa rikki pohjasta, ja niinpä tabletit ja lasinsirut olivat purkissa iloisesti sekaisin. En vielä tiedä uskallanko syödä noita lasinkappaleilla höystettyjä tabuja. Joka tapauksessa laitoin asiakaspalautetta ja kysyin, korvaavatko he postin rikkomia lähetyksiä. Joskin tämä paketti oli auttamattoman huonosti pakattu: lasipullo oli kääritty sanomalehteen ja tungettu kuplamuovikuoreen. Tietäähän sen mitä semmoisesta seuraa tällaisilla pakkasilla. Ja jos ne eivät korvaa tuota minulle, minä nostan metelin.

Keliakiani ei ilmeisesti ole kovin vakavaa laatua, jos minulla siis edes semmoista on. Uhmasin suolistoani muutama päivä sitten ja söin puolikkaan piparin. En havainnut muita oireita kuin lievän turvotuksen tunteen vatsassa. Siitä voidaan ehkä päätellä, että mikäli se ei ollut pelkkää mielikuvituksen tuotetta, minun ei parane syödä pipareita kourakaupalla.

Kissuudet ovat nykyään hyvät kaverukset. On ihana nähdä miten ne telmivät ja nuolevat toisiaan.

Olen pystynyt taas piirtämäänkin. Olen innostunut lohikäärmeistä pitkästä aikaa ja vähän uudistanut niiden ulkonäköä, kuten edellisessäkin postauksessa kerroin. Tässä uusimpia:

Olen muuten harkinnut, että lopettaisin bloggaamisen. Hassua, että että Brim oli miettinyt samoihin aikoihin ihan samaa. Jotenkin tästä hommasta on alkanut mennä maku. En tiedä viitsinkö enää kovin kauaa raapustaa kuulumisiani julkisesti. Ehkä aloitan uuden blogin, ehkä en. Voisin kenties siirtyä kirjoittamaan jotain vähän vähemmän henkilökohtaista ja jättää kuulumisten ruotimiset ihan oikealle päiväkirjalle.

Arvaatteko mitä tein juuri? No, paistoin hasselpähkinöitä uunissa. Minulla jäi pähkinäsatsista yli vähän reilu kourallinen hasselpähkinöitä, joita en voi syödä raakana, koska suutani alkaa kutittaa. Kypsennettyjä sen sijaan voin syödä. Pähkäilin aikani, miten pähkinöitä paistetaan, kunnes päätin vaan kokeilla. Tungin pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle ja paistoin niitä 15 minuuttia 150 asteessa. Tulos oli hyvä, mutta lämpöä olisi saanut olla vähemmän, ehkä sata astetta. Pähkinöistä irtoaa kuori nätisti eikä suuta enää kutita.

Olen koko illan selaillut dinosauruskirjaa. Huomasin, että lohikäärmeissäni on muutamia ilmeisiä pikku vikoja. Liian pitkät jalat ovat jo melkein tavaramerkkini. Niiden lisäksi olen sekoillut mm. poskilihaksissa, silmissä, lapaluun kohdassa ja olkavarren pituudessa, kaulan paksuudessa, pään koossa (aina liian pieni) ja viimeisimpänä akillesjänteessä. Ai miten niin muka? No tässä esimerkkejä:

- Ne liian pitkät jalat. Rimppakintut suorastaan. Hävettää katsella tätä.

- Oikein klassinen esimerkki poskilihas- ja silmämokasta. Mitkä nuo tuollaiset vinosilmät ovat olevinaan? Ja mikä poskilihas tuo tuollainen muka on? Missä menevät leukaluut?

- Ei, se lapaluu ei asetu tuohon, ja olkavarsikin on ihan väärässä paikkaa ja sitä paitsi liian pitkä. Ja nuo jalat! Aargh!

- Liian pieni pää. Ja liian paksu kaula.

- Ihan omituisen malliset akillesjänteet. Tai siis, missä se jänne edes on?

Näitä ja kaikkia muitakin mokia olen pyrkinyt korjaamaan viime aikoina. Mallina olen käyttänyt hyvin pitkälti dinosaurusten anatomiaa; lohikäärmeethän ovat vähän kuin dinosauruksia (paitsi että ne syöksevät tulta, hah hah).

Aamulla sain nukkua pitkään, koska oli miehen vuoro herätä tytön kanssa. Koisin kymmeneen saakka, koska en malttanut päästää irti mukavista unista. Sitten oli pakko nousta kun maha huusi ruokaa.

En tiedä, oliko aurinkoisen kelin vai tyroksiiniannoksen noston ansiota, että tänään on olo ollut paljon virkeämpi kuin yleensä - vai johtuneeko se sittenkin D-vitamiiniannoksen nostosta tai eilen syödystä tupla-annoksesta rautaa. Tai ehkä se johtui kaikista niistä. Ja koska iltaankaan mennessä tuo 62,5 mikroa tyroksiinia ei ole aiheuttanut suurempia hyperioireita, taidan jatkaa samalla linjalla.

Puoli kahdelta oli aika fysioterapeutille. (Odotellessani vuoroani käytävällä luin Simo Frangénin mainion artikkelin Suomen aseman kohentamisesta ulkomailla. Piti oikein taistella, etten olisi repeillyt itsekseni sitä lukiessani.) Terapeutti oli mukava, vanhempi nainen. Kerroin oireistani, ja kun tulin huimaukseen, hän totesi, että se saattaa johtua alhaisesta verenpaineesta. Niskajumi aiheuttaa myös huimausta, mutta koska minulla on verenpaineet huidelleet vähän luvattoman matalalla, huippaus johtuu todennäköisimmin siitä. Kas kummaa kun salmiakki siis auttaa.

Kaikki oli muuten ihan kunnossa, paitsi että minulla on pientä jumia lihaksissa hartioiden kohdalla ja lisäksi niskassa hieman yliliikkuvat nivelet. Näin pieniä jäseniä ja lihaksia kuin minulla on ei kuulemma saa hieroa tai venytellä kovin ottein, vaan varovasti. Olin siis venytellyt aikaisemmin melko lailla päin honkia, niin että nivelsiteet rutisee. No, korjataan asia nyt, kun sain harjoitusohjelman mukaani. Minua kehotettiin myös käymään kuntosalilla, että saisin voimaa yläkroppaan ja niskaan, mutta enpä tiedä. Kuntosalit eivät oikein ole minua varten. Taidan tyytyä ihan kotijumppaan.

Fysion jälkeen kävin TP:n kanssa kahvittelemassa. Viime kerrasta olikin taas vierähtänyt hetki. Juotiin kahvit ja puhuttiin paskaa, pääasiassa tästä typerästä sikainfluenssahysteriasta. Sitten mies tuli hakemaan minua, ja me lähdimme katselemaan jouluvaloja parvekkeellemme. Edelliset menivät rikki. (Ne kestivät 3 vuotta, ja loppujen lopuksi niissä paloi kuusi lamppua kahdeksastakymmenestä.) Löydettiin kivat valot ja paineltiin sitten kirppikselle ja kauppaan. Kiersimme koko ison kirpputorin läpi, emmekä löytäneet muuta kuin Kingin Maantievirus matkalla pohjoiseen -pokkarin. Perkele!

Viime aikoina on taas tullut piirreltyä. Tuherreltuani aarnikotkia pidemmän aikaa rupesin yhtäkkiä ikävöimään lohikäärmeitä, ja etenkin niiden hampaita. Siksi piirsin muutaman kuvan ja tein tällaisen kokoelman.

