No nyt ovat kaikki kolme lohikäärmettä valmiita. Piirsin viimeistä valmiiksi kolme tuntia yhtä kyytiä, ja sen seurauksena käteni on kramppaamispisteessä ja hartioita särkee.

Tässä siis Vilho:

Jipii! Jumiutuneista niskoistani huolimatta olen onnistunut piirustamaan valmiiksi jo toisen tuttavan lapsille tulevan lohikäärmeen. Tämä olikin hankalampi kuin edeltäjänsä, ja se johtui paljolti erittäin paskasta violetista värikynästä, jolla suurin osa kärmestä piti värittää. Lisäksi violetti oli hyvin sotkevaa laatua. Sormet piti pitää kaukana jo väritetyistä alueista ja väritysjärjestys piti suunnitella tarkkaan.

Värityssuunnitelma. Tussiversio skannattiin ja Photoshopilla kokeiltiin eri värivaihtoehtoja. Tässä piti olla mustaa ja violettia, ja lisäksi tahdoin siihen tuon naamarin.

Ja valmis!

Tässä vielä luonnos seuraavasta. Tästä tulee sinivihreä, koska elementit ovat vesi ja maa:

Muoks: Linkki lisätty valmiiseen piirrokseen.

Minulla on nyt meneillään projekti: piirrän lohikäärmeet tuttavan kolmelle lapselle. Tässä ensimmäinen, joka valmistui eilen. Koska se on lahja, en ole vielä julkaissut sitä muualla, esimerkiksi DeviantArtissa, jossa tiedän näiden lasten joskus pyörivän

Tämän lohikäärmeen nimi on Venla. Se on tehty tarkasti kyseisen tytön horoskoopin ja värimieltymysten mukaan. Seuraavat lohikäärmeet noudattavat samaa linjaa.

Sitten Milja luonnosvaiheessa:

Viikonloppu meni mukavasti. Siskoni K oli kylässä. Lauantaina käytiin kirppiksellä (josta tarttui mukaan törkyinen Baby Glory) ja sunnuntaina Pyhä-Häkissä. Sain kameran täydeltä nättejä metsäkuvia.

Tie Saarijärvelle oli paikoin jäässä, ja meillä oli totta kai kesärenkaat alla. Ynnätään siihen vielä se, että Mazdan ohjauskulmat ovat vähän perseellään ja auto hakee tietä vähän koko ajan, niin saadaan tulokseksi katastrofi. Auto puski ihan minne sattuu: K meinasi useamman kerran ajaa vastaantulijoiden kaistalle tai sitten puskaan.

Kello oli vähän yli yksi, kun pysäytimme auton Pyhä-Häkin parkkipaikalle. Paikalla oli valehtelematta varmaan parikymmentä autoa. Näköjään nätti sunnuntaipäivä vetää turisteja kansallispuistoihin. Kiristelin hampaitani, koska olin ajatellut, että saisimme olla rauhassa. Eikö mitä. Suunnilleen samaan aikaan kanssamme kierrokselle lähti perhe, jossa oli mukana kolme about viiden vanhaa tenavaa - ja joka ikinen kersa ulvoi kuin palosireeni. Eivätkö vanhemmat enää opeta jälkikasvulleen miten metsässä on käyttäydyttävä? Minua henkilökohtaisesti vitutti aivan äärettömästi se mekkala. Ei pienintäkään kunnioitusta metsää kohtaan.

Karistimme perheen taaksemme ja jatkoimme matkaa. Valo oli outoa ja kaunista siivilöityessään havujen ja paljaiden puunoksien lävitse. Varvut ja maahan varisseet lehdet olivat paikoin huurteessa, ja löytyipä reitin varrelta muutama jäinen mustikkakin. Linnut eivät laulaneet. Tuuli ei humissut. Oli aivan hiljaista, niin äänetöntä, että korviin koski. Ja sitten se suurperhe saapuikin paikalle ja ihana rauha rikkoutui taas. Ei sitä ole pakko metsässä olla kuin hautaholvissa, mutta mikseivät ne lapset voineet olla edes hiljempaa? Miksi piti huutaa?