Kissakirjassa varoiteltiin, ettei kissataloudessa saa jättää muovipusseja lattialle lojumaan: kissa voi ryömiä niihin ja tukehtua. Minun nähdäkseni tukehtuminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, että kissa tunkee päänsä pussin kahvasta, pelästyy jäätyään kiinni ja lähtee juoksemaan ja hirttää itsensä vahingossa johonkin ovenkahvaan. Sekä tietysti jos kyseessä on pieni pussi, johon kissa onnistuu työntämään päänsä eikä saa sitä enää pois.

Meidän neiti ei tiedä että pussiin voi tukehtua. Ja karva-akka on myöskin kertaalleen jo jäänyt pussinkahvaan nalkkiin ja sitten juossut kauhuissaan ympäri kämppää muovipussi kaulastaan roikkuen, yrittäen epätoivoisesti karistaa pelottavaa pussia kannoiltaan. 

Pedon mielestä pussit ovat vaan kivoja… kunnes lähtevät seuraamaan eivätkä lopeta. 

Olen löytänyt suklaan rinnalle uuden herkun. Tämä on tuskin sen terveellisempää kuin suklaa, ainakaan isoina määrinä, mutta kuitenkin: kuivatut hedelmät ja pähkinät. Olen hotkinut Rainbow’n California-sekoitusta ja saanut kerran mahani kipeäksi kun söin liikaa. Kuivatut hedelmät eivät tee kamalan kivaa vatsalle, jos niitä syö kourakaupalla, varsinkaan sellaiset, joiden säilöntäaineena on käytetty rikkidioksidia (E220). Tein samalla mielenkiintoisen havainnon: vaikka olen olevinani allerginen hasselpähkinöille, pystyn ihan vaivatta syömään kuorettomia sellaisia.

Olin eilen oikein pullantuoksuinen kotiäiti ja leivoin suklaakakkua. Tein sen vanhan tutun ohjeen mukaan ja korvasin vain jauhot gluteenittomilla. (Ja huomasin margariinia sulattaessani, että margariini haisee aivan helkkarin pahalle. Miten en ole aikaisemmin tajunnut?) Kakusta tuli tosi hyvää. Se oli rakenteeltaan semmoista, että siitä saisi hyviä muffinseja. Pitääpä ostaa muffinsivuokia ja kokeilla. Ja ripotella muffinsien päälle sitten vaikka sitä hasselpähkinää.

Se tietokoneraporttini muuten kusi. Myöhästyin. No, ensi keväänä sitten uudestaan. Josko saisin sen siihen mennessä valmiiksi. Mikäs kiire tässä, kun kotihoidontuki jatkuu toukokuulle saakka.

Flunssa oli, flunssa meni. Vieläkin on vähän pientä yskää ja poskionteloista vuotaa välillä tavaraa, mutta kyllä tämä tästä. Mies ja likkakin ovat jo terveinä. Toivon nyt sitten vaan, että se oli SE TAUTI, eikä vaan joku kausiflunssa.

Sain ensi viikolle ajan fysioterapiaan. Jospa hartiajumi alkaisi sillä aueta. Tämä on ihan älytöntä: en pysty edes piirtämään kuin varttitunnin kerrallaan ennen kuin hartiat vetävät itsensä jumiin ja päätä alkaa huimata. Koko yläselkä on niin jumissa, että ei tarvitse kuin pikkuisen painaa lihaksia kun minun tekee jo mieli ulvoa.

Tyroksiinia menee nykyään 56,25 mikroa, jonka koitan hivuttaa sinne 75 mikroon. D-vitamiinitkin uusin: ostin luontaistuotekaupasta D-Pearlseja. Saa nähdä, mitä maha tykkää oliiviöljypohjaisista vitamiineista.

Käytiin eilen pitkästä aikaa viettämässä iltaa. Harvinaista kyllä, keikka oli sunnuntaina. En olekaan ennen käynyt keikalla sunnuntaina. Tyttö oli yökylässä naapurin tädin luona. Me livistimme Lutakkoon katsomaan Swallow the Sunia ja Soulfallenia.

Tänä aamuna en sitten päässyt sängystä ylös. Meidän olisi pitänyt hakea tyttö kymmeneltä, mutta vaikka heräsin ekan kerran jo puoli 10, havahduin seuraavan kerran tasan kymmeneltä ja henkäisin saman tien: Voi vittu, kello on jo kymmenen! Nousin istumaan. Istuin vähän aikaa. Ja menin sitten uudestaan maate. En vaan yksinkertaisesti pysynyt pystyssä. Vaikka en ollut juonut illalla muuta kuin kokista ja vaikka olin nukkunut kahdeksan ja puoli tuntia, en jaksanut nousta vielä ylös. Nukuin sitten vielä hetken. Mies kävi onneksi hakemassa tytön.

Tänään myöskin otin ennätysannoksen tyroksiinia: 2 1/4 tablettia. Viime aikojen väsymys on taas ollut niin suurta, ettei ole tiennyt miten järjestää päivänsä, kun joka sekunti toivoo vaan pääsevänsä nukkumaan. Onhan tämä. Olen saanut nostaa annosta koko ajan nyt syksyn myötä. Mutta niinhän se on ollut jo vuosikausia, että syksyllä ja talvella olen ihan nuups. Toivottavasti asia korjaantuu nyt lääkityksellä.

Kurkku tuntuu vähän karhealta ja nenä vuotaa. Toivottavasti en vilustuttanut itseäni uudestaan eilen. 

Vähän alkaa jo kyrsiä tämä sairastaminen. Viimeksi oli näin pitkä flunssa lämpöilyineen joskus vuonna 2000.

Eilen oli kuumeeton päivä. Kävin jopa kaupassa, kun vessapaperi oli loppu. Tänäkin aamuna oli ihan hyvä olo, jos pikku yskää ja nenän vuotamista ei oteta lukuun. Oletin, että nyt se tauti on taittunut ja alkaa tervehtyminen. Vaihdoin päivällä akvaarioon vedetkin kun ne piti vaihtaa jo sunnuntaina. Mutmut, kappas kummaa, iltapäivästä alkoi olo mennä huonompaan. Väsytti, päässä humisi, palelsi, niveliä särki. Kuuden aikaan nousi taas lämpö. Mittasin korkeimmillaan 37,2, joka tuntui 38:lta vähintään.

Nyt puolen yhdeksän aikaan olo on taas kuumeeton. Keuhkoista nousee aika tavalla limaa, joka pistää yskittämään. Olo on aika pöllähtänyt, mutta sinänsä ihan ok. Juon kuumaa sitruunamelissateetä. Se ihme kyllä laskee kuumetta ja auttaa yskään. Yskään tosin auttaa mikä tahansa kuuma juoma, koska juoman lämpö tuhoaa viruksia.

Pandemrix-rokote on aiheuttanut jo kaksi keskenmenoa. Tietenkään näitä ei saa yhdistää rokotteeseen, mutta kummallista, että raskaus menee kesken niinkin pian rokotteen jälkeen. Ja miksi helkkarissa Pekka Puska vakuuttelee rokotteen olevan turvallinen raskaana oleville ja lapsille? Pandemrixin pakkausselosteessa lukee suoraan näin:

"Pandemrixiä valmistava yhtiö kerää tietoja rokotteen turvallisuudesta sen käytön aikana. Tähän sisältyvät tiedot sen sivuvaikutuksista ja turvallisuudesta lapsilla, vanhuksilla, raskaana olevilla naisilla, vakavasti sairailla potilailla ja ihmisillä, joiden puolustusjärjestelmässä on ongelmia."