En muista sen suon nimeä, jonka reunaa pitkin kuljimme, mutta joka tapauksessa se on hyvin kaunis näin syksyn aikaan. Varjot olivat pitkiä jopa päiväsaikaan ja niillä paikoin, jonne aurinko ei paistanut, varvut ja ruohot olivat jäässä tai huurteen peitossa. Taivas oli kuulaan sininen, pilvenhattaraakaan ei näkynyt. Oli täydellinen retkeilysää.

Ohitimme suon hitaasti. Pysähdyimme kuvaamaan useampaan kertaan tai sitten seisahduimme ihan muuten vaan ihaillaksemme luonnon koskematonta rauhaa. Ohitsemme käveli useita ihmisiä ja pieniä ryhmiä. Huomasin, ettei kukaan muu pysähtynyt ihmettelemään ympärillä avautuvaa kauneutta. Kaikilla näytti olevan kamala kiire. K siinä sanoikin, että tämä on sitä nykyaikaa: ensin ajetaan kiireellä luonnonpuistoon ja sitten kävellään se ihan yhtä kiireellä läpi, jotta voidaan sanoa, että ollaan viikonloppuna käyty rentoutumassa luonnon helmassa. Aika huvittavaa minusta. Ja oikeastaan aika karmeaa.

Tässä kuvatuksia reissun varrelta.

Taas kello on melkein kymmenen ja minä olen pirteä kuin peipponen. Kukaan ei arvaa miten tämä käy hermoille: aamun ja päivän tuonne neljän tienoille olen kuin nukkuneen rukous ja laahustan haukotellen huoneesta toiseen, mutta sitten iltaa myöten käy piristys, ja loppujen lopuksi päädyn kukkumaan piinallisen virkeänä yhteentoista tai puolilleöin saakka. No, toistaiseksi ainakin olen vielä keksinyt tekemistä.

Olen pitänyt muutaman päivän hiljaiseloa ihan tarkoituksella. En ole juuri viitsinyt kirjoittaa mitään. Mieli on vähän maassa, ja samalla olen vieläkin niin vihainen että oikein kiehun, vaikka tapahtuneesta on jo kolme päivää.

Isäni ja hänen vaimonsa, olkoon hänen nimensä vaikka K, tulivat sunnuntaina käymään. Tarkoitus oli jutella siitä lainasta, jota tarvitsen päästäkseni kunnon lääkärille kunnon tutkimuksiin. Olin sanonut tarvitsevani muutaman satasen. Kun he astuivat ovesta sisään, mies lähti käymään lähikaupassa kahvileipää hakemassa. Sillä välin pääsi helvetti irti.

Jouduin ensin perustelemaan asiani. Kerroin olostani - uupumuskaudet senkun pahenevat, silmäni eivät enää tarkenna kunnolla, stressinsietokyky on täysin olematon - ja sanoin että tyroksiini ei näytä toimivan, joten tarvitsen reseptin toiselle lääkkeelle, mutta se pitää hakea Tampereelta, koska Jyväskylässä ei ole tietääkseni ketään joka kirjoittaisi sitä lääkettä. (Tällä lääkkeellä tarkoitin tietysti Armour Thyroidia.) Jutun perustelu oli minulle sinänsä ihan ok, vaikka minua sinänsä ärsyttikin se, että tunsin itseni ihan pankin asiakkaaksi jonka pitää tehdä tiliä aikeistaan. Kerroin mielelläni mihin ja miksi tarvitsen rahaa.

Seuraavaksi K otti puheenvuoron. Hän aloitti: "Minä en sano tätä sinulle pahalla, enkä minä saarnaa…" jonka jälkeen hän aloitti puolen tunnin mittaisen saarnan.

Noin tiivistettynä sain kuulla olevani laiska, huomionkipeä tekosairas, joka liioittelee oireitaan ja haluaa aina mennä siitä missä aita on matalin. Kaikki - koko olotilani ja lääkityksen tarpeenikin varmaan - johtuu kuulemma siitä, etten ulkoile tai liiku tarpeeksi. "Totta kai sinua masentaa, kun istut vaan kaikki päivät perseelläsi täällä neljän seinän sisällä ja tuijotat tietokonetta."

Yritin selittää, että olen sanonut hänelle monta kertaa, ettei liikkuminen todellakaan pahimpina kausina auta, vaan pahentaa asiaa - olen kauppareissun jälkeen loppupäivän sängynpohjalla, ja jos nousen ylös, olen niin heikkona että vapisen ja voin pahoin.

Eikö mitä. Se johtuu vain siitä, että minulla on niin huono kunto. Okei, minulla ON huono kunto. Mutta se, että kaupassa käynnin tai tytön pihalla käyttämisen jälkeen on niin rätti, että pyörryttää, ei ole normaalia eikä mene huonon kunnon piikkiin. Yritin selittää sitäkin. Sekin tyrmättiin. Tässä vaiheessa K suunnilleen huusi minulle päin naamaa ja minä purin hammasta ja yritin pysytellä rauhallisena.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on niin helppo sairaus, hän sanoi, eikä mikään tappava tauti. HÄN on itse elänyt vaikean sairauden kanssa yli 10 vuotta, joten kyllä hän tietää, mitä on olla sairas ja väsynyt, ja minä en todellakaan ole. En kuulemma ole itse tehnyt yhtään mitään oman olotilani parantamiseksi, vaan ruikutan vain heiltä rahaa, että pääsen lääkärille, joka määrää minulle pillerin joka tekee minut onnelliseksi. Minä vaan istun sisällä ja surkuttelen itseäni, olen huomionkipeä laiskuri, jota pitäisi vaan ottaa niskasta kiinni ja ravistaa kunnolla.

Kuuntelin ensin ihan rauhallisena kuinka se nainen solvasi minua puoli tuntia ja koitin selittää ja perustella asiaani, korostaen että kysyin lainaa. Sitten, kun menetin hermoni ja purskahdin itkuun ja rupesin huutamaan takaisin, hän loukkaantui kauheasti ja sanoi, ettei minulle voi puhua ikinä mitään rakentavaa, kun rupean heti itkemään. Toivotin heidät helvetin kuuseen ja sanoin ettei ikinä enää tarvi tulla käymään. Minuutti sen jälkeen, kun he olivat lähteneet, mies palasi ja ihmetteli mitä oli tapahtunut (koskapa itkin kuin vesiputous). Kerroin ajaneeni juuri isäni ja hänen vaimonsa pihalle kämpästä. En voi olla ajattelematta, että koko asia olisi varmaan sujunut ihan sivistyneesti, jos mies olisi ollut paikalla.

Kaikista eniten minua ottaa aivoon se, että olen todellakin tehnyt kaikkeni, että olotilani paranisi: olen taistellut diagnoosin, hakenut lääkkeet, venkslannut lääkeannosta eestaas olotilan mukaan, hakenut tietoa, miettinyt eri mahdollisuuksia mikä kehossani voisi olla pielessä, raahannut itseni läpi liikatoimintakausien ja vajiskausien, syönyt vitamiineja ja hivenaineita… ja sitten joku tärkeilevä akka uskaltaa tulla sanomaan mulle etten mä ole tehnyt yhtään mitään, ootan vaan että kaikki tuodaan nenän eteen!!! Vielä kun olen nimenomaan hänelle sanonut moneen kertaan, ettei liikkuminen pahimpina kausina todellakaan auta, vaan pahentaa tilaani… vissiin hänen tarkoituksensakin oli järjestää tappelu, ettei tarviisi antaa rahaa lainaan vaan voisi kävellä marttyyrina ovesta pihalle! Voi että suututtaa vieläkin, perkeleen perkele ja saatanan vittu!

Miten K kehtasi hyökätä tuolla tavalla sairaan ihmisen kimppuun?! Hän tiesi tasan tarkkaan, että ainoa, mitä en kykene juuri tällä hetkellä tekemään oloni parantamiseksi, on se liikunta - ja hän tarttui juuri siihen, räväytti koko aran puheenaiheen päin naamaani ja ärsytti minua ihan tahallaan, jotta olisin mennyt pois tolaltani. Samana iltana vannoin itselleni, että se nainen ei saa minua enää itkemään. En todellakaan meinaa enää koskaan pillittää hänen edessään, jotta hän voisi tuntea tyydytystä siitä, miten hän on niin paljon vahvempi ihminen kuin minä!