Toisin sanoen, rokotetta ei ole vielä testattu kunnolla näillä riskiryhmillä. Me olemme koekaniineja.

Ja hei, ihan totta. Normaali kausi-influenssa tappaa vuosittain siinä tuhat henkeä, enimmäkseen heikkoja ja vanhoja ihmisiä. Sikainfluenssaan kuolee Suomessa arviolta 50-100 ihmistä. Ja taudista vöyhkätään kuin se olisi joku superpaiserutto.

Pandemrix-rokotteen hinta on noin 7 euroa per purkki. Montakos niitä olikaan tilattu Suomeen? Miten suuret voitot GlaxoSmithKline saa tästä farssista?

Rokote sisältää mm. elohopeaa (tiomersaali eli orgaaninen elohopea) ja skvaleenia. Tiomersaali on säilöntäaine ja myrkky, joka ei todellakaan kuulu ihmisruumiiseen. Se aiheuttaa mm. hermostovammoja suurina annoksina. Skvaleeni taas on hyödyllinen yhdiste ja aktioksidantti. Nämä kaksi ainetta menettävät melkoisen osan toksisuudestaan matkatessaan ruuansulatuskanavan läpi (vrt. puheet siitä miten saman elohopea-annoksen saa kourallisesta silakoita). Mutta kun skvaleenia ja elohopeaa piikitetään suoraan lihakseen, elimistön luonnollinen puolustusmekanismi eli ruuansulatusjärjestelmä ohitetaan, ja näistä aineista toinen muuttuu haitalliseksi ja toisesta tulee entistä voimakkaampi myrkky. Ns. persianlahdensyndroomalla sekä Guillain-Barrén oireyhtymällä on voimakas yhteys skvaleenia sisältäneisiin rokotteisiin.

Merkillistä on myös se, että maissa, joissa lapsia rokotetaan paljon, autoimmuunisairaudet ovat lisääntyneet epidemiaksi asti. Häiritsevätkö rokotteet yleensäkin ihmisen normaalia immuunijärjestelmää?

Pikkusiskoni on luultavasti possunuhassa. Muitakin tapauksia on ilmennyt kaveripiirissä, muutama ihan varmistettukin.

Me ollaan nyt sitten koko perhe kipeänä. Pikkulikalla vuotaa nokka ja on lämpöä, minä kärvistelen kurkkukivun/kaulakivun, nuhan ja yleisen paskan olon kourissa, ja ukko makaa reporankana sohvalla jo kolmatta päivää. Omalla kohdallani kuumetta oli eilen illalla melkein 38. Se oli korkein kuumelukemani sitten sen kevään omituisen munuaistulehduksen (mistä olen jälkeenpäin alkanut miettiä, että olikohan sekin joku raju influenssa, kun CRP oli kuitenkin kohtuu matala). En edes muista koska olisin viimeksi ollut nuhassa ja kuumeessa, joten kaipa tämä sitten on sitä kamalaa sikainfluenssaa. Koputan puuta kun sanon tämän, mutta jos tämä "sitä tautia" on, niin aika helkkarin vähällä näytettäisiin pääsevän. Mutta katsotaas uudestaan illalla, jos kuume taas nousee.

Se vaan pistää vituttamaan, että ollaan kaikki kipeänä yhtä aikaa. Jonkunhan on pakko käydä myös kaupassa välillä. Se on sitten se, jolla on kyseisellä hetkellä vähemmän kuumetta. Mies kävi eilen, minun vuoroni on tänään, koska vessapaperi unohtui. Ja sitähän kuluu kilometrikaupalla silloin kun on nuha. Kaupassakäynti tietää todennäköisesti sitä, että saan taas tänä iltana kuumetta, mutta minkäs teet, kun ei sitä hihaankaan viitsi niistää. Ja maitokin loppuu.

En varmaan selviäisi ilman Nasolinia ja Bepanthenia. Nokka vuotaa niin että sieraimet ja ylähuuli ovat kirkuvanpunaiset, ja on ainoastaan tuon Bepanthenin ansiota, ettei iho ole vileä mennyt rikki. Luultavasti kohta iskee huuliherpes. Se tulee aina kun on nuha.

Kissuudet ovat onneksi terveitä. (Jos ei oteta lukuun sitä, että toissayönä tuli pitkästä aikaa matolle pukli, luultavasti Pedolta koska se oksentaa aina markettiruuasta.) Niistä on tullut kaverukset. Olen pari kertaa päässyt todistamaan jopa keskinäistä nuolemisoperaatiota, vaikkakin Peto näyttäisi olevan aina se joka puuhan aloittaa.

Nyt sattuu. Koko eilisen päivän juili selkää tuosta alimpien kylkiluiden kohdalta, yöllä kipu vain koveni, ja nyt tuntuu siltä kuin tuossa pallean kohdalla olisi helvetin kireä vanne. Paleltaa ja kurkku on arka, muttei varsinaisesti kipeä.

Jos tämä on sitä possulenssua, niin antaa tulla vaan! Ei pelota, perkele! Vituttaa kylläkin. Minun piti tänään viedä SJ:lle kasa tärkeitä papereita, mutta tuskinpa minä lähden minnekään, jos tässä joku tauti on iskemässä.

Bonusta tälle päivälle siitä, että viime yönä sain jopa nukuttua.

Minuun on iskenyt käsittämätön vaiva: unettomuus. Minuun, joka ennen nukuin kevyesti 10-12 tuntia vuorokaudessa (ei sillä että se kuitenkaan olisi suuremmin virkistänyt). Viimekin yö meni pyöriessä. Kissat mekastivat, mutta ei se ollut syy siihen, etten nukahtanut. Nukuin puoliltaöin ehkä neljään ja näin uniakin, mutta sitten heräsin, ja sen jälkeen pari tuntia meni pyöriessä. Nukahdin uudestaan kuuden maissa. Heräsin kymmeneltä. Pääsin ylös vasta puoli 11, mikä on jo helkkarin myöhä ajankohta hakea lapsi aamupalalle.

Tämmöistä tämä on ollut viimeiset pari viikkoa jo. Hankala nukkua, kun jännittää koko ajan, milloin katit hajottavat jotakin. Peto oli yksinään oikein sävyisä ja kiltti, mutta totta kai kaverin kanssa tulee riehuttua. Myös yöllä. Mutta eivät kissat ole ainoa syy. On jotain muutakin, ja veikkaan, että se suurempi syy on jälleen kerran pielessä oleva kilpirauhaslääkitys. Sen puolesta puhuvat muutkin oireet. Taas paleltaa, pää on sumua, väsyttää, masentaa, vituttaa, turvottaa, mikään ei huvita.

Aika nopsaan kilpirauhaseni näemmä kuoleentuu, jos nyt yhtäkkiä pitääkin nostaa lääkitystä 1,5:stä tabletista jonnekin kolmeen. Puolestatoistahan aloitin tämän nostorumban.

Olis muutakin, asioita jotka vaivaavat mieltä eivätkä anna minulle rauhaa, mutta en nyt jaksa analysoida niitä.

Tässä vielä muutama uusi kuva kissuuksista.

Niinhän siinä sitten kävi, että vaihdoin vanhemman Norton Antiviruksen uudempaan. Olin suunnitellut vaihtoa jo pidempään ja nyt se viimein toteutui noin viikko takaperin. Norton on mielestäni paras markkinoilla oleva virusohjelma, joten paremman täytyy olla helkkarin hyvä, että vaihdan.