Kaikista hupaisintahan tässä on se, että en ollut sanomassa: Isi anna rahaa, tarttee vaihtaa auto Bemariin. Vaan pyysin lainaa, että pääsen lääkäriin. Eiväthän he kieltäneet minulta sitä lainaa, mutta niin jumalaton tappelu siitä tuli, että en varmaan ota heiltä rahaa vaikka maksettaisiin. Pitäkööt penninsä. Minä hankin rahat muualta ja painun sinne lääkärille.

No, se siitä.

Ostin muuten D-vitamiinia. Saa nährä tuleeko olotilaan muutosta.

Lopuksi uusi taideteos, joka sopiikin mielentilaani: Bloodthirst.

Koska olin tänään keski- ja iltapäivällä käytännössä ihan kuollut, päätin tehdä jotain vähän tyhmää. Olen jo pitkään epäillyt lisämunuaisteni olevan vähän väsyksissä. Elimistössäni ei ehkä ole siitä johtuen tarpeeksi kortisolia. Niinpä jaoin kyytabletin neljään osaan ja nappasin yhden murusen eli 12,5 mg hydrokortisonia. Hyvin yksinkertainen tapa todeta, onko lisämunuaisissa ongelmaa. Jos kortisoni vaikuttaa jotenkin, siitä on elimistössä puutetta.

Ekaan kahteen tuntiin en huomannut mitään muuta kuin että vähän väliä käsiä kihelmöi. Väsymys väistyi juuri sen verran että jaksoin istua aloillani ja tuijottaa leffaa (Disneyn Keisarin uudet vaatteet). Kortisonin vaikutus pitäisi näkyä 1-2 tunnissa ja sen pitäisi kestää neljästä kuuteen tuntiin. En siis ole varma, johtuiko iltaa kohti tapahtunut piristymiseni kauppareissusta (kun pääsin vähän ulkoilemaan ja tuulettamaan päätäni) vaiko siitä kortisonimurusesta. Vieläkin on vähän pöllö olo, mutta enää en ole ihan pyörtymäisilläni uupumuksesta. Tosin olen kyllä vähän sitä mieltä, että kortisonin olisi pitänyt piristää enemmän, jos juttu olisi siitä kiikastanut. Ehkä tämä on plaseboa?

Huomenna pitäisi tulla niiden L-Tyrosinienkin. Kaikenlaista kemikaalia sitä tuleekin itseensä tungettua!

Ai juu, sain sen aarnikotkan väritettyä. Tässäpä Drake:

Näkee kyllä että on tyroksiinin nostot meneillään. Nostelen vuoropäivin neljäsosatabulla. Eilen, kun oli 50 mikron päivä, en meinannut pysyä nahoissani. Olin kuin maaninen, hyörin ja pyörin ja touhusin. Suonissani tuntui virtaavan sähköä. Ihme kyllä olotila ei lipsunut paniikin asteelle kertaakaan. Sain nukuttua yönkin ihan hyvin. Simahdin puolenyön aikaan aivan yhtäkkiä kuin elektroninen lelu, josta otetaan patterit pois.

Tänään olen sitten ottanut taas sen 1/4 tabletin verran pienemmän annoksen. Ei tyroksiinin pitäisi näin nopsaan vaikuttaa, mutta silti tuntuu, ettei tänään oikein ajatus kulje. Väsyttää. Ja paleltaakin prkl. Väsymys voi tosin johtua myös meneillään olevista menkoista, jotka nykyään verottavat rautavarastojani rankalla kädellä. Ei ole kovin kiva vuotaa kuin seula 3-5 päivää kuukaudesta ja saada sen seurauksena anemia. No, onneksi on rautalääkkeet. Paitsi että vatsani alkaa taas saada niistä tarpeekseen.

Tuosta huolimatta olen saanut piirreltyä tänään. Eilen valmistui yksi piirros, tänään toinen. Aarnikotkahahmot ovat nyt in. Klikkaamalla pääsee katsomaan suurempaa kuvaa.

Aloittelin tuossa sitä kilpirauhasblogia. Minulla on vain yksi ongelma: en keksi sille nimeä. Ehdotuksia saa esittää.

No nyt näissä on jotain järkeäkin.

Mona piehtaroi hiekassa. Näin hevosen tekevän samaa pari päivää sitten, ja siitä tuli tämä idea.

Tämäkin näyttää nyt vähän fiksummalta. Linkin takaa löytyy selitys tälle söpöilylle.

Outoja unia taas. Tällä kertaa suojelin erään ystävän tavaroita sillä välin kun tämä oli jossakin muualla ja jopa tapoin liian tungettelevaisen ihmisen siinä sivussa. Iskin sitä tikarilla vatsaan. Piilevää väkivaltaisuutta?

Olen pohtinut, että perustaisin eri blogit eri aihealueille. Pistäisin pystyyn ainakin kolme blogia: yhden erilaisten terveysongelmien pohtimiselle, toisen taideteoksille ja kolmannen poneille sun muille keräilytavaroille. Ja sitten tietysti yhden ihan vaan yleistä rähinöintiä varten. Se yleinen blogi voisi vaikka olla Vuodatuksessa salasanan takana. Eiks je?

Mutta sittenhän tulee eteen uusia ongelmia. Kaikille niille uusille pitää keksiä oma nimi ja koodata ulkonäkö. Luovuuteni on ollut vähän hukassa viime aikoina, joten voi hyvinkin olla, että moinen urakka siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Mutta voisin ainakin perustaa sen kilpirauhasongelmablogin. Minullahan olisi jo sopiva pohjakin, nimittäin vanha Bloggerin blogini.

Äh, menee sekavaksi. 

Päätä on taas särkenyt monta päivää putkeen. Se on jännityspäänsärkyä, johon lääkkeetkään eivät tehoa. Särky on niin lievää että sen kestää, mutta kuitenkin niin voimakasta, että vituttaa. Kaipa se kaikkoaa viikon kuluessa. Ai niin, ja sitten hämmästyttävä uutinen: nyt, kun olen syönyt niitä rautalääkkeitä, ei ole vieläkään tullut sitä pahaa tipahdusta menkkojen jälkeen. Hah! Kyse oli siis sittenkin raudanpuutteesta.

Huokaus. Eilisen postaukseni viimeinen piirros on hankala ja työläs värittää, koska hahmoista toinen on pikimusta. Värittäisin sen Photoshopilla, jos omistaisin kynähiiren. Mutta kun en omista. Siksi joudun rehkimään värikynillä.

Tässä muutama tulossa oleva piirros. Pitkästä aikaa olen saanut taas piirusteltua jotain muutakin kuin ihan kökköä.

Tämä kuuluu suurempaan kokonaisuuteen. Vähän niin kuin kollaasiin, sanoisin.

Tämä on samaa sarjaa edellisen kanssa. Näyttää vielä toistaiseksi hyvin kummalliselta, mutta kunhan saan värit ja taustan paikalleen, asiat selkenevät huomattavasti.

Eräänlainen Beauty and the Beast -kuvaelma. Luonnos vasta.

Tänään on ollut väkerryspäivä. Olen piirtänyt ja värittänyt, kunnostellut poneja ja tehnyt kustomia. Aamulla viimeistelin uuden lohikäärmepiirroksen, josta tuli aika hauska; pikku lohikäärme näyttää lähinnä siltä kuin se hyppäisi kauhuissaan ilmaan törmättyään liskoon. Iltapäivällä tein Scorpio-kustomin valmiiksi. Se skorpparin raato on lojunut tuossa pöydällä varmaan kuukauden, ja tänään viimein sain tarpeekseni sen katselemisesta ja päätin että nyt se valmistuu ja piste. Siitä tuli aika hieno. Ihmettelin itsekin, miten symboli onnistui niin hyvin. Sen jälkeen operoin sitten kunnostettavaksi saapuneen Ticklen, jolle maalasin uudet symbolit.