Ongelmilta ei vältytty tälläkään kertaa. Yleensäkin tietokoneasennuksiin liittyy aina ylimääräistä työtä, koska tietokone ei ikinä kerralla käsitä miten sen pitäisi asiat hoitaa. Vanha Norton poistui mukisematta ja uusi asentui ihan sujuvasti. Sitten koneeni keksi, että digikamera ei enää sovi laitteistoon. Windows cannot start this device because its register information is incorrect or corrupted. Toisin sanoen, kun kameran tökkäsi piuhan päähän, ei tapahtunut yhtään mitään.

Kameran kanssa temppuillessa meni aikansa. En kerta kaikkiaan keksinyt mikä siinä olisi voinut olla vikana, kun kamera toimi muissa koneissa moitteetta ja USB-portitkin olivat kunnossa. Sitten huomasin, että muistitikkukin sanoi samaa. Ja se oli kiinni samassa USB-hubissa kuin kamera. Tämä johti minut miettimään, että ehkä hubi olikin rikki eivätkä laitteet. Mutta kun muistitikku kuitenkin toimi. Kamera ei.

Poistin kameran ohjelmistot. Boottasin koneen. Asensin ohjelmistot uudestaan. Ei toimi. Tein saman mänööverin kahdesti, ja sitten vasta ymmärsin kokeilla poistaa kameran ajurit. Sen tehtyäni käynnistin koneen uudestaan, kytkin kameran koneeseen ja laitoin sen päälle. Kappas, Windows alkoi heti asentaa ajureita. Ja nyt se toimii.

Ilmeisesti Norton sekoitti koneen rekisteriä sen verran, että pari laitetta tipahti pois. Ei kai siinä sen kummempaa.

Ei nyt oikeen tiedä olisiko tyytyväinen vai onneton. Viime yö oli varmaan ensimmäinen hiljainen yö viikkoon; hiljaisella tarkoitan siis sitä, että kissat eivät vinkuneet eivätkä temmeltäneet pitkin kämppää törmäillen seiniin ja pudotellen tavaroita. Johtui varmaan siitä, että pitkästä aikaa tajusimme sammuttaa valot yön ajaksi.

Mutta minä en silti nukkunut hyvin. Tuntuu, että koko yön vaan pyörin ja yritin nukahtaa. Odotin jännittyneenä, milloin kuuluu ensimmäinen naukaisu, jota seuraa toinen ja kolmas aina kahdenteenkymmeneen saakka. Ei kuulunut kuin yksi purrr iltayhdentoista aikaan. Sen jälkeen: hiljaisuus. (Paitsi sitten, kun ukko tuli nukkumaan ja alkoi kuorsata aamuviideltä.)

Nyt väsyttää. Olen uuvuksissa, ärtynyt ja sekava. Yritin kirjoittaa, mutta eihän siitä mitään tullut, kun ajatukset ovat hajallaan kuin akanat tuulessa. Raivostuttavaa.

No, toivotaan, että tämä on tyroksiinitakapakkia. On nimittäin jo muutaman päivän ollut väsymystä.

Pitikin manata siitä tervehtymisestä. Eikö tänä aamuna sitten taas nenä vuotanut ja päässä suhissut ja vilunväreet menneet pitkin selkää. Ruokahalukin oli karannut hevon kuuseen. Tosin, kummallista kyllä, nyt puolenpäivän jälkeen olo on aika hyvä. Join kupillisen sitruunamelissateetä, nappasin D-vitamiinit (70 mikroa) ja kävin sitten lämpimässä suihkussa. Kai se sitten auttoi. Tosin eipä vielä kantsi vannoa. Katsellaan nyt.

Rauni-Leena Luukanen-Kildekin sitä mieltä, että sikainfluenssarokote on salajuoni, jolla pyritään tuhoamaan suuri osa maapallon ihmisväestä. Rokotteen kehittäneet yhtiöt ovat vetäytyneet vastuusta eivätkä korvaa rokotteen aiheuttamia sivuvaikutuksia ja kuolemantapauksia. Raskaana olevat naiset ja pienet lapset rokotetaan, että saadaan tuleva sukupolvi eliminoitua. Niinhän sitä hirvikantaakin harvennetaan: emät kaadetaan ensin, jotta saadaan syntyvyys laskuun.

Kieltämättä omassa mielessäni käväisi ohimennen sama ajatus kuin Luukainen-Kildellä. Jos maapallon väestöä haluttaisiin harventaa, tämä olisi pirun hyvä tapa; jäätyään kiinni laajasta kansanmurhasta rokotteen kehittelijät voisivat aina piiloutua tutkijan- ja lääkärintakin taakse ja sanoa, etteivät he tienneet rokotteen letaalisuudesta ja että he pyrkivät tekemään vain hyvää. Ihmisiä pelotellaan tällä sikainfluenssalla ihan liikaa. Mikään ei ole helpommin ohjailtavissa kuin pelkäävä ihminen.

Tietenkään rokote ei tappaisi heti. Se tappaisi ihmiset viiveellä, sanotaan vaikka puolen vuoden tai vuoden päästä, niin mahdollisimman paljon porukkaa saisi myrkkyruiskeen ennen kuin kuolemantapaukset nousisivat otsikoihin ja ihmiset alkaisivat laskea yhteen yksi ynnä kaksi.

Olen edelleen sitä mieltä, että kaikkea ei ole kerrottu. Joko tauti on tappavampi kuin luullaan, ja siksi rokotuksista hätäillään niin kamalasti, tai sitten se on lievempi kuin uskotellaan, mutta ihmiset halutaan vain rokottaa, koska lääketehtailla on näppinsä pelissä ja ne haluavat vain rahaa. Uskon enemmän jälkimmäiseen.

Antti Heikkilä on kirjoitellut rokotehysteriasta paljon viime aikoina. Olen seurannut hänen blogiaan ahkerasti ja suosittelen sitä muillekin. Enemmän sieltä tuntuu saavan puolueetonta ja hysterisoimatonta tietoa kuin esim. THL:n sivuilta tai lehdistä.

Tänään on isänpäivä. Meillä sitä juhlistettiin sillä tavalla, että vein ukkokullalle aamukahvit sänkyyn. Omaa isääni en juuri välitä muistaa. Ehkä asia muuttuu vielä tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä raivo on vielä liian suurta.

Pikkusisko kävi kyläilemässä viikonlopun ajan. En tiedä johtuiko hänen vierailustaan vai mistä, että Tiku intoutui vinkumaan koko toissayön ja viime yönä myös tunnin verran. Rupesin jo toissayönä sitä vonkumista kuunnellessani miettimään, miten kissan äänijänteet saa poikki, ja pohdiskelin myös, että voisin ehkä heittää sen kissan parvekkeelta alas. En heittänyt. Enkä meinaa lähteä katkomaan toisen äänijänteitä. Mutta siitä olen satavarma, että jos vasta nyt selviää, että saimmekin taloomme yönaukujan, kissa lähtee salamana sinne mistä tulikin. Katsellaan nyt vielä pari viikkoa. Jos mankuminen yötä myöten jatkuu, minä en rupea joustamaan yhtään mihinkään suuntaan. Kuntoni kun romahtaa hyvin nopeasti, jos en saa nukkua rauhassa.