En ole vielä saanut sitä pelästynyttä pikku lohikäärmettä skannattua, mutta laitan kuvaa tänne ja DeviantARTiin heti, kun saan sen siirrettyä koneelle. Tuo skannaus on nykyään niin kovan työn takana, että mieluummin piirrän muutaman teoksen valmiiksi ja skannaan ne sitten kerralla.

Eilen oli Yläkaupungin yö. Menojalka on vähän jo vipattanut viime viikkoina, ja ajattelin jo aikaisemmin keväällä, että pakkohan sitä on Yläkaupungin yöhön osallistua. Se on vähän niin kuin jokavuotinen perinne. Tein sinne vähän ajolähdön, koska tajusin vasta kahden aikaan päivällä, että hitto, sehän on tänään! Minulle tuli hiukka kiire saada tytölle lapsenvahti. Naapurin rouva lupautui ottamaan tytön yöksi, ja minä pääsin lähtemään. En juonut yhtään mitään, mutta minua väsytti niin kamalasti, että huojuin jo ihan senkin takia. Mutta hauskaa oli! Parasta siinä festarissa on aina kaverit. Siellä näkee vanhojakin tuttuja. Ja vielä kivempaa siinä tapahtumassa on se, että se on yöllä. Rakastan kesäyötä.

Nyt on menossa piirustuskausi: sain muutama päivä sitten sen lahjalohikäärmepiirroksen valmiiksi (melkein ainakin, tausta on yhä kesken). Eilenkin tuli tehtyä tällainen traakkilus. Tykkään sen siivistä. Ne onnistuivat hyvin.

Tämän päivän poruaihe onkin sitten se, että hampaaseeni sattuu. Minullahan olla möllöttää suussa vieläkin neljä maitohammasta. Se on sukuvika; neljästä paikkaa puuttuu pysyvä hammas. No se kipeä on juuri yksi maitohammas, jonka olisi pitänyt oikeastaan jo tippua viisitoista vuotta sitten. Putoaisi pois vaan, niin pääsisin siitäkin. Se on kipuillut viimeiset kaksi vuotta. Enkä uskalla mennä hampilääkäriin, koska ne vetävät sen kuitenkin pois. Odotan että se tippuu omia aikojaan…

Edit. Lohikäärme skannattu ja linkki lisätty.

Vanha kannettava cd-soittimeni, Sonyn Walkman vuosimallia 2000, kuoleentui eilen. Se on toiminut uskollisesti viimeiset yhdeksän vuotta, ja siihen on vaihdettu kuulokkeet ainakin viidesti, mutta nyt se viimein sanoi sopimuksen irti. Levyn pyöriessä kuuluu semmoinen ääni kuin joku hankaisi lättyä hiekkapaperilla. Ei hyvä. Niinpä katsoin viisaimmaksi päästää soittimen viimeinkin haudan lepoon ennen kuin se rikkoo jotain.

Olen väkertänyt aika paljon DA-galleriani kanssa viime aikoina. Olen laittanut uusia piirroksia näytille ja poistellut vanhoja. Tässä viimeisin tulossa oleva:

Kuvattu digikameralla, joten laatu on vähän mitä on. Tämä on sitten lahja. Niin että hyss, tästä ei juoruta että laitoin sen tänne. Tosin se ei vielä ole valmis - tausta puuttuu -, mutta silti.

Nyt pitää lähteä kauppaan. Moroks.

Kun nousin tuossa 10 minuuttia sitten, huomasin, että kämppä on kylmä kuin helvetti. Patterit ovat ihan jääkylmät. Pakkanen on taas lauhtunut ja niinpä meidän fiksu taloyhtiö kuvittelee että lämmityksen voi lyödä kokonaan pois päältä kun lämpötila nousee nollaan. Niinpä istun nyt sitten koneella kaapu päällä ja yritän hillitä kalisevia hampaitani. Tänään ei myöskään näyä aivot toimivan ihan täysillä, koskapa meinasin napata kilpirauhaslääkkeen kahdesti ja toisekseen ruveta syömään aamupuuroa haarukalla.