Kissoista puheen ollen, olemme joutuneet käyttämään mielikuvitusta ja keksimään luovia ratkaisuja muutamiin uuden kissan mukana tulleisiin ongelmiin. Tämä neropää nimittäin avaa kaikki ovet. Niinpä käänsimme kaikki ovenkahvat nurinpäin, paitsi vessan oven, josta kahvaa ilmeisesti ei saa käännettyä (eikä oikeastaan tarvitsekaan). Nyt, kun kahvat osoittavat kattoon ja aukeavat sivusuuntaan, Tiku on hyvin hämillään. Myös vaatekaappien oviin piti keksiä patentti; kissa kun heittäytyy selälleen ja kaapii oven alareunaa, kunnes ovi aukeaa. Minulla on vaatekaapissa pitkiä mekkoja ja hameita, joita en halua kissan kynsien repivän, ja lisäksi tuo tyttökin menee kaivamaan vaatteet lattialle, jos kaapin ovi on auki. Niinpä laitoin kaksipuoleista teippiä oven alareunaan. Tiku ei vielä ole kokeillut käpäliään teippiin, mutta sen ilme voi olla mielenkiintoinen, kun se huomaa ovenreunan muuttuneen inhottavan tahmaiseksi.

***

Sikainfluenssakohu senkun jatkuu. Iltalehti uutisoi eilen rokotusjonoissa sattuneista käsirysyistä, hoitajiin kohdistuneista uhkauksista sekä muutamista skandaaleista, kuten vaikka siitä, että eräässä koulussa osa oppilaista rokotetaan nyt ja toinen osa vasta parin viikon päästä. Aika värikästä touhua. Miten ihmiset eivät tajua pistää asioita oikeisiin mittasuhteisiin? Normaali kausi-influenssa tappaa enemmän porukkaa kuin tämä nasunuha. Olemme me suomalaiset helvetin helposti peloteltavaa kansaa. Toisaalta, jos tuo influenssavirus muuntuu pahempaan suuntaan, koko maapallolla ollaan helisemässä. Ukrainassa riehuu jo aika pelottava "keuhkorutto", joka on kuulemma sikalenssun versio sekin. Jotenkin en usko sitä. Tässä on vähän liikaa pelottelun makua mukana. Ja miten voi olla mahdollista, että sikainfluenssaan patentoitiin rokote viikkoja ennen kuin koko tautia oli edes todettu?

Oli miten oli, jos tauti ei tuon vakavammaksi muutu, niin minua ei rokoteta sen pahemmin kuin lastanikaan. Mielenkiintoista on muuten, että niissä maissa, joissa lapsia rokotetaan, autoimmuunitaudit lisääntyvät räjähdysmäisesti. Onneksi en rokottanut tytärtäni rotavirusta vastaan.

Ps. Niin, ja se minun muka alkamassa ollut flunssani jäi meinaamiseksi, eli terveiden kirjoissa ollaan taas. 

No nyt ovat kaikki kolme lohikäärmettä valmiita. Piirsin viimeistä valmiiksi kolme tuntia yhtä kyytiä, ja sen seurauksena käteni on kramppaamispisteessä ja hartioita särkee.

Tässä siis Vilho:

Sain ihan vasta kokoelman Tom & Jerry -pätkiä ja nauran niille katketakseni. Ne ovat ihan hulvattomia. Jerry’s Cousin -nimisessä jaksossa Jerryn muskeliserkku sanoo Jerrylle: "Ottaa ihan kato iisisti vaan, ei täs oo mitään hätää." Ja sitten Tom pudottaa keilapallon serkkuhiiren päälle. Kai tämän opetus on, että vannomatta paras.

Käytiin eilen anopin luona, ja anoppi oli vähän kipeä. Ajattelin, että tulkoon flunssa jos tulee, eihän sitä voi mitenkään estää. Niin se taisi nyt sitten tulla. Tänään olen kärsinyt lihaskivuista, päänsärystä ja kylmänväreistä, ja kurkussakin tuntuu olevan hiekkapaperia. Sika- tai perusinfluenssa tai ihan tavallinen räkätauti, ihan sama. Tulkoon. Ei haittaa. Niin kauan kuin ei tule mahatautia, kaikki on hyvin.

Keitin juuri sitruunamelissateetä pahinta särkyä helpottamaan. Mesiangervo olisi tehokkaampaa (itse asiassa mesiangervosta on aikoinaan uutettu salisyylihappo, joka on aspiriinin kipuun tehoava ainesosa), mutta sitä ei nyt ole. Salviakin voisi viedä nuhan aika tehokkaasti, vaikka se onkin helkkarin pahanmakuista.

Lueskelin tuossa äskettäin Antti Heikkilän blogia. Siellä pulistaan kovasti sikainfluenssasta, pandemiasta ja Pandemrix-rokotteesta. Jotkut kommentit siellä naurattivat ensin, kuten nyt vaikka tämä: "Tiedemies Joseph Mosse väitti elokuussa, että Baxterin Ukrainan tehtaassa kehitetään bioasetta, joka tullaan naamioimaan rokotteeksi. Aine sisältäisi kahta adjuvanttia sekä replikoitua 1918 H1N1-virusta. Baxter jäi aiemmin kiinni levitettyään elävää virusta kaiketi H5N1-rokotteen yhteydessä. Joku erehtyi kokeilemaan piikkiä koe-eläimille sillä seurauksella, että suurin osa kuoli parin päivän sisällä." Mistä sitten nousi kauhea haloo, että lintuinfluenssarokotteeseen meinasi livahtaa elävää virusta mukaan. Onneksi tämä huomattiin ennen kuin ne 72 kiloa rokotetta pääsivät maailmanlaajuiseen levitykseen.

Aluksi hymähtelin hauskalle salaliittoteorialle. Sitten tajusin, että tuo voi ihan hyvin olla totta, ja hymyni hyytyi. Ihmiset ovat kuitenkin loppupelissä niin hulluja ja nyt on päästy sellaiselle teknologian tasolle, että muutamakin sekopää voi saada aikaan laajaa tuhoa, kun niin sanotusti tietää mitä nappuloita painella. Tai no, hullu lienee väärä sana. Parempi ilmaus olisi peloissaan. Olen asioita pohdittuani tullut siihen tulokseen, että pelko on lähes kaikkien sotien, kansanmurhien ja "etnisten puhdistusten" taustalla. Pelko siitä, että toinen on parempi ja fiksumpi, pelko siitä, että toinen omistaa enemmän. Tai ihan yksinkertaisesti ilmaistuna, kuten Fernando Ribeiro lauloi, I have to kill you before you kill me.

Minua henkilökohtaisesti ottaa kupoliin kauhea hysterisointi sikainfluenssasta. Tutkimusten ja potilaskokemusten mukaan tauti on lievempi kuin normaali kausi-influenssa eikä siis tarvitse mitään muuta hoitoa kuin lepoa ja ravitsevaa ruokaa. Miksi siitä on noussut tällainen kohu? Montako tähän kamalaan ruttoon on kuollut viimeisen puolen vuoden sisällä? Suomessa kaksi, joista toinen oli pitkäaikaissairas. Ruotsissa on kuollut neljä vai viisi vanhusta rokotteen saatuaan, vaikka vanhustenhan ei pitänyt tähän influenssaan edes sairastua. Maailman kuolleisuusluvuista en tiedä, mutta veikkaan, että sikainfluenssaan itseensä kuolleita on kaikkiaan alle tuhat. Kuitenkin tauti on levinnyt hyvin laajalle. Jos kyseessä olisi todella vaarallinen tauti, kuolleisuus olisi huomattavasti korkeampi.

Mieleeni nousee kysymyksiä…

Miksi Suomi ei enää varmista, että oireilevat potilaat todella sairastavat H1N1-virusta, vaan kaikki flunssaoireiset kirjataan suoraan sikainfluenssatapauksiksi? Miksi testaamiset lopetettiin?

Miksi sikainfluenssarokote sisältää elohopeaa ja skvaleenia, jotka ovat molemmat myrkkyjä, erityisesti pienille lapsille ja raskaana oleville naisille (tai siis sikiölle) - siis juuri niille ryhmille, joille rokotetta suositellaan?

Miksi mm. Saksassa eliitti saa eri rokotetta kuin tavalliset Matti ja Maija Meikäläiset? Siinä rokotteessa ei ole elohopeaa eikä skvaleenia.

Miksei meille kerrota, että sikainfluenssarokotteen teho on vain 30-70% tautia vastaan? Se ei takaa sataprosenttista suojaa sairastumiselta. 

Miksi rokotuksen jälkioireita vähätellään? Monet ovat todella sairaita monta päivää rokotuksen jälkeen.

Toivon, että suomalaiset ajattelisivat omilla aivoillaan eivätkä uskoisi kaikkea mitä ylemmät tahot kertovat. Kun niillä ylemmillä tahoilla voi olla moottorina raha ja henkilökohtainen voitto sekä kunnian menetyksen pelko. Mitäs jos he ovatkin väärässä?

Jipii! Jumiutuneista niskoistani huolimatta olen onnistunut piirustamaan valmiiksi jo toisen tuttavan lapsille tulevan lohikäärmeen. Tämä olikin hankalampi kuin edeltäjänsä, ja se johtui paljolti erittäin paskasta violetista värikynästä, jolla suurin osa kärmestä piti värittää. Lisäksi violetti oli hyvin sotkevaa laatua. Sormet piti pitää kaukana jo väritetyistä alueista ja väritysjärjestys piti suunnitella tarkkaan.

Värityssuunnitelma. Tussiversio skannattiin ja Photoshopilla kokeiltiin eri värivaihtoehtoja. Tässä piti olla mustaa ja violettia, ja lisäksi tahdoin siihen tuon naamarin.

Ja valmis!

Tässä vielä luonnos seuraavasta. Tästä tulee sinivihreä, koska elementit ovat vesi ja maa:

Muoks: Linkki lisätty valmiiseen piirrokseen.

Aamusella kissat kävivät parinkymmenen sentin päässä toisistaan. Haistelivat, eivätkä murisseet tai sähisseet. Siitä meni hetki, niin ne nuuskivat toistensa neniä, edelleen ilman sähinöitä. Molemmat näyttävät olevan yhä vähän hämillään. Ja nyt ne eivät tahdo saada tarpeekseen toistensa tutkimisesta.

Minulla on ollut meneillään se Thyroxinin nostoprojekti. Söin viikon verran vuoropäivin 50 mikroa ja 43,75 mikroa. Nyt tasasin annoksen samaksi joka päivälle ja olen tainnut vihdoinkin päästä 50 mikroon ilman kamalia liikatoimintaoireita. Tässä aion sitten pysyä jonkun aikaa, jos se vain keholleni passaa. 50 mikrog. tuskin kuitenkaan on lopullinen annos. Aika huvittavaa, että olen hilannut annosta ylöspäin vuoden ajan ja päässyt vaivaiset 25 mikroa eteenpäin.

Ja hammaslääkärissäkin pitäisi taas käydä. Yhdestä maitohampaasta on puuttunut pala jo varmaan puoli vuotta. Saisi nekin murheenkryynit kaikki kiskoa irti (jäljellä olevat 3 maitohammasta siis), ei niistä ole kuin haittaa.

Lisäys klo 12:33: Posti toi tänään kaksi ponia sekä aarteen, jota olen metsästänyt jo vuosia: kirjan nimeltä Malja ja miekka. Bongasin kyseisen opuksen huutonetistä joku aika sitten ja olin sen nähtyäni pudota penkiltä. Kirja ei kai ole mikään harvinaisuus, mutta en ole nähnyt sitä myynnissä yhtään missään. Se saattaa johtua siitä, että Malja ja miekka on painettu 20 vuotta sitten, tai sitten siitä, että sen aihepiiri (naisten asema yhteiskunnassa ja sota ja se, miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa) on monelle ihmiselle sietämätön käsitellä, eikä kirjasta ole siksi koskaan tullut kovin kuuluisaa. Minusta se on läpimurtoteos. Mutta monia läpimurtoja osataan arvostaa vasta vuosikymmeniä niiden keksimisen jälkeen. Voisin kirjoittaa kirjasta pidemmänkin postauksen, kunhan jaksan.

Kissaprojekti etenee ihan hyvin. Kumpikaan ei ole vielä hyökännyt toisen kimppuun, yhtäkään korvatillikkaa en ole nähnyt, eivätkä kattimukset tunnu kumpikaan edes haluavan tapella. Tiku tahtoisi kovin tutustua, Peto taas sähisee. Mutta eivät nuo kaikenkaikkiaan kovin aggressiivisilta vaikuta. Kuitenkin tiedän, että jossain vaiheessa vielä tanner tärisee…

Tiku on jo uskaltautunut vessaan, mutta syömäpuoli takkuaa vielä. Muutamia raksuja se rouskutteli kyllä viime yönä. Silittää kattia ei vielä saa, vaan se väistää silittävät kädet ihan kuin niissä olisi myrkkyä.

Meillä on nyt kaksi kissaa. Tänään saapui Tiku, kuusivuotias punavalkoinen kolli (eunukki siis). Edellisten kissakokemusten perusteella odotin jo villiä sähinää ja murinaa ja hyökkäilyä puolin ja toisin, mutta yllätyksekseni ensikohtaaminen menikin ihan rauhallisesti.

Tiku aloitti tutustumiskierroksensa keittiöstä. Tässä vaiheessa Peto oli jo karannut minun huoneeseeni, koska L:llä, joka kissan toi, oli koiransa mukanaan. Peto pelkää muita eläimiä. Tikun vessa asetettiin keittiön nurkkaan (josta se siirretään veskiin tai eteiseen niin nopeasti kuin mahdollista), ja kolli sai ensin nuuskia keittiön. Sitten aukaisin oven ja päästin sen muualle huoneistoon.

Totta kai kissaa pelotti. Kämpässä haisi toinen katti, mutta sitä toista ei näkynyt missään. Tiku hiipi eteenpäin matalana, häntä pulloharjana. Se olisi ollut huvittavaa ellei raukka olisi selvästi ollut niin peloissaan.

Sitten Tiku päätyi minun huoneeseeni, jossa Peto makasi tuolillani kuin kuningatar. Ne näkivät toisensa. Kumpikin jähmettyi. Peto luimisti korvat ja sähisi, muttei liikkunut. Tikun karvat nousivat pystyyn ja häntä painui lattiaa vasten. Kolli oli selkeästi peloissaan ja hämillään siinä missä Peto oli ärtynyt. Kumpikaan ei kuitenkaan näyttänyt aggressiiviselta, ja välikohtaus sujui rauhallisesti. Tiku perääntyi ja lähti pois huoneesta. Peto jäi aloilleen, mutta heti, kun toinen kissa oli poistunut näkyvistä, se nousi ja kurkotteli kaulaansa nähdäkseen minne se katosi.