Käväisin tuossa perjantaina istumassa baarissa (en olekaan istuskellut baarissa ehkä vuoteen) muutaman kaverin kanssa. Siellä soitti Bloodstained, eikä minulla ollut tulppia, joten korvat soivat seuraavaan aamuun asti. Tutustuin myös uusiin ihmisiin, mikä rupeaa jo lääkityksen myötä tuntumaan helpommalta. Nyt ei enää senat sakoile (= sanat sekoile) niin pahasti kuin sanotaan vaikka puolikin vuotta sitten. Kykenen jo aika normaaliin sosiaaliseen kommunikaatioon.

Ai niin joo! Ukko sai töitä ainakin seuraavaksi vuodeksi eteenpäin, ehkä pidemmäksikin aikaa. Ei sillä palkalla paljon henkseleitä paukutella, mutta pääasia ettei tarvitse enää sossun luukulla rampata. Eikä enää tarvi miettiä, millä syö, jos maksaa auton vakuutuksen! Ja minäkin koitan kovasti valmistua tässä kevään mittaan.

Piirustuslehtiö kutsuu. Pitäisi saada aikaan vielä muutama aarnikotkalaji, kuten nyt vaikka tuo:

Jouduin tänään lopettamaan yhden leväbarbini. Asia jäi surettamaan ja harmittamaan valtavasti, koska kyseessä oli oma mokani ja kala oli ihan terve yksilö. Vaihtaessani akvaarioon vettä unohdin vahdata poistoletkua, ja eikö juuri silloin yksi onneton leväbarbi pujahtanut letkuun ja juuttunut sinne. Manasin esiin kaikki pyhimykset ja perkeleet rupesin kiireesti toimiin kalaparan pelastamiseksi. Fisu ei lähtenyt irti. Ei, vaikka puhalsin toiseen päähän niin että silmät pullistuivat päästä. Katkaisin letkun pään, nostin sen varovasti vedestä väljään pikku vesiastiaan ja yritin leikata letkua auki vahingoittamatta kalaa. Tietäähän sen miten siinä kävi. En kuitenkaan voinut tumput suorina katsella, kun toinen kituu kuoliaaksi. Terävillä saksilla sain leikattua letkua sen verran, että kala irtosi, mutta se oli ollut puristuksissa niin kauan, ettei se enää toipunut. Katseltuani sen värisemistä pari minuuttia otin sakset ja katkaisin siltä niskan. Kalan lopettaminen on aina yhtä kamalaa. Joutuisin varmaan tsemppaamaan tosi kovasti kyetäkseni tappamaan isompia eläimiä, jos tarve vaatisi.

Nyyh. Tästä lähtien pistän verkon siihen letkun imupäähän.

Ps. Se eilinen aarnikotka sai tänään värit.

Koulupäivä takana. Herätys oli kello 4:30 aamulla, sillä linja-auto koulua kohti lähti viittä yli kuusi. Heti herättyäni olin ihan virkeä, mutta matkalla meinasin nukahtaa - ja myös tunneilla. Onneksi tänään oli vain pari tuntia luentoa. Perjantai on aina neljän tunnin päivä, ja tänään olin pari ekaa tuntia juttelemassa opettajan kanssa näyttötöistäni.

Tehtävänä olisi vielä viisi näyttöä: materiaalivirtojen hallinta, ympäristöviestintä, vesistöjen kunnostus ja hoito, yritys- ja projektitoiminta ja ympäristökemia. Hoh. Minä luulin syksyllä ihan oikeasti että niitä oli enää kolme. No, noista isoja projekteja eivät ole muut kuin ympäristöviestintä ja materiaalivirrat eli selkokielellä sanottuna jätehuolto. Materiaalivirtojen hallinnasta pitää laatia raportti valitusta aiheesta. Siitä voi tulla hauskaa: ajattelin tehdä selostuksen tietokoneen emolevyn elinkaaresta.

Kun vesistöjenhoidon luennolla rupesi taas nukuttamaan niin kuin minulle yleensä tunneilla käy, oli pakko piirtää jotakin tai muuten olisin ruvennut pilkkimään tai ihan oikeasti nukahtanut siihen pulpetille. Piirsin sitten kissa-aarnikotkan - mustekynällä, ruutupaperille :-D

Nyt huomaan, että tuo aarnikotkahan on ihan vinossa paperin ruudutukseen nähden. Hassua ettei sitä huomaa lähempää katsottuna.

Ääh. Uuvuttaa, raajat painaa tonnin, pää on täynnä pumpulia. Kilpirauhasfoorumilla tätä vaihetta sanottiin takapakkivaiheeksi. Se kuulemma iskee aina n. kuukausi lääkityksen aloittamisen jälkeen: yhtäkkiä tuntuu, ettei lääkitys enää purekaan. Sopivasti iskikin juuri nyt kun olisi vaativia päiviä koulussa. Ja alkoipa muuten menkatkin juuri tänään. Jos oikein "hyvä" tuuri käy, pahin päivä sattuu juuri maanantaille, kun on 12 tunnin koulupäivä matkoineen kaikkineen. :-D

Edit: Kuvan linkki falskasi. Korjasin.

* Lisäys näin illan mittaan… Hoksasinpa tuossa juuri, että Thyroxin on auttanut erääseen merkilliseen oireeseen: puheeni on selvempää. Aikaisemmin sotkeennuin aina sanoihini, ja välilä tuntui siltä kuin olisin yrittänyt puhua hammaslääkärireissun jälkeen kun suu on ihan puuduksissa. Nyt pystyn lausumaan sanat nopeammin ja selvemmin kuin vielä kuukausikin sitten. Sillä on iso merkitys, jos harrastaa laulamista…

Tämmöinen olis tekeillä. On muuten ollut tekeillä jo viimeisen kolme vuotta, mutta ideat loppui kesken sen jälkeen kun piirsin nuo enkelit. Tuhersin tuon taustan ihan pari päivää sitten. Tämä tulee lahjaksi, joten toivon mukaan piirroksen tuleva omistaja ei eksy tänne.

Suokaa anteeksi kuvan paska laatu. Paperi on niin iso (A2), ettei se mahdu skanneriin (enkä jaksa skannailla sitä nyt osissa), vaan piti kuvata kameralla.

(Kyllä, se on vähän vinossa, mutta ei IRL, vaan ruudulla.)
En ole vielä ihan varma, jätänkö tuon pentan tuohon vuohi-variksen kallon otsaan. Ainakin häivytän sitä vähän.

Meinasi muuten mennä hermo noihin sarviin.

Vähän kehno valokuva lyijykynäluonnosvaiheesta…

Värisuunnitelma, tehty printille.

Valmistuu toivottavasti huomenna tai ylihuomenna.

Pitkästä, pitkästä aikaa sain taas tuherrettua muutaman piirustuksen. Aarnikotkia tällä kertaa. Niitä minä enimmäkseen nykyään piirtelen.

Olen vähän vanhanaikainen, mutta teen yhä suurimman osan töistäni ihan käsin, lyijykynällä, tussilla ja puuväreillä. Osaan kyllä muokata kuvia Photoshopilla ja Paintshopilla ja tehdä näyttäviäkin digitaalisia taideteoksia. En vain ole koskaan oikein innostunut siitä. Pidän enemmän vanhanaikaisista metodeista, ja arvatkaa miksi? Koska ne ovat aidompia. Kun värität puuväreillä, et voi pyyhkiä väriä pois, jos teet mokan. Se on tietyllä tapaa hyvin armotonta: on tehtävä keralla oikein. Oikeassa elämässä ei ole Kumoa-nappia. Sori vaan, mutta kunnioitan huomattavasti enemmän sellaisia kuva-artisteja, jotka tekevät taideteoksensa käsin eivätkä tietokoneella. (Avaan sateenvarjon paskamyrskyä odotellen…)

Lisäsin oikealla olevaan valikkoon Saavutuksia-osion, johon ilmestyy tulevaisuudessa muitakin teoksia.