Nyt ne molemmat kyyhöttävät asemissaan. Tiku piiloutui akvaariopöydän jalan ja verhon taakse, Peto livahti kylppäriin ja hyppäsi yöpaikalleen kaapin päälle.

Sähinöitä ja kynsintöjä odotellen…

Minulla on nyt meneillään projekti: piirrän lohikäärmeet tuttavan kolmelle lapselle. Tässä ensimmäinen, joka valmistui eilen. Koska se on lahja, en ole vielä julkaissut sitä muualla, esimerkiksi DeviantArtissa, jossa tiedän näiden lasten joskus pyörivän

Tämän lohikäärmeen nimi on Venla. Se on tehty tarkasti kyseisen tytön horoskoopin ja värimieltymysten mukaan. Seuraavat lohikäärmeet noudattavat samaa linjaa.

Sitten Milja luonnosvaiheessa:

Mitäs pidätte uudesta blogin nimestä? Oli pakko keksiä jotain sen edellisen tilalle, koska a) se rupesi kuulostamaan tyhmältä oltuaan käytössä viimeiset 4 vuotta ja b) tässä blogissa ei enää juuri poneista puhuta. Ponijutut on siirretty Ponituisuuksiin. Voisin myös tekaista uuden bannerin kunhan kerkiän ja jaksan.

Viime päivät minulla on mennyt vähän vaihtelevasti. Siis olotila on vaihdellut. Olen enimmäkseen aika väsynyt, mutta välillä tulee ihme spurtteja, jolloin jaksan taas koheltaa. Tämä päivä ja eilinen on mennyt niskajumin ja päänsäryn + huimauksen kourissa taas. Tietokoneella notkuminen, Scriptan lueskelu nenä kiinni näytössä sekä kieli poskessa piirtäminen kostautuvat tällä tavoin. Pitäisi saada nuo niskat kokonaan auki, niin sitten voisin harrastaa taas entiseen malliin. Mikäli siis muistaisin venytellä ja jumpata niskoja välillä.

Varasin ajan lääkärille. Tällä kertaa menen sinne rutisemaan tuosta niskajumista. Ihan vasta mies kävi lääkärissä valittamassa väsymystä. Se ukko varmaan ajattelee jo että nuo kaksi ravaavat täällä yhtenään. Mutta minkäs sille mahtaa. Kun on kippee niin tahtoo kuntoon. Itse ajattelin kuntoutua sillä tavoin, että ruinaisin aikoja fysioterapiaan. Tällä hetkellä asiat ovat sillä mallilla, että kun päätä kääntää sivulle tai hartiat vetää taakse, niska ja rintaranka sanovat että ruts.

Ai niin, nyt on taas menossa tyroksiinin nosto: nyt yritän sinne 50 mikroon, kun väsy ja pääsumu ja turvotus ynnä muut ikävät oireet tekevät taas paluutaan. Ajattelin mennä viikon vuoropäivinä vanhaa ja uutta annosta ja sitten tasata annoksen samaksi joka päivälle, mikäli liikatoimintaoireita ei ilmene. Eikä eilen 50 mikron päivänä ilmennyt mitään muuta kuin että jaksua oli vähän enemmän.

Näitä lääkevenkslauksia on sitten tosi viisasta tehdä omin päin, eli älä matki tätä kotona.

Ps. Meille tulee uusi kissa ensi kuun alussa. Kaveri joutuu luopumaan kattimuksestaan, joten me lupasimme tarjota sille kodin. Kyseessä on suunnilleen ylläolevan kissan värinen noin kuusivuotias eunukki. Toivotaan sormet ristissä, että Petokin pitää ajatuksesta, ainakin parin kuukauden kuluttua.

Näppikseni sisään oli jämähtänyt parin vuoden ruokalista. Huomasin sen, kun käänsin näppäimistön ympäri, ja pöydälle tipahti kasa leivänmuruja. Irrotin näppäimet yksi kerrallaan, ja tässä oli inha tulos:

Pölyä, leivänmurusia, kissankarvoja, langanpätkiä, jopa leikattuja kynsiä - yksi minun ja yksi Pedon! Ne, jotka ovat seuranneet kirjoitteluani vuosia, muistavat ehkä saman operaation parin vuoden takaa.

No eihän tätä voinut tällaiseksi jättää. Yökötti ajatuskin jatkaa kirjoittelua tuollaisella näppäimistöllä. Siksipä pesin näppäimet ja jouset yksi kerrallaan:

Myönnetään, että tässä vaiheessa rupesin tuntemaan itseni vähän nörtiksi. Pesee tietokoneen osia.

Koska olin ollut harvinaisen fiksu ja tajunnut kirjoittaa näppäinten järjestyksen ylös ennen niiden irroittamista, minun ei tällä kertaa tarvinnut turvautua sokkomenetelmään laittaessani niitä takaisin.

Nyt näppis on puhtaampi, ja kappas, näppäimetkin toimivat hakkaamatta.

Pääni on aika jumi, joten suokaa anteeksi, jos tekstin asiat hyppivät minne sattuu.

Löysin eilen pari vuotta vanhan Imeväisikäisen ruokavalio -kirjasen, joka aikoinaan annettiin mukaan neuvolasta. Selailin sitä ihan mielenkiinnosta. Teksti oli, kuten arvata saattaa, samanlaista kuin samanikäisessä Nestlén lapsen ruokavalio-opaassa. Ja neuvolassa tyrkytetään ihan samoja ruokaohjeita. Ohjeita, jotka sairastuttavat ja aiheuttavat elintasosairauksia: syöpää, diabetesta, allergioita, masennusta, käytöshäiriöitä, lihavuutta…

Oppaissa on toki paljon hyvääkin. Tuoreet kasvikset ovat elintärkeitä, ja rintamaitoa kasvavan lapsen ensisijaisena ravinnonlähteenä ei voita mikään. Mutta huonot, jopa haitalliset, asiat tulevat tässä:

1) Lapsen suositeltu ruokavalio on täynnä hiilihydraatteja. Vähäsokerista (mikä on hyvä), vähärasvaista (mikä on paha), vähäsuolaista ruokaa, joka pursuaa hiilareita. Paha juttu.
2) Lapsen ruokavaliossa ei ole yhtään rasvaa. Ja se rasva, mitä suositellaan, ei ole ihmisravinnoksi sopivaa rasvaa. Kalanrasvaa toki suositaan, mutta sen lisäksi lapselle pitäisi kuulemma syöttää vain kasvirasvoja ja margariineja. Eläinrasvat ovat pannassa. Vielä pahempi juttu.

Haluaisin tietää syyn tähän eläinrasvojen hysteeriseen välttelyyn. Perustuuko se ainoastaan muutamiin virheellisiin ja manipuloituihin tutkimuksiin, joilla on muka todistettu, että eläinrasvojen käyttö lisää sydän- ja verisuonitauteja ja lihavuutta? Ei muuten lisää, vaan ne hiilarit ja sokerit lihottavat. Esimerkiksi inuitien (eskimoiden) ruoakvalioon on jo vuosituhansia kuulunut runsaasti lihaa ja eläinrasvaa. Heillä sydän- ja verisuonitaudit ovat erittäin harvinaisia. Kun taas Suomessa, jossa rasvaa vältellään hysteriaan asti, sydäntaudit senkun lisääntyvät. Selittäisikö joku tämän minulle?

Myös veren kolesteroli, jota Suomessa suuresti kammoksutaan, on ihmiselle elintärkeä rasva-aine, joka mm. toimii solujen seinämien rakennusaineena ja auttaa muodostamaan monia hormoneja ja vitamiineja.

Onko siis mikään ihme, että tällaisella "virallisesti suositellulla" ruokavaliolla ihmisistä tulee masentuneita, väsyneitä ja lihavia? Ja sitten heitä syyllistetään siitä etteivät he liiku tarpeeksi kun läskit eivät lähde ja mielikin on maassa! 

Ja muuten, olettekos koskaan katsoneet Pilttien sun muiden valmislastenruokien ravintosisältöä? Ne ovat täynnä hiilihydraatteja. Rasvaa on niin niukasti kuin mahdollista. Yäk!

Rupesin eilen terveelliseksi ja ostin kaupasta tomaatteja ja appelsiineja. En ole ikinä tykännyt appelsiineista, mutta eilen iski semmoinen himo niihin että oksat pois. Minähän alan muistuttaa äitiäni. Äiti on oikea appelsiininarkomaani.

Ostin myös suklaata, mutta valitsin tällä kertaa tuotteen, jossa oli mahdollisimman vähän hiilihydraattia eikä yhtään niitä penteleen kasvirasvoja. Sellaiseksi osoittautui, yllättävää kyllä, Maraboun Premium 70% Cocoa -suklaa. Kaiken huipuksi siinä on Rainforest Alliance -merkki. :D

Tänään olisi pihatalkoot. Se tietäisi ulos menemistä, ihmisten kanssa seurustelemista, lehtien haravoimista ja grillausta. Lupasin mennä. Mutta en jaksais. Nyt ei todellakaan ole sellainen olo, että jaksaisin seurustella ihmisten kanssa. Pikemminkin tunnen taas olevani jonkinlaisessa pilvessä. Varmaan näytänkin siltä kuin olisin vetänyt jotain. Asiaa ei yhtään paranna se, etten ole vetänyt yhtään mitään.

Eilen illalla iski huimauskohtaus. Istuin koneella ja katselin Taru sormusten herrasta -leffan ekaa osaa, kun yhtäkkiä tuntui että kaadun. Oikealle päin viettävää voimakasta kaatumisen/vetämisen tunnetta kesti jonkun viisi sekuntia, sitten se katosi hiljalleen. Koko illan sen jälkeen oli hutera olo eikä nukkumisesta tahtonut tulla oikein mitään. Tänäänkin tuntuu ihan siltä kuin olisin ollut eilen ryyppäämässä. Luulen, että tuo on sitä asentohuimausta, koska olen kokenut moisia humahduksia ennenkin. Kun nyt vaan tietäisin, kumpi korva oikuttelee, niin voisin lähteä hoitamaankin sitä.

Kävin äsken hakemassa tuon kuvan DeviantArtista ja jouduin kumma kyllä ohjatuksi yhtäkkiä jollekin ihan oudolle sivustolle. Ruudulle lävähti isot varoitukset: "This site is reported as an attack site". Jaa? Moisen olisi voinut käsittää, jos olisin klikannut vaikka niitä vitun typeriä mainoksia mitä siellä pyörii, mutta kun en klikannut yhtään mitään kun tuo tapahtui. Pitääpäs tutkia, olisko DA:han hyökännyt joku ötökkä.

Ja voi vinetto tätä säätä! Pilvistä, pilvistä, pilvistä. Jos kerta aurinko ei paista, niin sataisi edes joku päivä, tai tuulisi kunnolla. Mutta ei! Raivostuttavia tällaiset tasapaksut ja ankean harmaat päivät, joista jokainen on toisensa kaltainen. Huomaan ihan selvästi muutoksen mielialassani, etenkin aamulla: kun ikkunasta kajastaa taas se iänikuinen typerän harmaa kajo, ei oikeen jaksaisi nousta sängystä. Niin, ihan siis kuin muuten jaksaisi. No, kerkesihän minulla olla tuossa viikko pari ihan hyvä olo, joten kai se oli tarpeeksi tälle syksylle…

Haukotus. Olen tähän aikaan (vailla 9) hereillä siksi, koska tytöllä on tänään neuvolalääkäri puoli kymmenen maissa. Oikeastaan minun olisi pitänyt nousta paljon aikaisemmin, mutta vähän venähti. Menin eilen nukkumaan siinä puoliltaöin, tyhmä minä.

Tämä typerä kannettava tietokone on alkanut kiukutella enenevässä määrin. En tiedä onko tämä jotain HP:lle tyypillistä, mutta sen jälkeen, kun tapeltiin ensin softien kanssa puoli vuotta, on sitten vuorostaan menossa kovalevy paskaksi. Joka käynnistyksen yhteydessä se muistaa muistuttaa: HARD DISK FAILURE, immediately back up everything on your hard drive or you might lose information. Se on tolkuttanut sitä jo kuukauden. Kaipa se kohta posahtaa. Sitä odotellen…

Olen nyt ollut pari päivää ilman magnesiumia. Se johtuu ihan siitä, etten ole muistanut ottaa niitä illalla. Hartiat vetivät heti jumiin. Toissapäivänä ja eilen oli siis riesana aika kaamea niskajumi ja sitä myöten huippaus ja lievä pahoinvointi. No, tiedänpä nyt, mistä se johtuu. Magnesium auttaa siis jumiutuneisiin lihaksiin! Taas yksi informaatiolöytö tässä vitamiinien ja hivenaineiden viidakossa.

Tutustuin muuten sellaiseen järjestöön / tekeillä olevaan puolueeseen kuin Muutos 2011. Olen positiivisesti yllättynyt, että Suomessa joku vielä jaksaa reagoida ja ottaa asiakseen tehdäkin pielessä oleville rakenteille jotakin. Peukut pystyyn että homma toimii!

On niin aikainen aamu, että tuo läheinen lampi on jäässä. Kaunista, kun kaikki ulkona on huurteessa ja kuurassa.

Minä olen hereillä ihan epäinhimilliseen kellonaikaan. Akvaarion valotkaan eivät palaneet vielä kun nousin sängystä. En olisi halunnut nousta vielä, mutta tänä aamuna ei minun mielipidettäni kysytty. Meneillään on asia, josta en sen suuremmin viitsi täällä huudella. Vähän on pelko perseessä että mitenkähän tässä käy.

Muutama päivä on taas mennyt ihan sumussa. Päässä on puuroa, paleltaa, joka paikkaa särkee, huimaa ja pyörryttää ja niskat jumittavat. Koska asiaintila ei näyttänyt paranevan itsekseen vaan sitä vastoin tuntui menevän aina vaan huonompaan suuntaan, päätin nostaa tyroksiinia taas omin neuvoin. Tänä aamuna hotkaisin 50 mikroa. Se tarkoittaa 6,25 mikron lisäystä annokseen, joten mitään järkyttävän suuria annosnostoja en itsekseni täällä tee. Vähän jänskättää sekin. Viimeksi, kun yritin nostaa 50 mikroon, kävi ohraisesti. Tosin nyt on aika paljon vitamiiniarsenaalia apuna ja lisäksi vielä tuhti annos rautaa. Eiköhän tämä tästä. Toivotaan vain, että Thyroxin tekee tällä kertaa muutakin kuin nostaa pulssia.

Ei ole muuten isästäni kuulunut mitään. Hänen vaimonsa kyllä lähettelee viestejä ja kyselee kuulumisia. Eipä juuri nappaa vastailla.

Nyt kirjoittamaan, kun se kerrankin sujuu edes jotenkin.